Pitääpä pitkästä aikaa muistella joitakin piloja menneiltä vuosilta, ettei harmaa arki aivan pääse musertamaan alleen.
Monesti pilat ovat arjen keskellä yllättäen vastaan tulleiden tilanteiden inspiroimia. Pikku jekku hyvässä paikassa piristää jopa itse kohdetta ja varsinkin tekijöitä. Pikku jekut eivät vaadi suunnittelua, organisointia, resursseja tai logistiikkaa, vaan ne syntyvät silmänräpäyksessä. Otetaanpa esimerkiksi eräs jekku viime vuosituhannelta.
Laivueeseen oli jostain tullut pari tavarakorillista potkulautaa, joilla oli tarkoitus mekaanikkojen suhata hallissa vaikkapa työkaluja hakemassa. Värkit herättivät kuitenkin myös pilottien huomion. Yhä enenevässä määrin lentäjät pihistivät potkulaudat ja potkuttelivat niillä platan ja laivuerakennuksen väliä.
Eräänä yölentopäivänä, kun pilotit olivat jättäneet laudat platalle ja startanneet Drakeneilla pimeälle taivaalle, tuli sopiva hetki. Nippusiteillä kiristettiin potkulautojen käsijarrut laahaamaan melko reippaasti. Lennon jälkeen oli sitten hauska katsella kauempaa, kun pilotit yrittivät potkutella platalta pois. Ei ollut kepeää, vaan työlästä menoa. Huomasivat sitten lopulta, mistä kenkä niin sanotusti puristi.
Toisen jekun kohteeksi joutui eräs sotilasmestari, joka laivueen vanhimman mekaanikon statuksestaan huolimatta oli innokas jääkiekkoilija. Kun liikuntailtapäivä koitti, sotmest nappasi ison kiekkokassinsa ja lähti nuorempien mukaan jäähalliin. Vinoilut papan kuulumisesta vilttiketjuun mies sivuutti naureskellen. Kerran sitten hymy hyytyi. Kiekkokassi ei lennähtänytkään kevyesti olkapäälle ja epäuskoisena sotmest ihmetteli, että nytkö se terveys petti, kun ei meinaa enää kassia jaksaa kantaa. Tuli sitten lopulta katsoneeksi kassiinsa ja löysi sieltä kiekkovarusteiden lisäksi tuhdin pätkän ratapölkkyä. Ylimääräisen puutavaran lennettyä sadattelujen saattelemana pöpelikköön mies oli taas valmiina kaukaloon.
Jekkuja järeämmät källit vaativat kaikkia edellämainittuja asioita suunnittelusta logistiikkaan ja lisäksi rutosti viitseliäisyyttä. Källejä tehdään lämpimässä hengessä, pidetyille ihmisille, yleensä eläkkeelle lähdön aikoihin.
Eräs isäntä oli jäämässä eläkkeelle ja työskenteli uskollisesti aivan loppumetreille saakka HW-platalla. Hän ei itse kovin kummoisia seremonioita suunnitellut, vaatimaton kun oli. Källitoimikunta oli kuitenkin suunnitellut "jotain ihan muuta".
Viimeisenä työpäivänään miekkonen lennätti Hawkia ohjusvarustuksessa, pahaa aavistamatta. Kauhistus oli suuri, kun koneen palatessa lennolta ohjuksen hakupää oli hävinnyt, ainoastaan nippu johtoja roikkui ohjuksen sisältä. Hämmentyneen miehen tehdessä vakaville johtajille selkoa tapahtuneesta, tuli "silminnäkijähavainto" koneesta pudonneesta osasta lähialueella. Koska kone oli miehen vastuulla, hänen käskettiin pukea suojapuku kaikkine aktiivihiiliväliasuineen ym tarvikkeineen ja valmistautua etsintään. Hillittömästi varusteissaan hikoileva mies kuljetettiin autolla havaintopaikalle. Sotilaspoliisi opasti etsimään suljetun metsäautotien päästä. Tuskaisen kävelymatkan päässä oli aukio ja keskellä aukiota hiekkakasa. Ja hiekkakasassa oli - ei suinkaan ohjuksen hakupäätä, vaan kylmyyttään helteessä hikoileva Kossupullo. Vasta siinä vaiheessa mies oli tajunnut joutuneensa huolella suunnitellun källin kohteeksi. Oli varmasti ikimuistoinen viimeinen työpäivä.
Homma oli tosiaan vaatinut suunnittelua ja eri tahojen yhteistyötä. Kun koneet olivat lähdössä lennolle, kohteen kone rullasikin vain toiselle puolelle kenttää. Siellä irrotettiin ohjuksesta hakupää ja viriteltiin johtoja lisäämään tapaturmaisen irtoamisen vaikutelmaa. Kun muut koneet laskeutuivat, kohteen kone rullaili jonon jatkoksi toiselta puolelta kenttää.
Vaikka onkin suuria paikkakunnista ja ihmisistä johtuvia eroja, jekku- ja källikulttuuri elää edelleen. Onneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti