Eläkeläisen päivä

Heräsin ennen kuutta, vaikka ei olisi tarvinnut. Kroppa ei opi aivan helposti pois vuosikausia kestäneestä rutiinista.
Vaimokulta säntäsi töihin, minä jäin pyjama päällä hörppimään kahvia ja varmistamaan, että nuoriso lähtee säälliseen aikaan opiskelemaan.
Asunnon tyhjennyttyä oli toimintasuunnitelman hiomisen aika. Päivän To Do -lista ei nyt varsinaisesti pullistellut, mutta jotain puuhaa oli kuitenkin.
Aamupäivällä pesin koneellisen pyykkiä ja käväisin lähikaupassa. Iltapäivällä piti lähteä keskustaan pankkiin. Niin, iltapäivällä. Ovat jossain vaiheessa rukanneet aukioloaikoja niin, että oikeaa ihmisen tarjoamaa palvelua asioissa saa hetken aikaa iltapäivällä. Typerää. Melkein voisi mielensä pahoittaa moisesta.
No, olin tietysti pankin nurkilla reilusti etuajassa. Mihinkäs siitäkään paheesta pääsee. Aina on kiire odottamaan. Koska aikaa oli, ostin torilta lihapiirakan. Sitä mussuttaessani tarkkailin muiden pankkiin hyökkäävien taktiikkaa. Vaikka itse olin aikaisin liikkeellä, joku oli jo ties kuinka kauan sitten vallannut sillanpääaseman pankin ovelta. Papparainen piti koko ajan toisella kädellä kiinni oven kahvasta ja mulkoili välillä vihaisesti ympärilleen. Mummojen rollaattori-iskuryhmä suoritti pihtiliikettä, mutta tuloksena oli paha sumppu muutaman metrin päässä ovesta. Sivustatukea antoi kahden nuoremman miehen partio. Olivat ulkonäöstä päätellen hajottaneet partakoneensa ja hukanneet samassa rytäkässä kampansa. He ärähtelivät ja muistuttivat paria ulkomaalaistaustaista henkilöä jonotuksen etiikasta.
Kun ovet vihdoin aukesivat, edelläni oli 16 henkilöä.
45 minuuttia myöhemmin olin saanut asiani toimitettua ja todennut muun muassa seuraavaa:

• Pitää ostaa värikkäämpiä vaatteita. Nyt olin pelottavan lähellä papparaisten kaikki beigeä -trendiä
• Pitää ehdottomasti hoitaa loputkin pankkiasiat siihen kuosiin, että ne voi toteuttaa etänä läppärillä tai puhelimella. Ettei tarvitse kilpailla paikastansa pankkijonossa ammattilaisten kanssa.

Vaimo pääsi samoihin aikoihin töistä. Kävin hakemassa hänet kyytiin ja huristelimme kotiin.

Edellä kirjoitettu on tapahtumiltaan totta, mutta muuten hieman etuajassa. Olin tuolloin lomalla, en ihan vielä eläkkeellä. Päällystölehdessä oli äskettäin laaja juttu eläköitymisestä. Herramunsiunaa millainen rojekti ja rosessi. Taisi jutussa aikajana olla peräti kahdelle vuodelle. Oli sitä sun tätä valmistautumista, seuraajan kouluttamista, lomien suunnittelua, oman firman perustamista ja vaikka mitä. Alkoi ahdistaa jo lukiessa. Pitäisikö vaan lykätä eläköitymistä takalaitaan asti ja miettiä vasta sitten, mitä tehdä... No ei. Eläkkeelle kyllä jään, kun sen aika melko pian on, mutten ole aikonut siitä mitään hirveää projektia tehdä. Mennään fiilispohjalta ja tuuriin luottaen, kuten tähänkin asti.

Eräs entinen kollega odotti innokkaasti eläkkeelle pääsemistä terveysongelmien takia. Selkävaivat tekivät työstä pirullista piinaa. Hänellä oli asiat suunniteltuna ja järjestettynä. Oli osakesäästöjä ja sijoituksia, jotka normieläkkeen lisänä takasivat vähintäänkin riittävän toimeentulon. Ja kuinkas kävikään? Ehti olla puoli vuotta eläkkeellä ja sitten sairaskohtaus vei hengen. Todella surullista.

Joten ei kun fiilispohjalta tilanteen mukaan. Näihin mielikuviin ja tunnelmiin.