Kerran ilmaantui kouraani pieni, mutta kiusallinen ongelma. Peukalon kynsi oli syystä tahi toisesta haljennut. Railo eteni reunasta kohtisuoraan syvemmälle rakenteeseen. "Mitäs tuosta", ajattelee varmaan lukija. Ja niin ajattelin itsekin, mutta päivän mittaan haitan aste sen kun paheni. Mokoma repeämä jäi kiinni työsormikkaisiin, rätteihin ja vaikka minne. Ja jokainen takertuminen edesauttoi repeämistä. Ei auttanut vaikka kuinka yritti jyrsiä sähköpakin sivuleikkureilla kynttä lyhyemmäksi.
Oli pakko kääntyä asiantuntijan puoleen.
"Tuota, lainaisitko kynsiviilaa ja lakkaa..." mutisin vaimolle kotona.
"No totta kai! Katsotaanpas ukkokullalle jotain oikein räväkkää muotiväriä!"
"Siis MITÄ!?" havahtui kuopus mangakirjansa takaa.
"Mä EN halua tietää", totesi esikoinen ja poistui kännyköineen huoneesta.
Asiantuntijan opastuksella, parhaani yrittäen ja ähräten yritin viilaamalla ja lakkaamalla saada kynnen halkeaman korjatuksi. Ja rojekti vaikuttikin onnistuneen. Vähän se kiilto kynnessä kyllä arvelutti.
Vaan kuinkas kävi? Seuraavan aamupäivän kuluessa railo sen kuin eteni. Oli otettava omat, ronskimmat keinot käyttöön. Koskapa tämänkaltaisille korjauksille ei ole omaa SRM:ää (Structure Repair Manual), oli turvauduttava mekaanikon maalaisjärkeen. Särö yleensä pääteporataan, mutta tässä tapauksessa, oman sormen ollessa kyseessä, en ryhtynyt moiseen. Yleistyöhuoneen (miljoona)laatikoista löytyi sopivan hienoa hiomapaperia. Sillä muokkasin kynnenreunan niin hyvin kuin pystyin. Halkeamaa ei silti saanut kokonaan pois. Hmmm... pohdiskelin jonkin aikaa Edge Sealerin (reunalakan) ja pikaliiman välillä ja päädyin lopulta jälkimmäiseen. Pari tippaa Locktiten liimaa, levitys ja avot, jopa pysähtyi halkeaman eteneminen. Ja mikä parasta, korjaustapa oli sopivan äijämäinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti