Eräänä päivänä kahvipöydässä lakisääteisen 12 minuutin kahvitauon aikana tuli selatuksi tuolloin tuoretta Ruotuväki-lehteä. Joltakulta oli kysytty reserviin siirtymisen kynnyksellä, mikä oli ollut inttiajan parasta antia. Vastaus oli yksiselitteisesti ryhmähenki ja kaveruussuhteet. Palvelusaikana hyvinkin sekalaisesta porukasta oli hitsautunut yhtenäinen joukko, jossa vallitsi aito "kaveria ei jätetä"-henki.
Myöhemmin muistelin nähneeni monessakin lehtijutussa samansuuntaista tekstiä. Ihmissuhteet ja kaverit oli rankattu monissa firmaa jollain tavoin sivuavissa jutuissa hyvinkin tärkeiksi. Ja kyllä se, hitto vie, ihan totta on, kun sitä ajattelee. Normipäivä kuluu tietyllä alueella tietyn aidan sisällä tietyn porukan kanssa. Ei siinä mitään. Mutta vaikka normipäivä muuttuisikin äkisti ja itsensä löytäisi kuljetuskoneen heittämänä toiselta puolen maata, niin ei siinäkään mitään, sillä sielläkin on tuttuja naamoja, joiden kanssa tulee juttuun ja joiden kanssa on hyvä tehdä hommia.
Viime aikoina näitä törmäämisiä on sattunutkin. Osan on aiheuttanut PVUUDistus, osasta saa kiittää harjoitustoimintaa. Niin tai näin, on erinomaisen tervetullutta nähdä vanhoja työtov... työkav... tuttuja, joiden kanssa on ollut ilo tehdä töitä. Törmäillään!
