Näin kulutan aikaa

 Ei, kyse ei ole Eppujen mainiosta biisistä. Kyse on eläkeläiselämän puuhastelusta. Kun itse olin nöösipoika ja työuran päättyminen joskus kaukaisessa tulevaisuudessa ei tuntunut edes mahdolliselta, tuli toisinaan kysyttyä wanhoilta sotmestareilta, mitä he aikovat eläkkeellä tehdä. Vastaukset vaihtelivat realistisista  (metsästys ja kalastus ) epämääräisiin (kyllä mä saan aikani kulumaan). Riehakkain vastaus oli "Lähden gigoloksi Espanjaan". 

Tuollaisia kysymyksiä alettiin viimeisen työvuoteni aikana kysellä minultakin. "Mitä nyt sitten aiot oikein tehdä?" Vastaukseni vaihtelivat rehvakkaista (No kuule ihan mitä itse haluan) maltillisiin  (Odottelen nyt ensin kevättä maltillisella intensiteetillä). 

No. Eläkeläisellähän on aikaa harrastaa, joten harrastusten parissahan sitä aikaa tulee sitten kulutettua. Jotenkin on käynyt tuurilla niin, että itselle on siunaantunut sekä kesä- että talviharrastuksia. Onneksi. Jos ainoa lempipuuha olisi esim. pilkkiminen,  olisi puolet vuodesta tuskaista kärvistelyä pilkkikelejä odotellessa.

Oma kesäajan suosikkipuuha oli menneenä kesänä metallinetsintä. Sopivan leppoisaa puuhastelua ja luonnossa kuljeskelua. Jotkut hardcore-harrastajat löytävät vuoden aikana satoja euroja ja lukuisia koruja, mutta ihan tyytyväinen olen ollut, kun joka sessiosta on laukun pohjalle löytynyt vähintään yksi kolikko.

 

 

Toinen kesäpuuha on ollut dronen lennätys ja sillä kuvaaminen. Välillä on käynyt nykyisen uutisoinnin takia mielessä,  että koska joku hysteerikko luulee desantiksi tms kätyriksi, mutta rauhassa on  saanut olla. Kerran tuli poliisipartio juttusille, mutta ihan vaan aikansa kuluksi ja uteliaisuuttaan,  kun heilläkin oli drone mukana, tosin paljon järeämpi.

 

 

 

Noin maanpuolustusmielessä on ollut mielenkiintoista huomata,  että nykyään dronet ovat osa varusmieskoulutustakin, muistaakseni tiedusteluvälineenä.

Mutta melko ankeaa on lennätys talvikeleillä, kun kohmeisin sormin pitäisi kosketusnäytöltä säätää kameran asetuksia sun muuta. Joten siitä päästäänkin ainoaan varsinaiseen talviaikaan sopivaan harrastukseeni  (Ei hiihto!) Olen aina ollut jonkin verran radiohullu. Jonkinlaisia laitteita on lähes aina pyörinyt pöydillä. Kuluneen syksyn aikana hurahdin digitaalisen radion (DMR) syövereihin. Siinä missä perinteinen HF-radio tarvitsee kunnollisen (=ison) antennin pitkiä yhteyksiä varten, DMR -radiolla saa kuson minne tahansa ihan normi käsikapula-antennilla digitaalisen toistimen tai hotspotin kautta. Itse asiassa DMR muistuttaa aika paljon Virveä. Kummassakin kun on puheryhmiä.

Mutta ei nyt yritetä tehdä mitään kaikenkattavaa radioluentoa. Olihan siinä opettelemista, kun lähti nollatasolta liikkeelle. Mutta lopulta kun homma toimi, niin systeemi oli ihan looginen. Kuten lentokonehuolto vaikeimmillaan. Ensin se tuntuu mahdottomalta,  mutta ajan ja kokemuksen myötä ihan ymmärrettävältä. 

Malli Cajander

Viestiteltiin entisen työtutun kanssa. Kysyi, tiedänkö, missä olen sijoitettuna, kun sota alkaa. (Vasta myöhemmin havahduin tuohon 'kun' sanamuotoon ) Heille oli näytetty listat sa -kokoonpanoista,  mutta minun nimeäni ei ollut näkynyt missään. Totesin, että viimeinen oma vahvistettu tieto sijoituksesta on jo useamman vuoden takaa. "Olisi se hyvä tietää,  minne pitää ilmaantua hylsysatsi mukana, jos tilanne oikein pahasti perkelöityy", tuumasin. Tiedon saaminen on vaan turvallisuussyistä tehty hiton vaikeaksi. Eipä voi soittaa tai laittaa sähköpostia ja kysyä. Pitää mennä henkilökohtaisesti paikalle aluetoimistoon, mikä omalla kohdalla tietäisi parin sadan kilsan reissua suuntaansa.

Myöhemmin ajattelin, että olisi huvittavaa ilmaantua joukkojen perustuspaikalle oman kalupakin kanssa. Mistä sitten ajatukset poukkoilivat vanhaan käsitteeseen "Malli Cajander" millä viitataan suomalaissotilaiden surkeaan varustetasoon talvisodan alkaessa. Heikoimmillaan sotilaille oli antaa kokardi ja miehistövyö. Muuten saivat soturit tulla toimeen omilla siviilivarusteillaan. 

Millainen olisi sitten nykyaikana mekaanikon vastaava varustus? Malli Orpo?  Noin kieli poskella huonon huumorin keinoin mietittynä.  Ehkä vanha patterimallin lamppu ja kurjat kuulosuojat. Kainaloon vielä ruostepilkkuinen inventoimaton työkalusarja, joka on tietysti millinen vaikka lentokalusto on kasattu nyt ja tulevaisuudessakin tuumaisilla pulteilla ja muttereilla. 

Ja kun spekuloinnin vauhtiin on päästy, niin ei himmailla. Viime vuonna innostuttiin ajatuksesta, että reserviläiset voisivat saada verovähennystä, jos hankkisivat varusteita, esim. luotiliivejä, maihareita ym omalla kustannuksella. Niin olisi osalla reserviläisistä jo valmiiksi varustusta,  joka olisi taatusti sopivaa ja saattaisi olla jopa parempilaatuista kuin firman jakolinjalta saatava. Homma kuitenkin haudattiin, moniin pykäliin ja teknisiin haasteisiin vedoten. Harmi. Kyllä itse olisin ollut kiinnostunut hankkimaan verovähennyksen turvin laadukkaan työkalusarjan 😉. 

Old skool

Vaihdoin tänään Nissaniksi kutsuttuun Datsuniin jarrupalat. Homma oli kyllä tiedossa ja varaosatkin hankittuna jo kesällä, mutta niin vaan mentiin taas toleranssin toleranssille ja kuukauden verran tuli toteutettua aikanaan lentäjille saarnattua "jarruttele sitten kevyesti"-menetelmää. Takapalat vaihtuivat jo aiemmin, kun kärry kävi pajalla takalaakerin vaihdossa. Yritin kyllä vaihtaa laakerinkin itse, mutta motivaatio lopahti kerta kaikkiaan kesken, kun varaosafirma Nettimotti (nimi muutettu) lähetti vääränlainen osan. Tuli sellainen fuck this shit  -fiilis, että suosiolla jätin homman paikalliselle yrittäjälle.

Mutta ne etujarrupalat, ne halusin vaihtaa itse, perhana. Syynä seniorimachoiluun oli kaiketi jonkinlainen miehuuden säilyttäminen ja tietysti amatimiehen veloittama 85€ tuntitaksa.

Joten ei kun lokakuun viimeisenä aamuna etupyörät vuorotellen pois ja kieltämättä karun näköiset jarrupalat vaihtoon. Ei se nyt ihan mennyt niin kuin siellä tunnetussa paikassa, mutta homma onnistui...Lopulta. Jonkin verran vasarointia ja ähräämistä se otti.

Tämä rojekti vei vanhan mekaanikon jonnekin kauas nuoruuteen. Ei sillä,  että olisi kovin hyvä ja virkistynyt olo tullut, vaan näin ennen muinoin kulkupelejä tuli korjattua. Päähän pasahti retrotyylisen autonkorjauksen pääpiirteet:

• Ajankohta: sitten kun on ihan pakko - check
• Paikka : taivasalla - check
• Olosuhteet: kylmä / sade / pimeä - kylmähkö eli check 

Kaikkiin kohtiin tuli rastit joten suoritettu jarrupalojen vaihto oli puhtaasti old skool remppa. Tuliko hyvä, äijämäinen olo? No eipä erityisemmin, mutta säästin 85 ekua,  minkä amatimies olisi veloittanut. Niin no, minulla meni ährätessä pari tuntia, joten säästö oli kaksinkertainen! 

Mekaanikon EDC

 No nyt se on valmis, kuluneen kesän aikana muotoutunut setti. Juttuhan lähti aikanaan liikkeelle siitä, ettei pariin otteeseen ollut mukana sitä mitä olisi kipeästi tarvinnut (kts aiempia edc-horinoitani). Työaikana oli haalareissa taskuja vähintäänkin riittävästi, mutta näin taviksena tallaillessa taskujen määrä on vähäisempi, etenkin kesäaikaan. Ihan työajan loppusuoralla alkoi nuorisolla näkyä platalla reppuja,  joissa heillä kulki kätevästi mukana päivän aikana tarvittavat kamppeet. Vaatetusta tarpeen mukaan,  kuulosuojat, kesällä vesipullo, ehkä jotain evästä jne. Helkkarin hyvä ajatus, mikä ei ennen muinoin pälkähtänyt päähän. Eipä silloin kyllä ollut nykyaikaan verrattavaa valikoimaa laukkuja ja reppuja. Mutta asiaan.

Oma "Mekaanikon edc" settini kulkee pienessä mil-tecin repussa

 

Repussa kulkee mukana

• Varavirtalähde piuhoineen
• Paperia + kynä
• Monitoimityökalu
• Wengerin linkkari 
• Vesipullo optiona

 Taskuissa lisäksi lompakko, avainketjussa lääkkeitä. Siinäpä se. Viimeksi tarvittiin kättä terävämpää äskettäin kaupassa käydessä kun porttihälytin alkoi huutaa. Ei ulos tullessa vaan sisälle mennessä.  Ei ollut housuissa lehtipuhallinta eikä savulohta,  vaan vaimokullan uuden takin helmaan oli jäänyt pois leikattava hälytin, jonka olemassaolosta kaupassa oli unohdettu muistuttaa. Ei kun linkkari esiin ja hälytin irti ja selityksen kera myyjälle.

Tällä on menty kesä, talvea kohti mennessä ehkä sitten kokoonpano muuttuu. Tai sitten ei. Käytäntö sitten näyttää ja opettaa.

Vitosen vehkeet eli voiko halpa olla hyvä?

 Sain viime jouluna lahjaksi pirteän vihreän ladattavan partakoneen / partatrimmerin. Loistava laite. Hyvä ajojälki, akunkesto jne. Kesän aikana huomasin, että jälki ei enää ollutkaan kovin mainio. Hupsistakeikkaa, terä pitäisikin uusia neljän kuukauden välein eli huolto oli jo reilusti yli toleranssin. Joten ei kun uuden terän hankintaan. Se osoittautuikin hieman turhauttavaksi, sillä teriä myytiin pääsääntöisesti monipakkauksissa, joiden hinta oli kalliimpi kuin koko laitteen. Ja yksittäinenkin terä maksaa halvimmillaan parin kympin tienoilla.

Sattumoisin etsiskelin netin syövereistä samaan aikaan vaimokullalle tietynlaista kameravälinelaukkua. Sellainen löytyi itämaisesta verkkokaupasta, Ponusta  (nimi muutettu). Laukku maksoi viitisentoista ekua. Minimitilaus oli 20 euroa,  joten piti vielä löytää jotain vitosella. Ja kylläpä onnisti,  kun tarvitsemani terä löytyi sivustolta juurikin siihen hintaan. Joten ei kun tilaus sisään ja odottelemaan.

Aikanaan harmaaseen pussiin pakattu lähetys saapui. Ilahduin,  kun tarvitsemani terän lisäksi mukana oli vielä nenä-/korvakarvatrimmauspää ja puhdistusharja! Loistava ostos vitosella! Mutta... vaikka kuinka yritin olla positiivinen, leikkaustulos ei ollut hyvä eikä edes tyydyttävä. Ja korvakarvaleikkauspää piti NIIN hirveää säksätystä ja rutinaa ,  etten uskaltanut käyttää sitä. Seuraavana päivänä maksoin kiltisti merkkiterästä vaaditun hinnan. Kyllä leikkasi. Ei saanut tällä kertaa halvalla hyvää. 

Päivänä eräänä käytiin saksankaupassa. Läheskään aina ei tule katseltua muita kuin ruokahyllyjä, mutta nyt katsoin ja piti tehdä heräteostos.

Onhan noita erilaisia ruuvari- ja kärkisarjoja tullut hankittua, mutta aina niistä on jotain erikoisempia päitä puuttunut. Mutta nyt näyttää todella asialliselta setiltä. Erityisesti wanhaa HW-miestä lämmittivät tri-wings päät.

Tätä mainiota settiä voi ihan hyvällä omallatunnolla kehua. Hinta 9,95. Mielestäni tässä kohtaa halvalla sai hyvää.

No mikä on lopputulema? Mielestäni niistä parjatuista kiinankaupoista voi kyllä ostoksia tehdä, tietyt ehdot mielessä pitäen. Esim. Itse olen ostanut useitakin erilaisia radiopuhelimia,  hyväksyen riskin, että palauttaminen viallisen tuotteen osuessa kohdalle on hankalaa. Kaikki ovat kyllä tähän mennessä toimineet. 

 

Mitään kovin kallista hankintaa en silti kiinankaupasta tekisi. 

Mutta juu kyllä,  joskus voi halvallakin saada hyvää.

Strömsö

 Monesti on sanottu, että ei mennyt niin kuin Strömsössä.  Onhan se kieltämättä itseäkin välillä jopa hieman ärsyttänyt, kun puuseppä tekee taidokkaita liitoksia hupsistahei vain, vailla korjaamisen tarvetta ja etenkin vailla virheitä. 

