Vaihtoehto ohjuksille?

Ovat isot pojat taas suunnittelemassa hankintoja. Ilmasta-maahan-puikkoja.
Vaan olisiko tässä vaihtoehto?
Jos en osaa tähän toimivaa linkkiä liimata, niin surffaa Yle areenaan, hae sanalla "pikkujuttu" ja sieltä jakso "ohjus".

http://areena.yle.fi/audio/1324285533546

Vanhassa valo parempi

Oman työuran alussa tiirailtiin koneita ensin paristokäyttöisillä, muistaakseni harmaakuorisilla (muovisilla) käsivalaisimilla. Olivat olevinaan kovin tehokkaita ja hyviä. Silloin tekivät tuloaan ensimmäiset MagLitet. Ne olivat huikea parannus patterituikkuihin. Valoteho oli huomattavasti parempi ja paristojen kanssa temppuilu jäi pois.

MagLitet ovat palvelleet kiitettävästi. Mitä nyt joskus on katkaisimia joutunut renkkaamaan ja polttimoa oikomaan, jotta valokeilan on saanut kelvolliseksi. Mutta pirun kestäviä ovat. En vaihtaisi pois.
Vaan paha aavistus on, että joku meinaa vaihtaa. Ensimmäiset jonninlaiset LED-valaisimet olivat tässä jokin aika sitten ilmestyneet pöydälle. Ensimmäinen ajatus oli, että kepulin tuntuiset olivat. Kovin kevyet ja heppoiset. Ja pienet. Ei pysty sellaisella pikkuisella muovityngällä mittaamaan HN:n päätelineen iskunvaimentimen mittaa, kuten MagLitella. Juu ei. Lienevätkö edes kestäviä.

Jos mekaanikoilta kysytään mielipidettä, uskoisin, että ainakin vanhat jäärät vastustavat moisten teknotuikkujen hankkimista. Sitten vastustavat mielipiteet kirjataan ylös ja LEDilamppuja hankitaan silti. On se ennenkin nähty. 90-luvulla platalle ilmestyi Puch-merkkisiä ns. maastoautoja. Niistä oltiin pyydetty käyttökokemuksia. Miten soveltuvat plattakäyttöön, hinureiksi jne. Kokemuksia kerättiin asiallisesti. Kokeiltiin hinata eri koneita ja autoa testattiin eri olosuhteissa. Kummaa vaan oli, että erikseen kiellettiin maastoauton  käyttö tien ulkopuolella. Taisi olla lukuisia muitakin rajoituksia. Mielipide oli yksimielinen : Puch ei soveltunut ollenkaan firman käyttöön. Ja vastine mielipiteisiin ja asiallisesti kirjattuihin käyttökokemuksiin?
"Jaa. Niitä on nyt kuitenkin päätetty hankkia."

Kaasuhälytys!

Jostakin syystä tuntuu, että firma on erityisen otollinen ympäristö eräälle tietylle huumorin lajille, nimittäin pieruhuumorille. Harjoituksissa ylenpalttiset kaasupäästöt alkoivat heti ensimmäisestä päivästä. Liekö ollut ruuassa jotain erityistä. Pahimmat peräpään soittelijat tyhjensivät päivystyskontin päästöillään. Muiden oli pakko siirtyä ulos raittiiseen ilmaan, mutta syylliset istuivat sisällä nauraen kippurassa. immuuneja kai olivat, mokomat.

Eräs kurssikaveri oli pahimpia piereskelijöitä ikinä. Söi saliharrastuksensa vuoksi jotain proteiinijauhoja ja ilmeisesti niiden vuoksi töräytteli todella pahasti. TV-aula tyhjeni useasti päästöjen vuoksi.
No, kerran menin yhteyskonepuolelle kertaamaan poko-kalustoa. Kyseinen kaveri kiersi seuranani pikku-Piperiä. Homma eteni täysin asiallisesti. Kun runko oli kierretty, kömmittiin kabiinin puolelle. Kaikki meni hyvin. Sitten kaveri muististani poikkeavasti sulki oven. "Sitten tarkistetaan oven lukitus..." hän mutisi. Ja päräytti rikinkatkuisen, AIVAN HELVETIN PAHANHAJUISEN pierun. Istui piru itse oven puolella, etten päässyt pakoon. Yökkien sain räplättyä auki pikkuisen tuuletusikkunan ja haukoin siitä ilmaa kollegan käkättäessä iloisena vieressä, käsillään hajua suuntaani lapioiden.

Mies on nykyään kiivennyt kunnioitettavan korkealle systeemissä, aivan oikeutetusti. Tulee vaan mieleen, että onkohan hän koskaan päräyttänyt kokoushuonetta tyhjäksi...
ihan vaan vanhojen hyvien aikojen muistoksi.

