Vuodenvaihteessa se sitten koitti, eläkk... ei kun reserviin lähtö. Ennen tuota merkillistä päivää oli harmaa ajanjakso, jonka aikana kollegat (ainakin omien sanojensa mukaan) kadehtivat meikäläistä. Ihmettelivät minun aamujeni vähyyttä ja omien vuosiensa määrää. Omat fiilikset heittelivät hilpeästä epäilevän kautta lievään ahdistukseen.
Loppujen lopuksi kaikenlaista kuitattavaa, palautettavaa ja huolehdittavaa oli tavallisella työntekijälläkin niin paljon, että lopullinen portista lähtö oli helpotus.
Muutamia huomioita eläkeläiselämän ensiaskeleilta:
1. Elämä jatkuu. Huollot eivät pysähdy eikä korjaamon tai laivueen arki muutu vähääkään kun ihminen lähtee. Tuli lievä ulkopuolisuuden tunne, kun tajusi, että lähteminen itselle tärkeästä paikasta ja yhteisöstä ei hetkauta mitenkään työyhteisöä.
2. Kestää aikansa oppia pois vuosikausia kestäneistä rutiineista. Yhdeksän ja puoli kahden aikaan tulee vilkuilluksi kelloa ja tekee mieli kahvia. Aamulla herää kuuden maissa.
3. Ajan kulku muuttuu. Kun kaikki oma (siviili)toiminta ja asiointi on lähes yksinomaan tapahtunut viikonloppuisin, sitä ihmetteli kauppaan kävellessään, että miksi ihmeessä raksamiehet ovat viikonloppuna työmaalla? ? Kunnes tajusin hämmentyneenä, että onkin ihan tavallinen arkipäivä.
4. Oma eläköityminen vaikuttaa läheisiinkin. Vaimokullalle uusiin tapoihin ja aikatauluttomaan elämään tottuminen voi olla yhtälailla hämmentävää.
Paljon riippuu omasta suhtautumisesta, millaista plattaelämästä eläkeläiselämään siirtyminen on ja miltä se tuntuu. Kannattaa olla avoimin mielin. Omat leppoisat kiikkustuolipäivät antavat vielä odottaa itseään, sillä muutimme viime kuussa uuteen asuntoon uudelle paikkakunnalle ja huusholli on vielä järjestystä vailla. Mutta tulee se järjestys vähitellen ja päivätkin pitenevät pikku hiljaa kevättä kohti mennessä. Vähän kun vielä lauhtuu, niin on hyvä lähteä dronea lennättämään. Ja kun lumet sulavat, pääsee koluamaan uusia paikkoja metallinetsimellä.
Kyllä tästä hyvä tulee.
