Vuoden 2023 viimeisenä päivänä tuli täyteen kolmas vuosi eläk...reservissä.
Muutamia huomioita aidan ulkopuolella kuluneesta ajasta:
Ensimmäinen vuosi vierähti vielä toinen jalka henkisesti platalla. Hämmentynyt olo, kun ei tarvinnutkaan laskea, montako lomapäivää menee mihinkin viikkoon. Lievä (ja yllättävä) kateuden tunne, kun samaan aikaan eläköitynyt kollega sai kertauskutsun, mutta itse ei. Samaan aikaan kuitenkin vapautunut olo, kun kaikkea omaa puuhastelua ei tarvinnut suunnitella lomaviikkojen ajalle.
Toisena vuotena tapahtui enemmän henkistä erkaantumista taakse jääneestä työurasta. Entisen työkaverin kanssa jatkettiin ja jatketaan vieläkin huonon huumorin jakamista whatsapissa. Ajan suhteellisuus hämmensi. Vapaa-aika ei ollutkaan ääretön resurssi reserviläiselle, vaan kaikenlaista arjen peruspuuhaa on kuitenkin sen verran, ettei ihan minkä tahansa hetken mielijohteen toteutus läheskään aina onnistu. Kertauskutsua ei kuulunut. Epäilin etätyökaverille, että lähtiessäni pomo oli varmaan huojentuneena deletoinut tietoni kaikista mahdollisista järjestelmistä. Tai saattaahan tietysti olla, että läksin reserviin niin rautaisen ammattitaidon kanssa, että turha olisi kerrata. Just joo. Pidä tunkkis, Arppa.
Kolmantena, nyt päättyneenä vuotena, punnerrettiin taas muutto. Se vei kuukauden verran loppukesästä / alkusyksystä. Rankka urakka, joka osoitti, että muuton pystyy tekemään pakulla ja banaanilaatikoilla. Ja että vaikka kuinka yrittää supistaa tavaramäärää, sitä tuntuu silti olevan liikaa. Henkinen etääntyminen platalta alkaa olla valmis. Nyt lähinnä vierastaa ajatus postilaatikkoon tipahtavasta kertauskutsusta. Mutta lähtisin, jos kutsu kävisi? Lähtisin.
"Retired, but always aircraft mechanic"