Toinen haisemiseen taipuvainen kollega kömpi kerran ähisten kohti telakkaa, sen näköisenä että päästö oli tulossa. Hän ei huomannut, että kulman takaa ilmestyi hänen kantaansa EP ja joku toinen upseeri. Kaverille yritettiin hienovaraisesti huitomalla osoittaa, että kato nyt taaksesi, mutta turhaan. Hän ähkäisi ilmoille raikuvan pierun. Sattui samalla katsomaan viimein taakseen ja huomasi upseerit. Mitäpä siihen enää voi sanoa... muuta kuin hihkaista kuuluvasti: "KAASUHÄLYTYS!!!"

Sirkustelua

Pahvi-järjestelmää kun selaa, näkee, miten paljon vuositasolla tehdään vierailuja eri joukko-osastoihin. Kiinnostavaahan tämä toiminta suuren yleisön silmissä on, se ei ole vuosien saatossa muuttunut.

Ennen muinoin, kun koneet olivat paksua rautaa ja miehet rautaa, järjestettiin tärkeille vieraille aina "sirkustelu". Sirpalesuojiin vietiin hävittäjäpari. Vierailijat saivat ensin ihmetellä koneita ja suojia, sitten suoritettiin hälylähtö.
Se oli näyttävä juttu. Koneet käynnistivät, rullasivat reippaasti kiitotielle ja nousivat mahtavalla jylinällä taivaalle. Ne kävivät kääntymässä kauempana ja räimäisivät sitten (poltto päällä tietenkin) pahaa-aavistamattoman vierailijajoukon yli. Tämä oli vakiintunut käytäntö ja palaute oli hyvää.

Kerran oli taas tiedossa sirkustelu. Oli tulossa delegaatio maavoimista ihmettelemään ilmailuvoimien toimintaa. Edettiin ohjelman mukaan. Koneet lähtivät, kävivät näkymättömissä ja pyyhkäisivät sitten puiden latvoja hipoen, helvetillisen jylyn saattelemana. Sen verran dramaattinen oli Dragonien räimäisy, että yhdeltä vierailijalta lensi turkishattu päästä ja vierailijoiden saattajana toiminut eversti esitti riemastuneena sangen epäsotilaallisen tuuletuksen. Ja palaute tästä showsta? Oliko kiittävä? Ei. Oliko moittiva, kun vaikut räjäytettiin korvista? Ei.
Ainoa palaute oli kysymys: "Miksi yhdellä miehellä koneen vieressä oli erivärinen lakki kuin muilla?"

Pahoinvointia

Tässä ammatissa on välillä laatta lentänyt reippaasti. Nyt ei puhuta itse aiheutetusta pahoinvoinnista, vaan ihan puhtaasti ammatillisesta ryyninlevityksestä. Ja siitä taas on tietysti puhtaus hyvinkin kaukana.
Tosiasia kun on, että usein ahtaassa, kuumassa kopperossa kieppuminen taivaalla kummissa asennoissa aiheuttaa ns. laatoitusilmiön. Nuorilla lento-oppilailla ilmiötä näkee useimmiten, mutta sattuu sitä kokeneemmillekin.
Tosin jatkuvasti pahoinvoivilla oppilailla ohjaajan ura saattaa tyssätä nopeasti.

Kun koneeseen istutetaan vähäisellä kokemuksella matkustajaksi joku, hänelle annetaan mukaan oksupussi, jota käsketään pitämään saatavilla ja käyttämään tarvittaessa. Ohjaajalle pitää tietysti ilmoittaa välittömästi, jos tuntuu heikolta. Tulee aina mieleen Hornetien ostovaiheessa näytetty uutispätkä, jossa silloinen puolustusministeri Lissu Rehn oli mukana lennolla. Hän totesi lennon jälkeen, että "On vähän sheikki olo". Ilme oli kyllä sen sorttinen, ettei okki ollut kaukana.

Ministeriä ja julkkiskyytiläisiä tuskin pantaisiin luuttuamaan, mutta oppilaille lankeaa armotta käsky siivota jälkensä, jos laatta on levinnyt ohjaamoon. On muuten karsea haju, kun kuumassa ohjaamossa muhii jonkun aikaa oksennus.

Pahoinvoinnin mestarisuoritus on mielestäni eräs takavuosien tapaus. Pikku-piperi ahdettiin täyteen isoa miestä ja matka suuntautui muistaakseni Oulunsaloon. Tietysti kesällä, kuumana päivänä ja kuoppaisella kelillä. Itse en ollut paikalla, tämä on mukana olleen kertomaa. Siinä rytyytyksessä oli yhdelle matkustajalle tullut tietysti heikko olo. Tilanne kärjistyi, mukana ei ollut oksupusseja. Jaa että kuinka siinä sitten kävi?
No, kun kone pysähtyi Oulunsalon platalle, oli koneen oven auettua ojennettu ulos ensimmäisenä -
täynnä oksennusta oleva litran limpparipullo.

Miten moinen suoritus oli tehty, sitä voi vain jokainen kuvitella.

Henkinen pahoinvointi firmassa onkin jo sitten ihan toinen juttu.
Sitä on, se on todellista, sitä on turha yrittää kiistää.
Mutta sitä käsitellään tulevaisuudessa, jossain toisella foorumilla ja toisessa formaatissa.