Säätämistä

 Työssä säädettiin jokseenkin aina jotain. Johtoporras sääti isompia kuvioita, tavalliset (oikeat) mekaanikot säätivät koneita. Tavallisia säätökohteita olivat esim. ohjainpinnat, jos koneella oli lennolla taipumusta kammeta johonkin suuntaan. Tai laskutelineet, jos kuski valitti selittämättömistä telinevaroituksista. Piti tutkia, oliko häiriöiden taustalla itse telineen vaiko antureiden viturallaan olevat säädöt. Monesti säätämistä tehtiin useampaan kertaan, kun toivottuun lopputulokseen ei kerralla päästy.

Nyt eläk... reservissä säätäminen on vähentynyt huomattavasti, mutta ei se kokonaan ole loppunut. Eikä hommat läheskään aina mene kerralla putkeen.

Parvekkeella alkoi näkyä hiirenpapanoita. Olivat otukset jostain keksineet alkaa viettää talvea lasitetussa lukaalissa. Eihän se nyt käynyt. Joten ei kun hiirenloukkujen ostoon, kun hommaa ei kehdannut ulkoistaa kissalle. 

Iltasella sitten virittelin tappokoneita parvekkeelle. Syötiksi perinteisesti juustokäikäleet. Mutta homma ei ottanut onnistuakseen. Pahuksen värkit eivät millään suostuneet jäämään vireeseen vaan jousi räpsähti aina pidikkeensä alta ja iskipä sormille kipeästi. Kumpikin räpsy vaikutti jotenkin vialliselta. Joten ei kun säätämään. Ohutta peltiähän ne ovat. Laukaisuosaa aikani taivuteltua eli säädettyä sain kuin sainkin molemmat loukut syötteineen vireeseen. Vaimokulta vitsaili, että kyllä nyt hiirilapsille tulee ankea joulu, kun hiirivanhemmat lähtevät juustonhankintamatkalle ja päätyvätkin hengettöminä roskikseen. 

Aamulla menin katsomaan, mitä yön aikana oli tapahtunut. Olin itse asiassa vähän katumapäällä. Pehmennyt aivopuoliskoni ajatteli, että olisihan tuon ansoittamisen voinut jättää vuodenvaihteeseen. Muilla joulurauha,  hiirillä parvekerauha.

En tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Nauroin, mutta vähän myös kiroilin. Kumpikaan loukku ei ollut lauennut,  mutta kummastakin oli viety juustot! Kun tutkin räpsyjä,  huomasin "säätäneeni" laukaisupeltiä, johon siis syötti laitetaan, niin paljon, ettei loukku edes pystynyt laukeamaan. Hiiret saivat kaikessa rauhassa rosvota juustot vailla minkäänlaista riskiä. Joten ei kun uusi säätökierros. Lopulta, parin sormille saadun tällin jälkeen, räpsyt olivat uskoakseni tappavassa kuosissa. Uudet palat arkijuustoa syötiksi ja tappokoneet parvekkeelle. Ehkäpä elukat tulevat taas hakemaan ilmaista take-away ateriaa. Tällä kertaa saattaa lopputulos olla toinen. Palataan asiaan...

Vastaisku

 Tämän vuodatuksen olisi voinut otsikoida "Ansa" tai "Mekaanikolle ei vittuilla". Voisi tietysti eräänlaiseksi källiksikin luokitella.

Tässä eräänä aamuna menin hakemaan fillaria varastosta. Saatuani munamankelin kopperon kaaoksesta ulos (kyseessä on siis taloyhtiön yhteinen pyörävarasto) huomasin, että takarengas oli tyhjä. Syynä siihen oli puuttuva takaventtiili. Koko venttiili oli lähtenyt jonkun sitä kipeästi tarvitsevan matkaan. Olin niin ihmeissäni, etten ollut oikeastaan edes vihainen. Ajoin sinä päivänä lyhyen työmatkani autolla ja kävin ostamassa varaventtiileitä. Uusi venttiili paikalleen ja ilmaa perään ja taas oli kulkine KL1.

Meni pari päivää, etten tarvinnut pyörää. Sitten tultiin autolla kaupasta parkkipaikalle ja mitäpä osui silmiin siinä asfaltilla? No pyörän venttiili. Ja parin askeleen päässä juurimutteri. Menin katsomaan pyörävaraston ovelta niin eikös vaan ollut taas meikäläisen pyörästä lähtenyt takarenkaan venttiili. Voi helevetin perkele. Vaimon mielestä ei kannattanut laittaa uutta venttiiliä ennen kuin lähtisi seuraavan kerran pyörällä liikkeelle. Olin samaa mieltä. Mitäpä niitä venttiileitä lahjoittamaan, jos joku niitä oikein asiakseen kiusaa tehdäkseen pöllii. 

