Viestiteltiin entisen työtutun kanssa. Kysyi, tiedänkö, missä olen sijoitettuna, kun sota alkaa. (Vasta myöhemmin havahduin tuohon 'kun' sanamuotoon ) Heille oli näytetty listat sa -kokoonpanoista, mutta minun nimeäni ei ollut näkynyt missään. Totesin, että viimeinen oma vahvistettu tieto sijoituksesta on jo useamman vuoden takaa. "Olisi se hyvä tietää, minne pitää ilmaantua hylsysatsi mukana, jos tilanne oikein pahasti perkelöityy", tuumasin. Tiedon saaminen on vaan turvallisuussyistä tehty hiton vaikeaksi. Eipä voi soittaa tai laittaa sähköpostia ja kysyä. Pitää mennä henkilökohtaisesti paikalle aluetoimistoon, mikä omalla kohdalla tietäisi parin sadan kilsan reissua suuntaansa.
Myöhemmin ajattelin, että olisi huvittavaa ilmaantua joukkojen perustuspaikalle oman kalupakin kanssa. Mistä sitten ajatukset poukkoilivat vanhaan käsitteeseen "Malli Cajander" millä viitataan suomalaissotilaiden surkeaan varustetasoon talvisodan alkaessa. Heikoimmillaan sotilaille oli antaa kokardi ja miehistövyö. Muuten saivat soturit tulla toimeen omilla siviilivarusteillaan.
Millainen olisi sitten nykyaikana mekaanikon vastaava varustus? Malli Orpo? Noin kieli poskella huonon huumorin keinoin mietittynä. Ehkä vanha patterimallin lamppu ja kurjat kuulosuojat. Kainaloon vielä ruostepilkkuinen inventoimaton työkalusarja, joka on tietysti millinen vaikka lentokalusto on kasattu nyt ja tulevaisuudessakin tuumaisilla pulteilla ja muttereilla.
Ja kun spekuloinnin vauhtiin on päästy, niin ei himmailla. Viime vuonna innostuttiin ajatuksesta, että reserviläiset voisivat saada verovähennystä, jos hankkisivat varusteita, esim. luotiliivejä, maihareita ym omalla kustannuksella. Niin olisi osalla reserviläisistä jo valmiiksi varustusta, joka olisi taatusti sopivaa ja saattaisi olla jopa parempilaatuista kuin firman jakolinjalta saatava. Homma kuitenkin haudattiin, moniin pykäliin ja teknisiin haasteisiin vedoten. Harmi. Kyllä itse olisin ollut kiinnostunut hankkimaan verovähennyksen turvin laadukkaan työkalusarjan 😉.
