Korona!

Nykyään ei juuri muusta asiasta uutisia tulekaan ja onhan se ymmärrettävää, sen verran nopeasti ja rajusti ns. normaali elämä kaikilla yhteiskunnan aloilla on muuttunut.

Joka päivä tulee jonkinlainen tiedotustilaisuus epidemiaan liittyen. Joko uusista rajoituksista tai sitten viimeisimmät tartunta- ja kuolleisuustilastot maailmalta. Ja aika kylmäähän se kyyti on ollut, kun selailin netistä tämän alkaneen vuoden uutisarkistoa.
Tämän kuun alussa tartunnat täällä kotimaassa olivat kymmenien luokkaa, nyt on menty tuhannesta läpi. Aika hurjaa.

Firmassa on tilanne otettu tilanne vakavasti ja toimintaa sopeutettu mielestäni hyvin. Ja toistaiseksi ainakin hyvin tuloksin. Käsittääkseni tähän päivään mennessä pv:n koronasaldo on kymmenkunta. Ja uskon, että tilanne pysyykin hyvänä. Ainakin jos pidetään kiinni annetuista ohjeista. Eli pestään niitä käsiä eikä vääntäydytä sankarin viitta harteilla sairaana töihin. Jos luulee olevansa korvaamaton, kannattaa tehdä vesilasitesti. Välineet löytyvät jokaiselta kotoa.

Itselle ei tuo turhan liikkumisen vähentäminen ole ollut vaikeaa, mutta monelle ilmeisesti yllättävänkin hankalaa,  erityisesti seniorikansalaisille. Meinaa pinna kiristyä, kun kuulee juttuja kylillä rehentelevistä mummoista ja vaareista,  jotka juuri etelänreissulta palanneina viis veisaavat karanteenimääräyksistä.
"Ei mulla mittään tautia ole! Ei ole edes nuhaa ollu moneen vuoteen, hehhehhee!"
Siis voi hel****i!  Ei ole se mutu-tuntuma mikään turvallinen instrumentti tässä tilanteessa! Oireettomana tautia kantava voi lotontekoreissullaan tartuttaa useamman henkilön, jotka taas omalta osaltaan jakavat iloa eteenpäin ja soppa on valmis.

Omalla kohdallani pari kertaa on joutunut kaupassa improvisoimaan, kun listassa ollut materiaali oli hamstrattu loppuun. Siis mihin helkkariin ihmiset muka tarvitsevat kaiken sen vessapaperin? !

 

No,eiköhän me tästäkin selvitä. Jos hintana tilanteen parantamiseksi on kotona pysyttely ja ylimääräinen käsien pesu, niin tehdään se. Kohti lopullista voittoa!

Sukat, mustat, lyhyet

Lopun (siis aktiiviuran) lähestyessä arvoisat kollegat ovat alkaneet enemmän ja enemmän maalailla piruja luolan seinille. Että en millään voisi jäädä eläkkeelle, kun en kuitenkaan enää sopeudu panssariaidan ulkopuoliseen elämään. No.
Eläkk... siis reserviin aion kyllä ihan oman suunnitelmani  mukaisesti lähteä, mutta ehkä kettuilussa on jokin totuuden siemenkin.

Oltiin viikonloppuna reissussa ja reissukassiin unohtui pakata vaihtosukat. Ajattelin ostaa paikallisesta kaupasta pari paria. Harmikseni huomasin, että joko sukkapakkaukset olivat ihan liian isoja (10 tai jopa 20 paria) tai sitten jostain vapaasta ja onnellisesta luomupuuvillasta tehtyjä KALLIITA yksittäisiä pareja. No olihan siellä kyllä muutama kolmen sukkaparin paketti alennuksessa, mutta ei niitä voinut ottaa, minkä sitten vaimokullallekin sanoin.
 "Miten niin ei voi? Eikö niissä ollut hintalappua? " hän kysyi.
 "No oli, mutta ei ne oikein..."
 "No mitä ei?"
 "Ne ei ole mustia"
Vaimo huokaisi syvään ja taisi luulla, että pilailen. En pilaillut.
 "Ketä kiinnostaa, minkä väriset sukat sulla on viikonloppuna?! Eikä ne töissäkään kuitenkaan näy maihareista"
Tämän pettämättömän logiikan edessä menin takaisin sukkahyllylle ja ostin pitkästä aikaa ihan muunlaiset sukat kuin ne "mustat, lyhyet"