Ostoskassia tyhjentäessä alkoi pirullinen ketutuksen ja ärsyyntymisen pilvi pyöriä päässä. Ajattelin, että jospa kuitenkin laittaisi uuden venttiilin, mutta sivelisi venttiilihatun huolella jollakin mahdollisimman likaavalla aineella. Jos vielä olisi ollut työelämässä, olisi valintani ehdottomasti ollut "anti-scheisse", jota saa pestä käsistään hiton monta kertaa, ennen kuin siitä jotenkin pääsee eroon. Omasta varastosta ei kuitenkaan löydy edes tavallista vaseliinia. Mutta siitä se ajatus sitten lähti, niin kuin sanonta kuuluu. Kohta oli alustava suunnitelma valmis ja materiaalit kerätty ja oli aika lähteä askartelemaan paskartelemaan.

,

 

 

Ensin laitoin paikalleen venttiilin. Juurimutterin kierteisiin laitoin riittävästi pikaliimaa, kun Loctite ei kuulu vakiovarusteisiin. Kiristys ja ilmat renkaaseen. Venttiilin hattuun myöskin pikaliimaa riittävästi ja ei kun kiinni. 

Olisi se hauskaa olla kärpäsenä pyörävaraston katossa, jos venttiilivandaali vielä iskee. Varmasti siinä venttiiliä vääntäessään kiroilee katkerasti jollakin kielellä - ainakin siinä vaiheessa kun tajuaa, että venttiilin hattu on kuorrutettu kissanpaskalla...

EDC 2.0 - kantapään kautta

 Otsikko voisi olla myös "Tärkeä opetus". Taas löysin itseni sairaalan odotushuoneesta. Taas hutiloiden lähteneenä ja melkein yhtä huonosti varustautuneena kuin viimeksi. Nyt oli puhelin mukana ja odotushuoneessa muutakin luettavaa kuin lääkemainoksia. Mutta puhelimessa oli akkua jäljellä ehkä 40%, laturia ei tietenkään ollut, mahassa kurni nälkä eikä odotusajasta ollut harmainta aavistustakaan. Se saattaisi olla mitä tahansa vartin ja kolmen tunnin väliltä, kuten nykyään päivystyspoliklinikalla on hyvinkin mahdollista. 

Siinä odotellessa tuli harmiteltua mielessä että pahuus kun ei ollut tarttunut siihen EDC-ajatukseen topakammin. Ja erittäin kirkkaana pasahti päähän oivallus, että tässähän se EDC-käsite kiteytyi parhaalla mahdollisella tavalla. Tee se setti. Ja tee se heti. Ota oppia kaikista huolimattomista kotoa lähdöistä ja tilanteista, joissa olet miettinyt, että olisi ollut hyvä olla mukana se tai tämä käikäle. Tee se setti ja ota se mukaan kun lähdet ovesta ulos pidemmälle kuin roskapussia viemään.

Jatkoa seuraa...

EDC

 Jotkut tietää, monet varmasti ei. Termi EDC tulee varmimmin esille jossain survivalismi-aiheisissa yhteyksissä. Se on lyhenne sanoista Every Day Carry eli tavarat joita kuljetat joka päivä mukanasi. Survivalisteilla EDC sisältää ainakin fanaattisimmilla kaiken ensiaputarvikkeista puolustautumiseen. Tavan tallaajan EDC on hyvin paljon arkisempi. Miksikö tätä pohdin? Koskapa tässä eräänä päivänä jouduin tilanteeseen, jonka jälkeen aloin kiinnittää huomiota siihen, mitä mukanani kannan. Tai pitäisi kantaa. Naisilla on muuten paljon helpompaa. Heillä kun on aina jonkinlainen laukku, jossa kulkee yleensä mukana kaikki tarpeellinen.

No. Eräänä päivänä löysin itseni sairaalasta. Odotushuoneesta vain, kyyditsijän ominaisuudessa. Tajusin siinä yhtäkkiä, että hieman hutiloidun liikkeellelähdön takia puhelin oli jäänyt yöpöydälle. Ei mikään katastrofi tietenkään, mutta siihen kun on niin tottunut, että joutohetkinä voi kätevästi lukea uutiset. Tarkistaa onko mitään mielenkiintoista Torissa tai Huutonetissä. Kun kapula ei ollutkaan mukana, orpouden tunne oli yllättävän voimakas. Niin voimakas, että tajusin aiheesta syntyvän vaikka jonkinlaisen tekstin tänne sankan seuraajajoukkoni iloksi. Päätin kirjoittaa saman tien asiasta jotain muistiin.

Kopeloin taskujani. Vasemmassa taskussa pötkötti Wengerin linkkari, muttei siitä tässä tapauksessa mitään iloa ollut. Reisitaskussa sentään oli kynä. Mutta minkäänlaista muistikirjaa tai vihkoa ei ollut. Tietenkään. Yhteen aikaan pidin mukanani pientä vihkoa, johon raapustin ostoslistat. Eipä tietenkään ollut nyt mukana. Katselin ympärilleni. Nappasin pöydältä palautelomakkeen. Siihen voisi kääntöpuolelle raapustella. Paitsi ettei voinut, kun kysely oli printattu paperin molemmille puolille. Seuraavaksi huomasin lasten puuhapöydän. Sieltä voisi hyvin vohkia yhden piirustuspaperin... paitsi että ei voinut kun ei ollut paperia eikä kyniä, ainoastaan muutama sarjakuvalehti.

Turhautuneena päätin jättää kirjoittelun myöhemmäksi ja turvautua ajan tappamisesta  lehtihyllyn tarjontaan. Mutta se oli helkkarin suppea ja masentava. "Hermolla"- Liikehermosairauksia käsittelevä lehti. Justiinsa. Mitäs muuta... Lyhytkasvuisten yhdistyksen jäsenlehti. Eikä sitten muuta. Ainoastaan muutamia lääkevalmisteiden mainosvihkosia. Voi helkkari. Istuin sitten reilun puoli tuntia tuijottaen seinällä taiteen virkaa tekevää hulppean kokoista kuvaa vanhasta karttapohjasta ja yritin tulkita mielessäni karttamerkkejä. 

Ehti siinä ajatus jos toinenkin vilistää aivan liian pitkäksi kasvaneiden hiusten alla. Ensinnäkin kummastus siitä, miten riippuvaiseksi puhelimesta / älylaitteista ihmiset - minä itse mukaan lukien - ovat tulleet. Ja toisekseen,  sairaaloissa ym julkisissa paikoissa ilmeisesti oletetaan, että kaikilla on puhelin tai tabletti mukana, joten ei kannata panostaa tippaakaan odotustiloissa lehtiin tai mihinkään muuhunkaan. Ja vielä kolmanneksi, pitääpä vakavasti miettiä omaa EDC-tilannetta. Siitä piakkoin lisää. Stay tuned...

Suojapaperi

 Eräänä aamuna ulos tullessani kerrostalon edessä tepasteli nuorehko mieshenkilö kirjoitusalusta tai asiakirjakansio kädessään. Vähän taaempana oli kaupungin vaakunalla merkattu henkilöauto, jolla miekkonen oli saapunut asiaansa toimittamaan. Jäin katsomaan ja miettimään, mitä tuleman piti. Mies meni pyörävaraston ovelle ja saman tien sisään papereineen. Mietin, että olipa hyvä, että olin merkannut perheen fillarit asianmukaisesti. Edellisenä viikonloppuna oli pihalla ollut roskalava, johon sai viedä isompaa poisheitettävää, kuten vaikka tarpeettomia huonekaluja. Tai polkupyöriä. Itse asiassa polkupyörät mainittiin tiedotteessa erikseen. Ne piti merkata ja merkkaamattomat pyörät kerättäisiin roskalavalle.

Kohta pyörävaraston ovi aukesi. Miekkonen kolisteli siitä hankalasti ulos taluttaen rupista nuorisopyörää paperinippu toisessa kädessä repsottaen. Ja hyppäsi satulaan ja lähti ajamaan. Katsoin hieman häkeltyneenä. Ei ollut tyyppi virallisella asialla eikä ollut saapunut kaupungin vaakunan koristamalla autolla. Väärinkäsityksen  oli luonut kaupungin auto, jolla luulin tyypin saapuneen. Ja tietysti paperit. Tärkeillä ihmisillä on aina papereita tai kirjoitusalusta mukanaan. 

Tästä päästäänkin tuohon otsikon määritelmään. Suojapaperiin. Kun törmäsin määritelmään ensimmäisen kerran, olin epäuskoinen, mutta sen jälkeen ymmärsin sen nerokkuuden.  Eräs koiranleuka kollega - kutsutaan häntä nyt vaikka Matoksi (nimi muutettu) - kuljeskeli kerran korjaamohallin poikki. Pysähtyi siihen hetkeksi laukomaan teräviä huomioita projektistamme - ehkä lisäsäiliöiden asennuksesta ("Tankkaatteko Rusasella?"). Heilutti sitten kädessään olevaa paperia ja tokaisi, että täytyy jatkaa matkaa, pitäisi yksi juttu vielä hoitaa. Palasi kuitenkin vielä takaisin ja sanoi ääntään madaltaen "Ei mulla mitään tekemistä ole, tää on pelkkä suojapaperi". Ja jatkoi sitten matkaansa. Suojapaperi. Mikä loistava keksintö! Niin yksinkertainen, niin tehokas. Jos ilmestyi telakalle ohjekirjapäivityspaperit kainalossa, kukaan ei tullut puuttumaan tekemisiin eikä kyselemään, mitä olit tekemässä. Papereita kädessään kantavalla on jotain tärkeää tekemistä. Häntä ei halua häiritä. Ettei vain joudu vedetyksi mukaan mihinkään ylimääräiseen OTO (Oman Toimen Ohessa) projektiin. Jokseenkin sama vaikutus on huomioliiveillä. Ne päällä on koemielessä testattu erilaisiin valvottuihin tiloihin pääsemistä. Ja käsittääkseni aika hyvällä onnistumisprosentilla. Ilman minkäänlaisia henkilöpapereita.

Olisiko siis kaikkein voimallisin yhdistelmä vetää huomioliivi päälle ja käteen muutama suojapaperi?

 

Kesäkälli

 Käytiinpä  tässä kerran vaimokullan kanssa tehtävän saaneina ostamassa viitisen metriä käytävämattoa. Koska matto piti viedä parin päivän päästä tilaajalleen,  mattorulla sai jäädä siksi aikaa pötköttämään auton takapenkille. Vaimo oli huolissaan, että ei kai rulla herätä siellä takapenkillä huomiota. Vaikkei se todennäköisesti olisikaan herättänyt kenenkään varastushimoja, virittelin takakontista käärön päälle suojapressun. Tarkastelin kätteni työn jälkeä ja totesin, että näyttää vähän siltä kuin takapenkille olisi peitelty ruumis. Vaimokulta totesi,että olen ihan sairas ja siitä se ajatus sitten lähti. Kipaisin sisältä "crocsit" vaikutelmaa täydentämään.

 

 

Parkkipaikalla kukaan ei tietääkseni kiinnittänyt huomiota takapenkin kääröön ,  mutta marketin parkkiksella eräs viereen parkkeerannut iäkkäämpi herrasmies tiiraili pitkään meidän automme takapenkillä pötköttävää hahmoa. Näin sen kauempaa kun tulin ulos kaupasta. Toisaalta nauratti, toisaalta mietin, tuleeko kohta virkavalta paikalle. Ei tullut.

Pohdittavaa yön tunneille jos uni ei tule:

"Jos puu kaatuu metsässä eikä kukaan ole kuulemassa, kuuluuko siitä ääni?"

Tästä voisi kehitellä kysymyksen 

"Jos teet källin eikä kukaan huomaa sitä, onko se silti källi?"

Päiviä ja viikkoja

 Kerran erään marketin, missä vaimokullan kanssa säännöllisesti käydään, parkkialue oli suurelta osin kaaoksen vallassa. Oli vedetty lippusiimaa rajaamaan osa parkkipaikasta ja maassa oli sikin sokin monenmoista metallista ristikkopalkkia. Vaikka sinänsä rajallisen parkkialueen kutistuminen entisestään harmitti, niin olihan se ymmärrettävää, että marketti oli päättänyt näin kesän kynnyksellä satsata kunnon puutarhamyymälään ison pvc-hallin muodossa. Hyvästi kälyinen panssariaitanurkkaus myymälän seinän vieressä. Mielenkiintoista nähdä, minkälainen uudesta puutarhamyymälästä tulisi. varmaan valikoima laajenee hallin arvioidusta koosta päätellen.

Tasan viikon päästä markettiin taas kurvatessa olo oli hämmentynyt. Mikään ei juuri ollut muuttunut. Pieni osa hallin ristikkorakenteesta oli pystyssä, mutta muuten edistystä ei näkynyt. Työvoimaa kyllä pyöri alueella. 

Seuraavan viikon vierähdettyä halli oli pystytetty ja parkkiksella oli jo rullakoissa kukkia pilvin pimein myyntiin pääsyä odottamassa. Vieläkään ei siis ollut halli oletetussa puutarhamyymäläkäytössä.

Jotenkin tuli mieleen työuran aikana tapahtuneet vastaavanlaiset urakat. Silloin tällöin porukkaa haalittiin kasaamaan telttoja, halleja, Morehouseja ynnä muita rakennelmia. Morehouse kasataan tunneissa ja isommatkin pytingit päivissä. Vaikka koskaan kaikilla osallistujilla ei ollut kokemusta pystytyksestä, jollakin aina oli tietoa jaettavaksi. Ja niin se homma eteni. Yleensä hyvinkin rivakasti. Kaikkihan ei tietysti näy päällepäin. Onko markettihallissa ollut osapuutteita tai rikkinäisiä osia, sitä ei voi tietää. Mutta jos hallin hidas nouseminen on pelkästään tekijöistä kiinni, niin voi hyvää päivää... 

Tulee mieleen varusmiesajan eräs kouluttaja jolla oli tapana jouduttaa milloin mitäkin tekeillä olevaa karjumalla keuhkojen täydeltä "EI VOI KESTÄÄ NOIN KAUAN!!!"

Yleismaailmallinen ilmiö

 Kyllä se vaan niin on, että tietyt asiat ovat vakio kaikissa kulttuureissa.

Tyttären fillarin lukko oli jumissa pitkän varastoinnin jäljiltä. Temppuileva se oli aiemminkin, mutta nyt mokoma turvalaite oli täysin jumissa. Joten fillari pyörävarastosta auton ja työkalujen äärelle. Oletin, että kunnollinen lotraaminen voitelu-/irrotusöljyllä tepsisi. Suihkuttelin öljyä ja yritin avaimella avata lukkoa. Varmaan viitisen minuuttia olin siinä ehtinyt ährätä kun samassa rapussa asuva papparainen kulki ohi reppu selässään matkalla lähikauppaan. Katsoi kiinnostuneena, morjesti ja jatkoi matkaansa. Minä jatkoin lukon rassaamista. Mokoma ei vain suostunut aukeamaan. Suihkuttelin lisää öljyä. Koputtelin lukkoa ja väänsin avaimesta sen verran kun uskalsin. Piti kuitenkin varoa katkaisemasta avainta. Ei vaan auennut. Kävin varmuuden vuoksi kysymässä tyttäreltä,  että onhan avain varmasti oikea.

Menin jatkamaan jo vähän epätoivoiseksi muuttuvaa projektia. Alkoi olla selvää, että edessä oli lukon avaaminen voimakeinoin. Yläkerran pappakin palasi kaupasta. Nyt piti jo pysähtyä kysymään, että joko tuli pyörä kuntoon. Sanoin, että eipä aukea lukko. Taitaa olla rikki ja on pakko kohta avata se rikkomalla. Pappa päivitteli, katseli hetken ja jatkoi matkaansa. Seisoin hetken ja mietin, olisiko vielä jotain kikka kakkosta lukko-ongelman ratkaisemiseksi. Hätkähdin kun viereen pölähti tumma miekkonen joka alkoi rallienglanniksi kysellä, mikä on hätänä ja tarvitsisinko apua. "Lock is broken" tokaisin jotain sanoakseni. Miekkonen hiplasi lukkoa ja yritti vääntää avainta. Teki samat epäonnistuneet peliliikkeet kuin minäkin. Seuraavaksi hän teki kädellään sahaavaa liikettä. "Cut. You cut,  yes ". Jees jees vastasin. Tuntui hieman epämukavalta, kun uppo-outo tyyppi tunkee reviirille,  vaikka hän tietysti hyvää tarkoittikin. Oli vielä huolissaan, että onko minulla työkaluja ja kehotti tulemaan hakemaan hänen luotaan, jos jotain tarvitsen. 

Miekkosen kadottua nurkan taakse otin takakontista sen järeämmän vasaran ja valmistauduin moukaroimaan. Oli vähän epäröivä olo, sillä joskus teininä jouduin särkemään pyöräni lukon kun avain tipahti viemäriin. Silloin se oli työn ja tuskan takana ja tuskin lukot ainakaan huonommiksi ovat tulleet. Hämmästys olikin suuri, kun lukko aukesi kolmella maltillisella lyönnillä! Lienee ollut epäkuntoinen muutenkin.

Mitä tästä opimme? Tuskin mitään mullistavaa, mutta oli jännä juttu huomata, että kun rupeaa parkkiksella pajoittamaan jotakin, olan yli saattaa tulla kuikuilemaan ihan eri kulttuurin ja kielialueen edustaja kuin sen oman. Uteliaisuus ja avuliaisuus on yleismaailmallista.

Ennen oli paremmin?

 Ainahan sitä on puhuttu "vanhoista hyvistä ajoista". Mutta toisaalta on myös nykynuorille jaksettu muistuttaa, miten heillä on nykyään niiiin helppoa verrattuna entisaikoihin. 

Omassa nuoruudessa ostettiin levyjä ja kasetteja, joissa oli kymmenkunta kappaletta. Tieto piti kaivaa esille kirjaston opuksista. Nykyään jokseenkin kaikki mahdollinen tieto ja musiikki on saatavilla taskussa älypuhelimessa. Toisaalta taas voi miettiä, onko se pelkästään hyvä juttu. Eräs entinen kollega murehti  kerran kunnon rehellisten väittelyiden katoamista. "Heti kun saadaan jonkinlainen vänkääminen alkuun niin eikö kohta joku kaivaa puhelimen esille ja  katsoo googlesta tai Wikipediasta perkele. Siihen  se väittely sitten loppuu." Ehkä voisi päivittää sanonnan muotoon "Ennen oli erilaista."

Oma kokemus aikojen muuttumisesta iski kuin märkä rätti naamaan kun aloin hakea töitä. Kyllä, töitä. Moni entinen työtuttu  on eläk... Reserviin siirryttyään tehnyt vielä toisen työuran, mutta sellainen ei omassa mielessä ole. Mutta jotain voisi puuhastella väliaikaisesti, osa-aikaisesti. Katsoa, millaista se työelämä on aidan ulkopuolella. Ja onhan sekin mieltä painanut, ettei enää tule lomarahoja eikä sotaharjoituskorvauksia. Joten ei kun työmarkkinoille.

Olen elämäni aikana hakenut kahdesti töitä. Silloin marssittiin paikan päälle työkkäriin. Mutta kun ajat ovat muuttuneet, netti on pullollaan työnhakusivustoja ja -palveluita. Rupesin selaamaan. Oli duunitoria, oikotietä ja vaikka mitä. Joka palvelussa oli hakuosio, johon pystyi syöttämään erilaisia rajauksia. Ok, ei kun eteenpäin. Rekisteröityminen tietysti vaadittiin kun jotain mielenkiintoista löytyi ja halusi hakea työpaikkaa. Siinä vaiheessa  tuli ensimmäinen tenkkapoo kun piti ladata cv. Siitä tuli hyvin pelkistetty ja lyhyt. Myöhemmin selvisi asiaa tutkittuani,  että netti on pullollaan myös erilaisia cv-pohjia. Eri työpaikkojen hakemiseen pitäisi räätälöidä erilaiset cv:t ja omaa osaamistaan pitäisi tuoda esille värikkäästi ja monipuolisesti. Voi jessus. Kyllä tunsin itseni hyvin hyvin kehityksen kelkasta pudonneeksi. Mutta yritys jatkui.

Tein pari hakemusta ja kumpaankin tuli haastattelukutsu. Helppo homma. Paitsi että ensimmäinen haastattelu olisi pitänyt tehdä kotona videolle ja lähettää sitten työnantajalle. Annoin olla. Työ olisi ollut liian vakavahenkinen kokopäivätyö. Sitä paitsi vierastin niin pirusti sitä videon tekemistä.

Mutta se toinen haastattelu oli ihan oikea haastattelu oikeassa toimistossa. Sinne siis suurin odotuksin. Mutta ei sekään niin mennyt kuin odotin. Haastattelija oli vain eräänlainen alihankkija joka rekrytoi työntekijöitä kymmenille firmoille. Hän ei haastatellut minua siihen työhön jota luulin hakevani,  vaan ihan yleisluontoisesti. Ja pääasiassa hän oli vain utelias näkemään lentokonemekaanikon. Hohhoi. Se haastattelu ei vienyt mitään eteenpäin.

Tässä kertoilemani prosessi muuten kesti useita kuukausia ja alkoi jo viime vuoden puolella. 

Lopulta kokeilin sitä perinteistä työkkäriäkin, eli nykyään TE-toimistoa. Vaan ei ole sekään entisensä. Itse pitää tehdä suunnitelmia ja asettaa hakuvahteja ja... niin, tehdä itse kaikki. Samoja työpaikkoja TE-toimiston hakuvahti  suolti kuin muidenkin palveluiden vastaavat.

Olen oppinut tästä prosessista seuraavaa: Rautalangasta vääntäminen: työura lentokonemekaanikkona antaa erittäin kattavat taidot hyvin moneen teknistä osaamista vaativaan työhön, mutta se pitää selittää työnantajalle T O D E L L A yksinkertaisesti ja esimerkeillä höystettynä. Opin myös sen, että tiedon kulku ja kommunikointi  on joissakin siviilifirmoissa vielä paskempaa kuin pv:ssa. Fakta on  myös se, että työnhakijan on häpeilemättä kehuttava itseään ja tuotava osaamistaan esille. Pv:ssä  hakemukseksi  riitti mielenkiinnon ilmaisu ja ehkä nimikirjaote. Vaikka useimmiten tehtävä oli jo päätetty antaa tietylle henkilölle vaikkei tämä olisi edes ollut hakijana. Siviilipuolella ilahduttavana piirteenä on se, että kaikilla on ihan oikea mahdollisuus tulla valituksi.

No, löysin minäkin sen työn. Ei mitään erikoista, mutta juuri niillä ehdoilla jotka asetin. Ja minut jopa ihan oikeasti haluttiin. Se se vasta hyvä ja uusi tunne onkin.

Saldo

 Ja nyt ei puhuta pankkitilin saldosta. Monestihan se näyttää nollaa, mutta sehän on Nordeassa normaalia.

Ei, vaan rupesin päivänä eräänä miettimään korjaus- ja huoltosaldoa. Kimmokkeen siihen antoi eräs entinen työtuttu, liiton mies, joka instarammissa jakoi tarinassa kuvan moottorinhuoltokirjanpidostaan. Peltikaapin  kylkeen oli tussilla merkattu tukkimiehen kirjanpidolla kunnioitettava määrä moottorikelkan moottoriremontteja. Motteja kun ilmeisesti pakkaa kisakäytössä paukkumaan. Kommentoin määrää ja onnittelin ahkeruudesta. Mainitsin, että itse olin ensimmäisen eläk... reserviläisvuoteni aikana korjannut yhden moottorisahan. 

No, pitihän sitä vähän tarkemmin miettiä. Melko vähäiseksihän se aktiivinen huoltaminen ja korjaaminen jäi. 

Viime keväänä fiksailin autoa, koskapa sen vaihto oli tulossa ajankohtaiseksi. Hioin kiveniskemiä ja tein paikkamaalauksia. Vaihdoin toiseen etuoveen hajonneen tuulihakasysteemin. Renkaatkin vaihdoin itse.

Kierrätyskeskuksesta ostettiin vaimokullan kanssa ns mummopyörät, joihin vaihdoin renkaat ja muutenkin tein pientä käyttöhuoltoa.

Tietokonetta yritin korjata. Ladata kaikenlaisia päivityksiä. Ehkä onnistuin, ehkä mokoma värkki vain päätti taas vaihteeksi toimia.

Vaihdoin puhelimiin  ehjät panssarilasit

 Vaihdoin vanhaan jalkalamppuun uudet johdot ja katkaisijat

Jotain varmaan jäi tästä hyvin vaatimattomasta listasta pois. Melkoisen luovasti pitää viime vuotta muistella, jos haluaa löytää jokaiselle kuukaudelle viivan huoltokirjanpitoon.

Niin, se moottorisaha... En tiedä, voiko siitä merkata viivaa. Saha oli lojunut käyttämättömänä varastossa varmaan toista kymmentä vuotta. Loppujen lopuksi se suostui käynnistymään, kun kahtena päivänä olin x-kymmentä kertaa nykinyt sitä käyntiin. Kahtena päivänä siksi, etten kerta kaikkiaan enää ensimmäisenä päivänä jaksanut nykiä enempää. Mistä tuli mieleeni, että kyllä siitä pitää merkintä saada, kyllä se nykiminen ihan työstä kävi.

Pääsiäisen plattavisa: Kertausharjoitus

 Nykyisessä maailmantilanteessa varautuminen on viisautta ja sotilas- ym taitojen ylläpito aiheellista. Tervetuloa siis mekaanikon intensiivikertausharjoitukseen.

 

1. Koneeseen pitää lisätä hydrauliöljyä. Ennen täyttöä  täyttölaite pitää 

A  Kalibroida

B Ilmata 

C Koekäyttää 

D Sinetöidä

 

2. Kaveri tekee lankavarmistuksia ja sinä tarkistat ne. Valitse oikea vaihtoehto.

A Vasen on hyvä, oikea korjattava

B Oikea on hyvä, vasen korjattava

C Kummatkin ovat hyviä 

D kummatkin ovat aivan hirveää kuraa ja  tehtävä uudestaan 

3. Keskustelette vielä varmistuksista. Mikä seuraavista on hyväksyttävä varmistustapa? 

A Nulppaus

B Kiristäminen vähintään 1.75-kertaiseen ylimomenttiin

C Sokitus

D Nokitus 

 

4.  Lähdette hinaamaan konetta ulos. Kuka ei kuulu joukkoon?

A Jarrumies

B Pukkimies

C Tukkimies

D Estevaroittaja 

5.  Lennon jälkeen koneen tuulilasi on erittäin likainen itikanraadoista. Puhdistus tapahtuu

A Vedellä

B Liuotinbensiinillä, jos kyseessä on Birdstrike-tuulilasi

C Liuotinbensiinillä , jos kyseessä on Night attack -tuulilasi

D Fairy-vesi seoksella jos koneeseen ei ole tehty MLU 2 päivitystä 

6. Lentojen välillä sinut pyydetään mukaan laatikkoleikkiin. Kyseessä on 

A Taukojumppa palvelusvelvollisuudella

B Kovien CATM-ohjusten kierrätys koneiden ja varaston välillä joka kuukausi

C Valmiusmateriaalin inventointi

D Uuden moottorin siirto pakkauksesta ja Irrotetun moottorin pakkaaminen

7. Jos koneen siipien muodostuu lennolla jäätä, se poistetaan

A Ensisijaisesti mekaanisesti poistamalla

B Ensisijaisesti kemiallisesti isopropyylinitraatilla

C Ensisijaisesti viemällä kone lämpimään

D Ruiskuttamalla kone lämpimällä vedellä

8. Vastaava mekaanikko käskee tarkastamaan putket. Tarkasta

A Moottoreiden suihkuputket 

B Pitot-putket 

C APU-tilojen polttoaineputket

D Ilmanottokanavat

 

9. Missä on kavio ? 

A Hinauskoukussa

B Nokkatelineessä

C Jarrukoukussa

D Launch barissa

10. Kun kertausharjoituspäivä menee kuitenkin pitkäksi, reserviläinen saa 8 tuntia ylittävältä                ajalta

A TASsia 

B Ylimääräisen KH-päivän 

C Puolikkaan päivärahan

D Edelläolevat vaihtoehdot ovat väärin

 

 

 

 

 

 

 

Oikeat vastaukset:

1B 2D 3C 4C 5A 6D 7C 8D 9C 10D

10-9 oikein: Loistavaa! Olet hyvässä iskussa ja pärjäät platalla!

