Huoltoihin ja lentokaluston käyttöhuoltoon sisältyy huomattavan paljon erilaisia testejä.
Kun jokin laite tai "purkki" on vaihdettu, pitää järjestelmän toiminta testata. Ja isommissa huolloissa testataan moni järjestelmä vaikkei vikaindikaatioita olisi ollutkaan.
Testiajot voivat olla hyvinkin monimutkaisia, joten niitä ei mitenkään voi vanh.. kokenutkaan mekaanikko muistaa ulkoa eikä se ole tarkoituskaan. Koska testit tehdään joko korjaamolla tai lekohallissa eikä Strömsössä, monesti homma ei mene ns. putkeen. Lopputulos on "Fail" tai jotakin ihan puutamaataheinää. Mitä tekee mekaanikko silloin? Aloittaa testin uudelleen alkutilanteesta mietittyään ensin huolellisesti, mikä on saattanut mennä vikaan. Ovatko kaikki testilaitteiden lähtöasetukset oikein? Ovatko liitännät oikein ja kaikki piuhat liitetty? Onko testaustoimenpide edennyt ohjeen mukaan? Vasta monen tarkistuksen ja uudelleentarkistuksen jälkeen edetään johtopäätökseen, että jotain todella on rikki ja aletaan etsiä vikaa.
Ja miksikö tässä nyt kertoilen testaustoimenpiteisiin liittyvästä sinnikkyyden ja tarkkuuden tärkeydestä? No siksipä siksi, että törmäsin äskettäin aivan helkkarin räikeään esimerkkiin siitä, miten testausta EI pidä tehdä.
Vein vähän ajetun ajopelini katsastukseen. Vähän ajetun siinä mielessä, ettei edellisen katsastuksen jälkeen mittariin ollut kertynyt kuin noin suurinpiirtein tarkasti 1000 kilometriä. Tuolloin viattomaksi todettu ajopeli olikin nyt nuoren lippalakkijannun testaustoimenpiteiden perusteella valmis romuttamoon! Ei helkkari!
Naama punehtuen ja otsasuoni tykyttäen kuuntelin teinimutanttikatsastajan tuomiota. Päästöt olivat "melkein kolminkertaiset" sallittuihin verrattuna. Käsijarrun teho oli olematon ja toinen etulaakeri väljä. (Huomasin jannun kysyvän vanhemmalta katsastusmieheltä neuvoa, että mikäs tässä nyt on väljä kun tuossa on klappiajustjoo...) Moottoristakin kuului jokin sivuääni, joten reppana ei uskaltanut "revittää" enempää.
No, päättelin, ettei primitiivireaktio pojitteluineen sun muine nimittelyineen ainakaan auttaisi asiaa, joten nielin kiukkuni ja hyvä, etten käteeni iskettyä vikalistaakin saman tien. Tyyppi vaikutti ihan selvästi pettyneeltä, kun olin tullut katsastukseen hyvissä ajoin eikä hän päässyt saman tien julistamaan vintage-ajoneuvoani ajokieltoon.
Kurvasin katsastusasemalta saman tien tutulle korjaamolle, missä melko terävin sanavalinnoin kerroin tapahtuneesta. Mekaanikkoveli murahteli ymmärtäväisesti ja pyysi auton avaimia.Oliko auton moottori päästöt testattaessa lämmin? No ei oikeastaan, vastasin. Päätään pyöritellen kollega kaasutteli pienelle lenkille autollani. Sitten hän kurvasi halliin ja testasi päästölukemat, jotka jäivät kirkkaasti suurimpien sallittujen alle. Tuloste testilaitteesta, leimat päälle ja nimi alle ja that's it. Problem solved. Puhisin hetken pirun kiukkuisena. Olisi tehnyt mieli laukata katsastusasemalle ja vaatia sotilasäänellä katsastuskakaralta selvitystä siihen, miten hänen hylkäämänsä auto kymmenen minuuttia myöhemmin voi antaa täysin hyväksyttävissä rajoissa olevat päästöarvot? Jätin menemättä, mutta jupisin itsekseni ja vaimokullalle koko illan. Vielä en ole käynyt hakemassa leimaa, mutta kun menen, niin todella, TODELLA toivon, että sama muksu tulee tekemään uusintatarkastuksen. Saatan sanoa pari huomiota hänen ammattitaidostaan ja testauksen menetelmistä.
Vasta leiman saatuani, tietenkin.
EDIT: En sitten koskaan loppujen lopuksi palannut uusintakatsastamaan hylättyä kaaraani, koska hylkäsin sen itsekin vaihdossa uuteen (käytettyyn) autoon. Ruotsalainen vaihtui saksalaiseen, vähän nuorempaan. Pysy tällä kanavalla, niin saatat kuulla, kuinka seuraavassa katsastuksessa käy. Kuinka sitten käykin, niin ei missään tapauksessa käy samalla katsastusasemalla kuin viimeksi. Phyi!
lauantai 30. marraskuuta 2013
maanantai 18. marraskuuta 2013
Kittiä kanssa!
Helppoa oli ennen muinoin, kun pultit sun muut varmistettiin tukevasti nollakasilla teräslangalla ja that's it. Vaihtoehtoina oli joissakin harvoissa tapauksissa 0.6 mm lanka ja Hawkin akkuliittimissä se henkäystäkin heikompi messinkilanka. Nykyään on monenlaista anti-corrosion-käsittelyä. On vaikka minkälaista suihketta ja roisketta. Pintakäsittelyä ja suojausta joka lähtöön. Ja kaikki käsittääkseni vain siksi, että HN:n alkuperäinen käyttö tukialuksilla kerta kaikkiaan vaati erittäin perusteellisen suojauksen korroosiota vastaan. Ymmärtäähän sen. Kun autot eivät tykkää suolasta ja kosteudesta, niin päteehän toki sama lentsikoihin.
Mutta asiaan.
Hornetissa varmistetaan vähemmän lankametodilla, mutta sitäkin enemmän käytetään kittiä. Sitä ei ole vain yhtä sorttia, vaan hiton montaa sorttia, käyttökohteesta riippuen. PR-kitti on nykyään mekaanikon lähes jokapäiväistä leipää, noin kuvaannollisesti ilmaistuna. Kunnon kittiklöntti pultin kannan päällä suojaa tehokkaasti kosteudelta...mutta on myös toisaalta pirullinen irrotettava. Monessa työkohteessa vanhasta kitistä eroon pääseminen vie enemmän aikaa kuin koko muu huoltotyö yhteensä. Monesti se kunnon kittiklöntti myös vielä maalataan ympäröivän rakenteen väriseksi, noin niin kuin esteettisistä syistä. Ja onhan se maali vielä extra-lisäsuojana korroosiopirua vastaan. Maalia tarvitaan ja sekoitellaan vähintään yhtä usein kuin kittiä. Maali on kittiä kiitollisempaa siinä mielessä, että se säilyy käyttökelpoisena parikin päivää siinä, missä kitistä tulee kovettunutta jätettä tunneissa. Lähes päivittäin joku kiertelee huoltopaikoilla kyselemässä, onko sattunut jäämään ylimääräistä kittiä tai maalia. Ja monesti onkin.
Tästä lähti liikkeelle erään tauon aikana idea: Perustetaan vakiopaikka ylimääräiseksi jääneille kitti- ja maalierille. Laitetaan ne vaikka sellaiselle pyörillä varustetulle kärrylle tai työpöydälle, joita on joka huoltopaikalla. Niistä on tarvitsijan sitten helppo bongata itselleen sopivaa hyödykettä.
Ja jos jollakulla on aikaa ja viitsimystä, voisi asentaa kärryyn jäätelöautoista tutun ämyrin äänineen ja lähteä kiertämään huoltopaikkoja... Kittikärry tulee! Harmaata maalia kaupan päälle!
Mutta asiaan.
Hornetissa varmistetaan vähemmän lankametodilla, mutta sitäkin enemmän käytetään kittiä. Sitä ei ole vain yhtä sorttia, vaan hiton montaa sorttia, käyttökohteesta riippuen. PR-kitti on nykyään mekaanikon lähes jokapäiväistä leipää, noin kuvaannollisesti ilmaistuna. Kunnon kittiklöntti pultin kannan päällä suojaa tehokkaasti kosteudelta...mutta on myös toisaalta pirullinen irrotettava. Monessa työkohteessa vanhasta kitistä eroon pääseminen vie enemmän aikaa kuin koko muu huoltotyö yhteensä. Monesti se kunnon kittiklöntti myös vielä maalataan ympäröivän rakenteen väriseksi, noin niin kuin esteettisistä syistä. Ja onhan se maali vielä extra-lisäsuojana korroosiopirua vastaan. Maalia tarvitaan ja sekoitellaan vähintään yhtä usein kuin kittiä. Maali on kittiä kiitollisempaa siinä mielessä, että se säilyy käyttökelpoisena parikin päivää siinä, missä kitistä tulee kovettunutta jätettä tunneissa. Lähes päivittäin joku kiertelee huoltopaikoilla kyselemässä, onko sattunut jäämään ylimääräistä kittiä tai maalia. Ja monesti onkin.
Tästä lähti liikkeelle erään tauon aikana idea: Perustetaan vakiopaikka ylimääräiseksi jääneille kitti- ja maalierille. Laitetaan ne vaikka sellaiselle pyörillä varustetulle kärrylle tai työpöydälle, joita on joka huoltopaikalla. Niistä on tarvitsijan sitten helppo bongata itselleen sopivaa hyödykettä.
Ja jos jollakulla on aikaa ja viitsimystä, voisi asentaa kärryyn jäätelöautoista tutun ämyrin äänineen ja lähteä kiertämään huoltopaikkoja... Kittikärry tulee! Harmaata maalia kaupan päälle!
lauantai 2. marraskuuta 2013
Sopimaton ammatti
Otsikko ei nyt vihjaa, että tämänhetkinen ammatti olisi sopimaton. Viittaan tässä nyt mahdolliseen sotilasuran jälkeiseen työelämään. Kun eläköitymisikä (ainakin vielä) on firman henkilöstöllä kohtuullisen alhainen, on täysin mahdollista harjoittaa vielä toistakin ammattia hyvän mittainen jakso. Ja useat niin ovat tehneetkin. On kuulemma tylsää olla eläkkeellä ja olla vaan. Monet ovat toimineet aktiiviuran jälkeen opettajina erilaisissa teknisen alan kouluissa. Jotkut ovat perustaneet omia yrityksiä tai siirtyneet siviili-ilmailun firmoihin. Eräs entinen työtuttu rekrytoitiin tuulivoimayhtiöön. No, ropelleistahan siinäkin on kyse, vähän isommassa mittakaavassa tosin.
Jokin aika sitten itselle kirkastui hyvin voimakkaasti, mitä itse EN tekisi tulevaisuudessa missään tapauksessa. En voisi. en ainakaan olisi hyvä siinä ammatissa. Itse asiassa olisin surkea, nimittäin automyyjä.
Jaa miksi? No siksi, että kun tässä nykyisessä työnkuvassa ehdoton tarkkuus ja rehellisyys on tärkein edellytys. Kun pilotille luovutetaan kone, tehdään tarkka selvitys sen kunnosta. Käydään läpi aseistus, tankkaus, mahdolliset koneen käyttöön vaikuttavat rajoitukset, huomautukset ja vikailmoitukset. Automyyjä...no, hän ehkä toimii vähän isompien toleranssien puitteissa. Aivan kaikkea pientä ei ehkä muista / viitsi / nähdä tarpeelliseksi mainita.
