Samassa rapussa asuva vanha papparainen osti auton.
Hyvänpäiväntutun statuksella oleva miekkonen köpötteli aina reppu selässä, milloin lähikauppaan, milloin minnekin. Sanoi sitten kerran ostaneensa pyörän että olisi helpompi kulkea kun polvi ja lonkka vihoittelevat. Koskaan en kyllä nähnyt hänen pyörällään ajavan. Ja sitten kerran hän istuskelikin parkkipaikalla Chevrolet Evandan kuskinpenkillä, ikkuna auki ja humppa stereoissa pauhaten. Oli kuulemma halunnut pitkästä aikaa auton. Edellisestä oli kymmenen vuotta. Oli ollut kallis ylläpitää ja ilmankin tuli toimeen. Mutta nyt oli tehnyt mieli repäistä. Mikäs siinä, ajattelin ja onnittelin auton johdosta.
Päivät kuluivat ja pappa oli selvästi innoissaan autostaan. Kävi vähän väliä istuskelemassa autossaan, tupakkaa rennosti luu ulkona poltellen ja musiikki pauhaten. Vähän ihmettelin varsinaisen ajamisen täydellistä puuttumista, mutta omapahan on asiansa. (Myöhemmin hän kertoi, ettei korttiakaan sillä hetkellä ollut, mutta uusiminen oli käynnissä)
Sitten soi ovikello ja pappa kysyi, olisiko minulla akkulaturia. Meinasin jo vastata ei, mutta muistin, että saattaapa sittenkin olla takakontissa ikivanha, jo isävainaan käytössä 80-luvulla ollut laturi. Kävin antamassa sen papalle lainaan. Niin vain rupesi Teho-merkkinen retrolaturi elvyttämään Chevyn akkua. Seuraavana päivänä pappa palautti laturin ja ihmetteli, mikä akkua vaivasi. Epäilin ajamattomuutta ja runsasta musiikinkuuntelua, mutta en kehdannut puuttua toisen asioihin.
Sama kuvio toistui pari kertaa. Eräänä päivänä pappa oli viritellyt autonsa akkuun nykyaikaisemman laturin. Korean näköisessä laitteessa oli digitaalista näyttöä, merkkivaloa ja vaikka ja mitä.
Seuraavana päivänä papalla oli taas laturin tarve. Hieno (laina)laturi ei ollut hoitanut hommaansa eikä auto inahtanutkaan. Kun ei mitään muutakaan tekemistä ollut, lähdin katsomaan papan autoa. Laturi oli paikoillaan ja töpseli tolpassa, mutta mitään ei tapahtunut. Katsoin sähkötolpan lämppärin , mutta sekin oli kunnossa. Katsoin myös yleismittarilla, että tolpassa tosiaan oli sähköä tyrkyllä. Olihan sitä. Sitten tarkastin vielä chevyn akun jännitteen. Mittari näytti kolmea volttia eli akku oli käytännössä tyhjä. Otin kokeeksi vanhan laturini ja vaihdoin sen uudemman tilalle. Ja kas, taas rupesi akku latautumaan. Korea, reilun suklaapatukan kokoinen värkki oli ylläpitolaturi, joka on tarkoitettu pelkästään akun varauksen hifistelyhienosäätöön, ei kuolleista herättämiseen. Sitä paitsi haitekin näköinen laturi oli myöhemmin lähtenyt pitkäkyntisten matkaan, kun pappa oli jättänyt sen pidemmäksi aikaa autonsa nokalle. Rupisen näköinen retrolaturini oli saanut olla rauhassa.
Vanhassa oli ja on usein vara parempi platallakin. Ja korjaamoluolassa erityisesti. Wanh... kokeneet mekaanikot kaivavat kovalevyltään sellaista hiljaista knoppitietoa, jota vain kokemus tuo tullessaan. Siksipä nuorelle mekaanikonalulle on parasta mahdollista koulua päästä mukaan huoltoon sille telakalle, missä muiden mekaanikkojen keski-ikä huitelee viisissä kymmenissä. Edellyttäen, että nuori mieli kestää luokattoman räävittömiä juttuja.
Hox: Naapurin papan laturiseikkailut tapahtuivat viime kesänä. Sittemmin oma asuinpaikka ja vuodenaikakin ovat vaihtuneet.
