lauantai 24. maaliskuuta 2012

Pieniä jekkuja ja isompia källejä

Pitääpä pitkästä aikaa muistella joitakin piloja menneiltä vuosilta, ettei harmaa arki aivan pääse musertamaan alleen.

Monesti pilat ovat arjen keskellä yllättäen vastaan tulleiden tilanteiden inspiroimia. Pikku jekku hyvässä paikassa piristää jopa itse kohdetta ja varsinkin tekijöitä. Pikku jekut eivät vaadi suunnittelua, organisointia, resursseja tai logistiikkaa, vaan ne syntyvät silmänräpäyksessä. Otetaanpa esimerkiksi eräs jekku viime vuosituhannelta.

Laivueeseen oli jostain tullut pari tavarakorillista potkulautaa, joilla oli tarkoitus mekaanikkojen suhata hallissa vaikkapa työkaluja hakemassa. Värkit herättivät kuitenkin myös pilottien huomion. Yhä enenevässä määrin lentäjät pihistivät potkulaudat ja potkuttelivat niillä platan ja laivuerakennuksen väliä.
Eräänä yölentopäivänä, kun pilotit olivat jättäneet laudat platalle ja startanneet Drakeneilla pimeälle taivaalle, tuli sopiva hetki. Nippusiteillä kiristettiin potkulautojen käsijarrut laahaamaan melko reippaasti. Lennon jälkeen oli sitten hauska katsella kauempaa, kun pilotit yrittivät potkutella platalta pois. Ei ollut kepeää, vaan työlästä menoa. Huomasivat sitten lopulta, mistä kenkä niin sanotusti puristi.

Toisen jekun kohteeksi joutui eräs sotilasmestari, joka laivueen vanhimman mekaanikon statuksestaan huolimatta oli innokas jääkiekkoilija. Kun liikuntailtapäivä koitti, sotmest nappasi ison kiekkokassinsa ja lähti nuorempien mukaan jäähalliin. Vinoilut papan kuulumisesta vilttiketjuun mies sivuutti naureskellen. Kerran sitten hymy hyytyi. Kiekkokassi ei lennähtänytkään kevyesti olkapäälle ja epäuskoisena sotmest ihmetteli, että nytkö se terveys petti, kun ei meinaa enää kassia jaksaa kantaa. Tuli sitten lopulta katsoneeksi kassiinsa ja löysi sieltä kiekkovarusteiden lisäksi tuhdin pätkän ratapölkkyä. Ylimääräisen puutavaran lennettyä sadattelujen saattelemana pöpelikköön mies oli taas valmiina kaukaloon.

Jekkuja järeämmät källit vaativat kaikkia edellämainittuja asioita suunnittelusta logistiikkaan ja lisäksi rutosti viitseliäisyyttä. Källejä tehdään lämpimässä hengessä, pidetyille ihmisille, yleensä eläkkeelle lähdön aikoihin.

Eräs isäntä oli jäämässä eläkkeelle ja työskenteli uskollisesti aivan loppumetreille saakka HW-platalla. Hän ei itse kovin kummoisia seremonioita suunnitellut, vaatimaton kun oli. Källitoimikunta oli kuitenkin suunnitellut "jotain ihan muuta".
Viimeisenä työpäivänään miekkonen lennätti Hawkia ohjusvarustuksessa, pahaa aavistamatta. Kauhistus oli suuri, kun koneen palatessa lennolta ohjuksen hakupää oli hävinnyt, ainoastaan nippu johtoja roikkui ohjuksen sisältä. Hämmentyneen miehen tehdessä vakaville johtajille selkoa tapahtuneesta, tuli "silminnäkijähavainto" koneesta pudonneesta osasta lähialueella. Koska kone oli miehen vastuulla, hänen käskettiin pukea suojapuku kaikkine aktiivihiiliväliasuineen ym tarvikkeineen ja valmistautua etsintään. Hillittömästi varusteissaan hikoileva mies kuljetettiin autolla havaintopaikalle. Sotilaspoliisi opasti etsimään suljetun metsäautotien päästä. Tuskaisen kävelymatkan päässä oli aukio ja keskellä aukiota hiekkakasa. Ja hiekkakasassa oli - ei suinkaan ohjuksen hakupäätä, vaan kylmyyttään helteessä hikoileva Kossupullo. Vasta siinä vaiheessa mies oli tajunnut joutuneensa huolella suunnitellun källin kohteeksi. Oli varmasti ikimuistoinen viimeinen työpäivä.

Homma oli tosiaan vaatinut suunnittelua ja eri tahojen yhteistyötä. Kun koneet olivat lähdössä lennolle, kohteen kone rullasikin vain toiselle puolelle kenttää. Siellä irrotettiin ohjuksesta hakupää ja viriteltiin johtoja lisäämään tapaturmaisen irtoamisen vaikutelmaa. Kun muut koneet laskeutuivat, kohteen kone rullaili jonon jatkoksi toiselta puolelta kenttää.

Vaikka onkin suuria paikkakunnista ja ihmisistä johtuvia eroja, jekku- ja källikulttuuri elää edelleen. Onneksi.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Huoltovastuu

Mekaanikoilla on vastuu tekemistään huolloista ja tarkastuksista. Homman on toimittava ja koneiden pysyttävä ilmassa. Alan miehet tietävät kuitenkin, että mekaanikon huoltovastuu on venyvä käsite ja ulottuu hyvinkin moninaisiin asioihin myös aidan ulkopuolella. Huoltovastuuseen sisältyy useimmiten kaikki tekninen kalusto omassa perheessä.

Tyttären kännykkä lakkasi toistamasta musiikkia kuulokkeiden kautta. Vikakoodaus olisi "Käytön aikana - toimintavirhe/virheellinen toiminta - vakavuus HUOMATTAVA". Korjaukseksi yritin virtojen renkkaamista ja akun irrottamista-asennusta. Viimeisenä oljenkortena asensin käyttiksen uudelleen. Ei auttanut. Tilanteeseen toi lisämaustetta valmistajan nettisivujen tökkiminen. usean sadan megan tiedoston lataaminen ei käynytkään tuosta vaan. Latauspalkin hidasta etenemistä seuratessa ja tytön tuskailua kuunnellessa tuli mieleen, että olisipa värikkäitä päiviä platalla, jos pilotit ottaisivat yhtä raskaasti koneiden hajoamisen.

Pilotti painelisi alahuuli väpättäen laivuerakennukseen ja tiuskisi mennessään kommentteja "paskasta koneesta, jonka saisi heittää seinään!" Purkauksen päätteeksi hän paiskaisi pukuhuoneen oven kiinni ja lukitsisi sen. Mekaanikko maanittelisi rauhoittumaan ja tulemaan ulos.
"Hei älä nyt viitti. Kyllä se kuntoon saadaan, ei tässä kauan mene"
"En mä jaksa odottaa! Tulen hulluksi!
"Enää yks softapäivitys. Pian se valmiiksi tulee."
"Just joo, tyyliin joskus yhdeksältä illalla!"
"Hei, ei se minun syytäni ole, eikä kenenkään. Joskus ne vaan hajoaa. tule nyt ulos ja rauhoitu."
"Ihan paska kone! Miks sen just nyt piti hajota, byääää!"

No, onneksi lentäjät (useimmiten) eivät käyttäydy kuten teinit.
Mutta toisaalta, tämän päivän teinit voivat istua seuraavan hävittäjähankinnan ohjaamoissa.
Toivottavasti hieman kärsivällisyyttä oppineina.

Ai niin, tyttö rauhoittui ja puhelin toimitettiin takuuhuoltoon, mistä se toivottavasti pian tulee ehjättynä.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Muuttamisesta

Olen aiemmin käsitellyt parissa tekstissä muuttamista. Laskeskeltiin kerran vaimokullan kanssa, montako kertaa yhdessäoloaikanamme on majaa muutettu ja pääsimme aikamme pähkäiltyämme lukuun 13. Kaikki eivät ole toki olleet työnantajan käskyttämiä, joukossa on saman kaupungin sisällä tehtyjä muuttoja ja jopa samassa kerrostalossa lukaalista toiseen. Mutta muutettu on, ihan tarpeeksi. Eikä se ole vuosien mittaan tuntunut yhtään helpottuvan, vaikka sitä ehkä luulisi, että kun monta kertaa muuttaa, niin kokemus helpottaa. Ja pyh. Aina on tavarat jonkin verran hukassa, osa särkyy jne.

