Aina ei mekaanikon päivä ole korkealentoista pohdiskelua, kaavioiden lukua ja monimutkaisten vikojen korjausta. Työssä on myös likainen puolensa, joka täytyy hoitaa, niin tylsältä kuin se joskus tuntuukin.
On työkalujen inventointia, paperitöitä, varaosien tilaamista, työpaikan järjestelyä jne.
Kerran oltiin isomman huollon jälkeen järjestelemässä huoltopaikkaa ennen seuraavaa hommaa. Isoihin peltisiin tippualtaisiin oli huollon aikana valunut polttoainetta ja hydraulinestettä, joka piti kaataa jätenestekanistereihin. Isoja tippualtaita oli hankala käsitellä ja monesti öljyt ja polttoaineet lorahtivat suurimmaksi osaksi lattialle kanisterin sijasta. Suppiloa kun ei monestikaan viitsitty asiakseen lähteä etsimään.
Eräs vanhempi siviilimekaanikko kaatoi ankarasti keskittyen tippualtaasta polttoainetta kanisteriin.
Homma sujui hyvin ja neste lorisi kerrankin sinne minne pitikin.
Juuri silloin purjehti hallin ovesta sisään jokin vierailuryhmä. Ja ryhmän vetäjä oli poikkeuksellisen näyttävä nuori nainen. Tippuallasta sylissään kannatteleva mekaanikko seurasi katseellaan herkeämättä hehkeää ryhmänjohtajaa niin kauan kuin tämä korkeissa koroissaan kopsutteli näköpiirissä. Me muut taas seurasimme kasvavan hämmennyksen vallassa, kun mies samalla koko ajan kaatoi tippualtaasta kirassia kanisteriin - katsomatta sinne päinkään. Eikä kaatanut lattialle, vaan tarkalleen kanisteriin. Palkitsimme taidonnäytteen raikuvilla aplodeilla ja vihellyksillä.
"Kaveri keskittyi olennaiseen. Se on sitä ammattitaitoa!" kiteytti porukan koiranleuka tapahtuneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti