Tuskin missään ihminen tajuaa yhtä karusti ja selvästi kaiken olevaisen rajallisuuden kuin hautajaisissa. Ja näitä kyseisiä tilaisuuksia on tälle syksylle piisannut. On alkanut tuntua, että ilon tunteet ovat todella kortilla. Kuten eräs kollega kerran osuvasti sanoi: "Elämä on kovaa. Ja sitten kuolee."
Ensimmäisiin hautajaisiin lähdettiin parin sadan kilometrin päähän. Matkaan lähtiessä noudettiin kukkakaupasta kukkalaite auton takapaksiin tavaratilan peitteen päälle. Mukavasti se sinne mahtui matkustamaan.
Perillä, H-hetken ollessa jo käsillä, vaimokullan tarkka virhesilmä huomasi yhden kukista repsottavan melkein irtonaisena. Harmittihan se. Ainoa keino oli oikeastaan napata kukka kokonaan irti, sillä roikkuvana se erottui selkeästi. Vaimo miettimään, että pystyisikö sitä edes väliaikaisesti jotenkin tukemaan paikalleen.
Ja pling, lamppu syttyi mekaanikon päänupin ylle. Pikaisen penkomisen tuloksena auton takakontista löytyi pätkä 0,8 mm teräslankaa.
"Millä sen muka saa poikki tähän hätään?!" vaimokulta hätäili. Vähän nolona kaivoin taskusta monitoimityökalun, jossa oli myös pihti / lankaleikkuri. Työnsin pikku pätkän lankaa kukan varteen ja irronneen kukinnon teräslangan päähän. Hyvin se kesti toimituksen ajan.
Yleensä sitä löytyy taskusta jonkinlainen työkalu. Useimmiten sitä ei tarvitse, mutta todellisia tarpeen hetkiäkin on. Sitä vaan en ymmärrä, että nykytulkinnan mukaan pikkuinen nahkamieskin (=leatherman) tulkitaan vahingoittamiseen sopivaksi esineeksi, josta poliisi saattaa rankoa. Asia muistui onneksi kerran ajoissa mieleen, kun kävin jälkikasvun kanssa poliisilaitoksella hakemassa heille tilattuja henkkareita. Pyörsin ovelta takaisin, kun hoksasin turvatarkastuspisteen. Autolle, taskusta pois työkalut ja linkkari ja hyvällä omallatunnolla takaisin sisälle. Vaan (mukamas) tyhjiä taskuja esitellessä lattialle tipahti vartijoiden epäluuloisten silmien eteen pieni muovirasia, jossa pidän särkylääkkeitä mukana. Uskoivat sentään, kun selostin asian.
