Pari viikkoa on saatu "nauttia" kirpeästä pakkassäästä. Lainausmerkit sen vuoksi, että vaikka kirkkaalla pakkaspäivällä on esteettisiä arvoja, totuus on plattatyöläisen huomattavasti karumpi. Kun mittari näyttää -20, tuulee pohjoisesta ja koneiden lähtö on kestänyt jo puoli tuntia, jokainen ylimääräinen minuutti on pitkä aika värjötellä.
Jännä juttu, se pakkanen. Kun elettiin lumetonta, leutoa aikaa koko vuoden loppu ja vaihde, kyselivät juontajat TV:n aamu- ym lähetyksissä meteorologeilta, että koskapas se oikea talvi saapuu? Joko se vihdoin tulee? Koska päästään nauttimaan talvikeleistä? Ja kun niitä talvikelejä eli kipakkaa pakkasta oli kestänyt noin viikon, alkoi sävy muuttua. Vieläkö nämä kovat pakkaset jatkuvat? Onko koko viikko yhtä kylmä?
Koskaan ei tunnu olevan hyvä.
Verenpainetta nostivat taannoin telkkarin aamulähetyksessä annetut yksityiskohtaiset ohjeet: Kuinka kaatua oikein. Ei hyvää päivää! Aamujuontaja kokeili kouluttajan opastamana hallittua kaatumista. Ensin piti tunnistaa liukkaat olosuhteet ja ymmärtää, että kaatuminen on mahdollista. Sitten piti edetä varovasti, polvet joustaen, lyhyin askelin. Ja kaatuessa pyörähtää ensin pers... takapuolelleen, selkä pyöreänä, leuka rintaa vasten painettuna pään suojaamiseksi. Ja söpösti juontaja köllähti studion lattialle, vahingoittumattomana.
Huomaako kukaan tässä söpössä opetustapahtumassa mitään epäloogista? Kukaan?
No, sinänsä hyviä neuvoja, hyvällä tarkoituksella, mutta katsos kun pitäisi tietää juuri tarkalleen, että nyt tuon pumppukärryn kohdalla liukastuminen tapahtuu. Sitten voisi juuri siinä kohtaa suojata takaraivonsa painamalla leuka rintaa vasten ja köllähtää sitten nallemaisen pehmeästi maahan. Mutta kun se EI - TAPAHDU - NIIN oikeassa elämässä. Olin vieressä kun kollega lähti omalle lennolleen jäisellä platalla. Sekunnin murto-osassa kaveri oli ilmassa vaaka-asennossa ja toisen murto-osan aikana hän rojahti selälleen platalle. Se on muuten kuvottava ääni, kun ihmispää osuu asfalttiin. Suhteellisen pienin vaurioin selvittiin, onneksi. Ei tosissaan ehtinyt tulla mieleen median kätevä ohjeistus oikeasta kaatumistekniikasta.
Joku varmaan ihmettelee tuota otsikon ylimääräistä koota. Se tulee eräästä laulusta, joka jostain syystä on ainakin allekirjoittaneen mielestä lievästi sanoen ärsyttävä...
Klikkaa ja kauhistu.
Helle
perjantai 31. tammikuuta 2014
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Ensimmäinen ja viimeinen
Hyvää loppuvuotta vaan teille, satunnaiset lukijat sekä sille yhdelle vakituiselle.
Jussi lopetti vanhan vuoden sporttisesti, minä taasen perinteisesti en.
Nyt on uuden vuoden ensimmäinen päivä. Eilinen oli paitsi vanhan vuoden viimeinen, myös kirjaimellisesti viimeinen päivä kolmelle joukko-osastolle, jotka PVUUDistuksen vääjäämätön eteneminen sulki. Monessa mielessä lienee liikkunut haikeita ajatuksia viimeisen lipunlaskun aikana. Tai sitten kipunoivia ja sapekkaita, henkilöistä riippuen. Olivatpa ajatukset sitten mitä lajia tahansa, muutoksille ei voi mitään.
