Mekaanikot säiliössä

Satuinpa kerrankin sopivaan aikaan surffaamaan sopivalle telkkarikanavalle, kun Jim-kanavalta tuli Likaiset työt -sarjan jakso, jossa juontaja Mike Rowe veti suojahaalarit ylleen ja ryömi amerikkalaisen KC-135R Stratotankerin polttoainesäiliöön huoltoa tekemään.
Suuressa maassa on suuret resurssit. Ohjelmasta ainakin sai sen käsityksen, että polttoainepuolen töitä varten oli kokonaan oma yksikkönsä, jota leikkisästi kutsuttiin nimellä "Tank rats". Meillä taasen ei ole sellaista henkilöstömäärää, joten mekaanikot tekevät kaikkia töitä ilman kovin jyrkkiä rajauksia. Toki uran aikana erikoistutaan johonkin järjestelmään, esim. aseistukseen, moottoriin tai avioniikkaan, mutta se ei missään nimessä rajaa pois muita töitä.
Rowe "pääsi" jopa irrottamaan Stratotankerin vuotavan pussisäiliön. Homma näytti hoituvan samaan tapaan kuin kotoisan Hornetimme säiliön vaihto. Ohjelmassa oli pari juttua, jotka huvittivat minua ja ärsyttivät vaimoa.
Nimittäin pussisäiliö (engl. "bladder") oli käännetty tekstityksessä typerästi "kalvo".
"Ja nyt ryömimme rungon ja kalvon väliin... ja nyt kiskotaan kalvo luukusta ulos". AAAARGH! Eikä Rowea työssä opastanut mekaanikko tiennyt, mitä ainetta säiliön tiivistyksessä käytetty kitti oli. "It's just stuff we use, hihihi!" AAAAARGH! Se oli PR-kittiä! Näkihän sen nyt tänne asti!

Jaa että miksi nämä seikat ärsyttivät vaimoa? No siksi kun minä meuhkasin niiden takia varmaan puolet koko jakson kestosta...

Työn touhussa

Ilmavoimien joukko-osastoissa käy joka vuosi melkoinen määrä vieraita.
Päiväkotilapsista ministereihin ja kenraaleihin. Päiväkotilaiset ja koululaiset ovat kaikkein aidoimpia ja mukavimpia vieraita. He ovat kiinnostuneita näkemistään asioista ja heille on mieliinpainuvaa saada nähdä lentokoneita läheltä ja ehkä jopa päästä istumaan ohjaamoon.

Mutta ne viralliset vieraat... voi hyvänen aika.

Kerran oli iso huolto lopuillaan. Itse asiassa kaikki varsinaiset työt oli tehty. Telakat oli purettu koneen ympäriltä ja enää oli ns. paperitöitä tehtävänä. Huolto oli sujunut ilman tavanomaisia takaiskuja, joten olo ja tunnelma oli tuona perjantaina puoliltapäivin mitä parhain. Siihen asti kun meille kerrottiin, että iltapäivällä oli tulossa virallinen vierailijaryhmä tutustumaan korjaamon toimintaan. Käytiin seuraavan tapainen keskustelu.

- Iltapäivällä tulee vierailijoita seuraamaan työskentelyä. Kukaan ei sitten lähde tänään aikaisemmin.
- No ei tässä paljon ole seurattavaa. Ei ole kuin paperityöt jäljellä.
- Kyllä nyt jotain täytyy olla,  ei niille voi tyhjää korjaamoa näyttää. Mukana on joku kenraalikin.
- Olkoon vaikka kuka. Mitäs tulevat perjantaina ja vielä iltapäivällä. Työt on tehty jo.
- Jotain niille on näytettävä.
- No pitääkö tässä hitto vie sitten esittää tekevänsä työtä!?
- No...kyllä. vedätte vähän telineitä tuohon viereen ja avaatte pari luukkua....
- Just. Voi -kele.