8-7 oikein  :Hyvä! Kevyellä kertauksella kelpo mekaanikoksi!

6-5 oikein: Parannettavaa on, mutta tilanne ei ole toivoton

4 ja alle: Tästä on hyvä, jopa suositeltavaa parantaa

Suunnitelmia

 Aktiiviaikana kaikki oli enemmän tai vähemmän suunniteltua. Töissä suunniteltiin harjoituksia, huoltoaikatauluja, naamiointia, poikkeusajan toimintaa ja tietysti tärkeimpänä kaikesta kesälomat. 

Nyt eläk... reservissä ei juuri tarvitse suunnitella mitään. Tai mahdollisten suunnitelmien paikkansapitävyydellä ei ole kovin suuria paineita toteutumistarkkuuden suhteen.

Yksi asia on osunut silmiin useammankin kerran lehti- ym. jutuissa. Nykyään pidetään suositeltavana suunnitella omat hautajaisensa, jotta homma hoituisi edes hieman helpommin.

Kerran oli entisen ammattiyhdistyksen jäsenlehden kysymyspalstalla joku kysellyt piinaavan yksityiskohtaisesti, mitä pykälien mukaan voi hautakiveen laittaa nimen lisäksi. Voiko laittaa sotilasarvon ja pitääkö laittaa myös tarkenne evp?  Ja tuleeko se evp ennen vai jälkeen sotilasarvon? Ja voiko laittaa sitä ja tätä ja vaikka mitä.  Helkkarin ärsyttävää jankkausta, joskin kysyjälle tuntui olevan hyvinkin tärkeä aihe. Eräs kollega kysyi vinoillen, että joko keksin, mitä haluan omaan hautakiveeni. Lupasin kertoa, jos keksin, mutta epäilin vahvasti, että asia olisi omalla kohdallani yhdentekevä. Kunnes  myöhemmin samana päivänä päähäni pasahti täydellinen hautakiven teksti: 

Nimen ja päivämäärien alle  "Nyt ei vituta enää yhtään".

Aivan täydellistä! Suunnittelin käyttäväni  samaa lausetta myös mahdollisen läksiäislahjan vastaanottosanoina. Mutta ikäväkseni se alkuperäinen idea tuskin toteutuu. Sain kysäistyksi nimittäin ihan ammattilaiselta, voisiko kiveen laittaa kyseisen lauseen. Hyvin piti hauturin pokka, kun hän selitti, miksi toiveeni jäisi toteutumatta. Mokoma sääntö-Suomi. 

 

 

Kahvipöytäkeskustelut

Eräs asia, jota eläk... reserviin siirryttyäni arvelin kaipaavani olivat kahvipöytäkeskustelut.

Nurkkapöydässä / ukkopöydässä / syntisten pöydässä aiheet rönsyilivät uskomattomissa sfääreissä ja kielenkäyttö oli vaatimattomasti luonnehtien äärimmäisen värikästä. 

Jutustelu saattoi lähteä liikkeelle jonkin tietyn automerkin morkkaamisesta. Edettiin sitten erään pöydässä istujan karvoitukseen (tarviiko Lassi talvella koskaan villahousuja?). Imaami pöydän päässä kertoili kissojensa tempauksia ja ihmetteli, että suuressa maailmassa myydään kissojen peräreiän päälle ripustettavia koruja esteettisistä syistä. Joku saattoi tuoda pöytään punalaputettua kääretorttua ("Ottakaa läskit torttua"). Talkkari Juhis pyyhki suurieleisesti satasen setelillä murusia pöydältä.

Pohdiskelin kerran ,  että ei kun kamera pöydän päähän niin saadaan kunnon realityä kansalle .  Yksimielinen tuomio oli, ettei kukaan uskoisi niitä juttuja spontaaneiksi.

 

Oikaistaanpa vähän. Kahvitauon aikaan olen nykyään kuunnellut Yle X aamulähetystä. Hyvinä aamuina Vikin ja Köpin jutut vetävät vertoja ukkopöydän horinoille. Mainitsin asiasta vaimokullalle, joka laittoi huomion eteenpäin studioon whatsapilla.

Liitteenä Vikin ja Köpin kommentti  viestiin...

 

 
 

Huom!

Videoiden toiminta tuntuu olevan tällä alustalla ns. tuulella käyvää eli joskus toimii joskus ei.

Mitään yksiselitteistä syytä ei netin syövereistä löytynyt. Eikä upseerivarmaa korjausta.

Joissakin tapauksissa sivun päivittäminen ja uudelleen yrittäminen on auttanut.

Mutta yritän keksiä ratkaisun, kun Google ei siihen tunnu pystyvän...