Alkaneen vuoden aikana hivuttaudutaan koko ajan lähemmäksi lopullista PVUUDistuksen päämäärää.
1.1.2015 pitäisi... ei kun ON voimassa uudet organisaatiot jokaisessa (jäljelle jäävässä) joukko-osastossa. Jossakin ollaan jo malttamattomana ottamassa varaslähtöä uuden mallin mukaiseen toimintaan. Seuraava isompi konkreettinen harppaus systeemin muuttumisessa tapahtuu kesän aikana, kun koneita ja henkilökuntaa alkaa siirtyä uusiin sijoituspaikkoihin. Suunnitelmat ovat yksiselitteiset, mutta kuten joka Jumalan kerta, pienemmässäkin mittakaavassa, todellinen elämä ei aina suostu taipumaan suunnitelmien mukaan.
Jutussa on niin sanotusti "pari pientä muuttujaa". Koneiden ja materiaalin siirrot ovat aika helkkarin iso logistinen haaste. Ihmisten ja perheiden siirrot vielä isompi. No, kuluvan vuoden taittuessa lopullee ollaan paljon viisaampia. Tai ainakin nähdään konkreettisesti, kuinka syvälle metsään on rysäytetty.
Eräs satunnainen tuttu toivotti pari päivää sitten "kivutonta loppuvuotta ja parempaa alkavaa vuotta".
Se on mielestäni aika hyvin sanottu, varsinkin kun vanh... kokeneita niveliä pakkaa aina välillä jomottamaan.
Joten ei kun sokat irti ja rohkeasti kohti alkavaa arkea.
Jussi lopetti vanhan vuoden sporttisesti, minä taasen perinteisesti en.
Nyt on uuden vuoden ensimmäinen päivä. Eilinen oli paitsi vanhan vuoden viimeinen, myös kirjaimellisesti viimeinen päivä kolmelle joukko-osastolle, jotka PVUUDistuksen vääjäämätön eteneminen sulki. Monessa mielessä lienee liikkunut haikeita ajatuksia viimeisen lipunlaskun aikana. Tai sitten kipunoivia ja sapekkaita, henkilöistä riippuen. Olivatpa ajatukset sitten mitä lajia tahansa, muutoksille ei voi mitään.
Alkaneen vuoden aikana hivuttaudutaan koko ajan lähemmäksi lopullista PVUUDistuksen päämäärää.
1.1.2015 pitäisi... ei kun ON voimassa uudet organisaatiot jokaisessa (jäljelle jäävässä) joukko-osastossa. Jossakin ollaan jo malttamattomana ottamassa varaslähtöä uuden mallin mukaiseen toimintaan. Seuraava isompi konkreettinen harppaus systeemin muuttumisessa tapahtuu kesän aikana, kun koneita ja henkilökuntaa alkaa siirtyä uusiin sijoituspaikkoihin. Suunnitelmat ovat yksiselitteiset, mutta kuten joka Jumalan kerta, pienemmässäkin mittakaavassa, todellinen elämä ei aina suostu taipumaan suunnitelmien mukaan.
Jutussa on niin sanotusti "pari pientä muuttujaa". Koneiden ja materiaalin siirrot ovat aika helkkarin iso logistinen haaste. Ihmisten ja perheiden siirrot vielä isompi. No, kuluvan vuoden taittuessa lopullee ollaan paljon viisaampia. Tai ainakin nähdään konkreettisesti, kuinka syvälle metsään on rysäytetty.
Eräs satunnainen tuttu toivotti pari päivää sitten "kivutonta loppuvuotta ja parempaa alkavaa vuotta".
Se on mielestäni aika hyvin sanottu, varsinkin kun vanh... kokeneita niveliä pakkaa aina välillä jomottamaan.
Joten ei kun sokat irti ja rohkeasti kohti alkavaa arkea.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)