Ja niin sitä sitten lavastettiin valmiin koneen ympärille tekeillä olevaa työtä. Tuotiin työkaluvaunut ja levitettiin vähän paineilmaletkuja. Jos sinä päivänä olisi ollut telakalla kiroilusakkosäästöpossu, se olisi kuollut ähkyyn.
Kun vierailuryhmä sitten tuli kuikuilemaan telakan taakse, se sai katsella ennalta sovitun käsikirjoituksen mukaista "työntekoa telakalla". Yksi mekaanikko tuijotteli sinne tänne koneen sisuksiin mag-lite kourassaan. Toinen kiristeli ruuveja (ja ehkä myös hampaitaan). Kolmas tarkasteli peilin ja valon kanssa jotain laskutelinetilassa.
Minä hankasin apinan raivolla rätillä mukamas jotain likatahraa siivenkärjestä.
- Älä ny maaleja pois hinkkaa, kuiskasi kaveri ohikulkiessaan. Onneksi ryhmä poistui saman tien ja pääsimme onnittelemaan toisiamme hyvistä näyttelijäsuorituksista.

Kollega kertoi toisesta vierailusta, jossa koko korjaamon esittelyn oli hoitanut kaksi miestä. Esikunnan hienoisen töppäyksen vuoksi (KYLLÄ! Tässäkin firmassa Töpätään!) vierailuryhmä oli tulossa paikalle sellaisena päivänä, että lähes kaikki olivat jossain muualla, vain kaksi miestä oli paikalla. Mutta minkäs teet. Armeijassa kun ollaan, töitä on aina tehtävä. Ainakin on näytettävä siltä. Joten ei kun show pystyyn. Kun yksi mies otti vierailijat vastaan, toinen kiiruhti edeltä johonkin korjaamon työhuoneista. Siellä hän sitten kolisteli vasaralla, vingutti paineilmatyökaluja ja teki kaikenlaisia työn ääniä samalla, kun toinen johdatti ryhmän kiireisen pajan ohi. Sitten kolistelija livahti toisesta ovesta telakalle, missä hän oli (olevinaan) kovassa työn touhussa, kun ryhmä saapui. Sitten taas toista kautta vierailijoiden edelle toiseen työhuoneeseen metelöimään.
Lopulta sitten molemmat isännät olivat olleet paikalla loppukahvien aikana.
  - Kyllä siinä sai huhkia, totesi kollega. - Paikkasin koko korjaamon henkilöstöä, enkä kuitenkaan saa kuin yhden ihmisen palkan. Onkos se nyt reilua? Häh?

Ammattitaitoa

Aina ei mekaanikon päivä ole korkealentoista pohdiskelua, kaavioiden lukua ja monimutkaisten vikojen korjausta. Työssä on myös likainen puolensa, joka täytyy hoitaa, niin tylsältä kuin se joskus tuntuukin.
On työkalujen inventointia, paperitöitä, varaosien tilaamista, työpaikan järjestelyä jne.

Kerran oltiin isomman huollon jälkeen järjestelemässä huoltopaikkaa ennen seuraavaa hommaa. Isoihin peltisiin tippualtaisiin oli huollon aikana valunut polttoainetta ja hydraulinestettä, joka piti kaataa jätenestekanistereihin. Isoja tippualtaita oli hankala käsitellä ja monesti öljyt ja polttoaineet lorahtivat suurimmaksi osaksi lattialle kanisterin sijasta. Suppiloa kun ei monestikaan viitsitty asiakseen lähteä etsimään.

Eräs vanhempi siviilimekaanikko kaatoi ankarasti keskittyen tippualtaasta polttoainetta kanisteriin.
Homma sujui hyvin ja neste lorisi kerrankin sinne minne pitikin.
Juuri silloin purjehti hallin ovesta sisään jokin vierailuryhmä. Ja ryhmän vetäjä oli poikkeuksellisen näyttävä nuori nainen. Tippuallasta sylissään kannatteleva mekaanikko seurasi katseellaan herkeämättä hehkeää ryhmänjohtajaa niin kauan kuin tämä korkeissa koroissaan kopsutteli näköpiirissä. Me muut taas seurasimme kasvavan hämmennyksen vallassa, kun mies samalla koko ajan kaatoi tippualtaasta kirassia kanisteriin - katsomatta sinne päinkään. Eikä kaatanut lattialle, vaan tarkalleen kanisteriin. Palkitsimme taidonnäytteen raikuvilla aplodeilla ja vihellyksillä.
"Kaveri keskittyi olennaiseen. Se on sitä ammattitaitoa!" kiteytti porukan koiranleuka tapahtuneen.