Mutta ei tässä ollut tarkoitus omia muuttoja ruotia. Tulin vaan ajatelleeksi eräänä päivänä tukikohdan läpi ajaessani, että jos yksityishuushollin muuttaminen on hirveä härdelli, niin millaista on, kun kokonainen joukko-osasto muuttaa?? Vaikea edes kuvitella. Tavaraa on äärettömästi. Pirun isosta pieneen sälään. Traktoreita, moottorikelkkoja, trukkilavoja, roskiksia, työkaluja, salkkuja, kassakaappeja, harjoja, tankkiautoja, tietokoneita jne jne. Ja kaikki on jonkun kuitilla, kuten toiminnan luonteeseen kuuluu. Miten homma toimii? Mistä aletaan? Aletaanko isommasta päästä? Tuleeko muuttolaatikoita vai runtataanko kamat kontin kokoisiin säiliöihin? KUKA sen kaiken tekee?
Kysymyksiä on, vastauksia odotellaan. Varmaa on ainakin se, että tulossa on oikea Megahärdelli, tarkemmalta luokitukseltaan Bordello Grande.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Kahvipöydässä...

...on tässä firmassa yleensä perinteisesti rupateltu kevyenpuoleisia. On naureskeltu, kerrottu vitsejä ja joskus asiantynkääkin. Vartin - virallisesti 12 minuutin - mittaisen kahvitauon jälkeen on olo ollut virkistynyt ja telakalla tai platalla on taas jaksanut tehdä tulosta.

Viime aikoina asiat ovat muuttuneet. Kahvipöytäkeskustelut pyörivät yleensä viimeaikaisen, kaikkia koskettavan aiheen, PVUUD:istuksen ympärillä. Kun uudistus julkistettiin, oli se melkoinen paukku, luki sen sitten putkelta tai paperilta. Mutta todelliset mittasuhteet ja konkreettisia piirteitä se on saanut vasta nyttemmin. Koko ilmavoimien henkilöstöstä noin 75 prosenttia saa jossakin muodossa osansa uudistuksesta. Ei mikään pieni määrä. Moni jää ilman työtä. Ja vielä useammalla on edessä pakkosiirto.

Joillakin paikkakunnilla ollaan viritelty kapinaa ja barrikadeille nousua. Suunnitellaan kansanliikkeitä ja mielenosoituksia. Paikalliset kansanedustajat ja kunnan-/kaupunginvaltuustot esittävät laskelmia ja ilmoittavat jyrkästi, etteivät hyväksy varuskuntien lakkautuksia. Kaikki tämä taitaa vain olla turhaa touhua.

Otetaanpa esimerkiksi Ilmavoimat.
Lentosotakoulu on yksi lopetustuomion saaneista joukko-osastoista.
Alkujärkytyksen jälkeen pohjalaisella innolla on viritelty kaikki edellämainitut konstit. Mutta kun ajattelee uudistusta laajemmalti, niin todennäköisesti liikkeelle polkaistua prosessia on mahdoton enää pysäyttää.

Ajatellaanpa: Kauhava on päätetty lopettaa ja Hawkit siirtää Tikkikselle. Tilat HW-toiminnalle saadaan siirtämällä kuljetuspuoli Pirkkalaan. Samaan muuttokuormaan lähtee KoeLntK Hallista. Pirkkalaan tehdään tilaa siirtämällä Hornaattorit  Rissalaan ja Lappiin. Homma toimii liukuhihnan lailla. Jos jotakin osaa prosessista ruvetaan huomattavissa määrin muuttamaan, kokonaisuus alkaa varmasti tökkimään. Silloin olisi sama peruuttaa koko homma. Ja jos jotain olen systeemistä oppinut, niin se on se, että alkanutta prosessia on mahdoton keskeyttää. Homma viedään suunniteltuun loppuun, meni sitten syteen taikka saveen.

No, loppujen lopuksi tästäkin selvitään. Kukaan ei ainakaan ole näiden asioiden kanssa yksin. Ryhmähenki ja huumori kantavat yllättävän paljon.

Erään kahvitauon tuumailun hedelmänä syntyi saman tien hylätty idea muuttaa Kahvio-kyltin tilalle "Työttömien Kahvio". Huumoria se on mustakin huumori.