Kerran tuli ajankohtaiseksi luopua silloisesta autosta. Loppujen lopuksi ostaja oli eräs autoliike, minne sovittuna aikana vein auton. Luonnollisesti liikkeen omistaja halusi koeajaa kaupan kohteen. Istuin kakkospilotin paikalla ja puhuin suu vaahdossa. Mitä oli vaihdettu ja korjattu. Mitä oli katsastusmies sanonut ja mitä ehkä pitäisi korjata ja koska tulevaisuudessa. Koeajon päätyttyä esittelin muovikansiossa siistissä aikajärjestyksessä olevia korjauskustannuksista saatuja kuitteja. Viimeisenä korjauksena olin vaihtanut edellisenä iltana ajovalon polttimon. Miekkonen vaikutti lähinnä kiusaantuneelta. Teki nopeasti paperit ja löi setelit kouraan. Koko linja-automatkan kotiin asti mietin vielä, olinko nyt varmasti kertonut ja selostanut kaiken ja pelkäsin, että koska puhelin soi ja ostaja valittaa jostain mainitsematta jääneestä seikasta...
Jos mekaanikko ryhtyisi autokauppiaaksi, hän olisi siinä varmasti surkea, edellä mainitsemistani syistä johtuen. Tai sitten hän saisi kiitosta tinkimättömästä asenteesta ja rehellisyydestä. Kiitosta vai moitteita? Kunniaa vaiko potkut ensimmäisen viikon jälkeen? Kokeilkoot muut, minä kyllä en. Keksin jotain muuta.
Jokin aika sitten itselle kirkastui hyvin voimakkaasti, mitä itse EN tekisi tulevaisuudessa missään tapauksessa. En voisi. en ainakaan olisi hyvä siinä ammatissa. Itse asiassa olisin surkea, nimittäin automyyjä.
Jaa miksi? No siksi, että kun tässä nykyisessä työnkuvassa ehdoton tarkkuus ja rehellisyys on tärkein edellytys. Kun pilotille luovutetaan kone, tehdään tarkka selvitys sen kunnosta. Käydään läpi aseistus, tankkaus, mahdolliset koneen käyttöön vaikuttavat rajoitukset, huomautukset ja vikailmoitukset. Automyyjä...no, hän ehkä toimii vähän isompien toleranssien puitteissa. Aivan kaikkea pientä ei ehkä muista / viitsi / nähdä tarpeelliseksi mainita.
Kerran tuli ajankohtaiseksi luopua silloisesta autosta. Loppujen lopuksi ostaja oli eräs autoliike, minne sovittuna aikana vein auton. Luonnollisesti liikkeen omistaja halusi koeajaa kaupan kohteen. Istuin kakkospilotin paikalla ja puhuin suu vaahdossa. Mitä oli vaihdettu ja korjattu. Mitä oli katsastusmies sanonut ja mitä ehkä pitäisi korjata ja koska tulevaisuudessa. Koeajon päätyttyä esittelin muovikansiossa siistissä aikajärjestyksessä olevia korjauskustannuksista saatuja kuitteja. Viimeisenä korjauksena olin vaihtanut edellisenä iltana ajovalon polttimon. Miekkonen vaikutti lähinnä kiusaantuneelta. Teki nopeasti paperit ja löi setelit kouraan. Koko linja-automatkan kotiin asti mietin vielä, olinko nyt varmasti kertonut ja selostanut kaiken ja pelkäsin, että koska puhelin soi ja ostaja valittaa jostain mainitsematta jääneestä seikasta...
Jos mekaanikko ryhtyisi autokauppiaaksi, hän olisi siinä varmasti surkea, edellä mainitsemistani syistä johtuen. Tai sitten hän saisi kiitosta tinkimättömästä asenteesta ja rehellisyydestä. Kiitosta vai moitteita? Kunniaa vaiko potkut ensimmäisen viikon jälkeen? Kokeilkoot muut, minä kyllä en. Keksin jotain muuta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)