Tänään aamulla lähdettiin ex tempore kalaan vaimon kanssa. Nätti aamu eikä mitään suunnitelmia, niin mikä ettei.  Olin kirpparilta ostanut vanhan mutta asiallisen tuntuisen Abumaticin jota halusin kokeilla. Hurautettiin läheisen järven rantaan. Vaimokulta lähti metsästämään valokuvauskilpailuun otosta ja minä virittelin Abumaticin valmiiksi.

Rannasta löytyi hetken etsiskelyn jälkeen sopiva paikka. Vaan uistin läiskähti jalkojen juureen eikä lentänyt uljaasti kauas vonkaleita houkuttelemaan. Vedin siimaa ulos, kelasin takaisin. Yritin heittää uudestaan, mutta yhtä laihoin  (lyhyin) tuloksin. Lopulta oli pakko myöntää, ettei uistelusta sillä kertaa tulisi mitään. Onneksi back-uppina takakontissa oli mato-onkia ja matopurkinkin olin muistanut ottaa mukaan ulko-oven vierestä lähtiessä.

Virveli autoon, onki mukaan ja uudestaan rantaan. Ja oliko purkissa matoja? No ei. Tilanne alkoi vaikuttaa niin surkealta,  että nauratti. Onki autoon ja viimeinen, varmasti toimiva vaihtoehto mukana rantaan. Oli vaimon ilme lievästi sanoen kummasteleva,  kun tulin häntä vastaan metallinpaljastimen kanssa. "Virveli ei toiminut ja madot olivat heittäneet henkensä. Tämä oli ainoa toimiva laite."

Loppujen lopuksi ihan kiva aamuretki, vaikkei mennytkään kuin Strömsössä. 

Kun olin työurani loppusuoralla, korjaamon huoltopaikkojen yksinkertaiset, karut numerokyltit korvattiin hienoilla väripainatusplakaateilla, joissa komeili myös muistaakseni korjaamon tunnus. Taidettiin silloin miettiä keliä luolan suulla tarkistaessa,  että olisi voinut huoltopaikoille antaa vaihteeksi numeroiden sijasta nimet. Ja yhdelle huoltopaikalle nimeksi ehdottomasti Strömsö.  Olisi nähnyt,  meneekö siellä huollot ja korjaukset aina sujuvammin, paremmin ja kerralla valmiiksi.

Pappa

Kerran vuosia sitten, taisi olla 2000-luvun alkua,  eräs kollega kiersi harjoittelemaan tulevien nuorukaisten kanssa korjaamolla. Esitteli paikkoja, kertoi työturvallisuudesta jne. Pysähtyivät sitten seuraamaan meidän telakallamme menossa olevaa vianetsintää. Kone oli tunkattu ja valmisteltiin telineajoja. "Pojat tässä on laittamassa hydrauliletkuja kiinni koneeseen", kertoili kaveri. Jostain syystä tokaisin vähän tarpeettoman kärkevästi, että "Eiköhän tässä ole ne poikavuodet jo takanapäin!" Kaveri selvästi vähän hämmentyi ja vastasi sitten, että "No sanon sua sitten tästä eteenpäin papaksi!"

Tästä on  aikaa varmaan melko tasan 20 vuotta. Nyt olen parin kuukauden ajan ollut ihan virallisesti pappa. Aika hämmentävä tunne. Hämmentävä, mutta hyvä. Tytär sai pienen pojan, joka sai viikonloppuna nimen. 

Kun pikkuinen oli saapunut maailmaan, hymyilin ensin vaimokullan innolle tutkia vauvanvaatehyllyjä kaupoissa. Pitihän lapsenlapselle jotain viedä. Hymyilin ensin juu, kunnes hoksasin katselevani vauvoille tarkoitettuja leluja ja paheksuvani lentokoneiden puutetta valikoimassa. ..

Taas ollaan siis uuden edessä. Miten olla isovanhempi? Ehkäpä se siitä. 

Vanhassa vara parempi (?)

 Samassa rapussa asuva vanha papparainen osti auton.

Hyvänpäiväntutun statuksella oleva miekkonen köpötteli aina reppu selässä, milloin lähikauppaan, milloin minnekin. Sanoi sitten kerran ostaneensa pyörän että olisi helpompi kulkea kun polvi ja lonkka vihoittelevat. Koskaan en kyllä nähnyt hänen pyörällään ajavan. Ja sitten kerran hän istuskelikin parkkipaikalla Chevrolet Evandan kuskinpenkillä, ikkuna auki ja humppa stereoissa pauhaten. Oli kuulemma halunnut pitkästä aikaa auton. Edellisestä oli kymmenen vuotta. Oli ollut kallis ylläpitää ja ilmankin tuli toimeen. Mutta nyt oli tehnyt mieli repäistä. Mikäs siinä, ajattelin ja onnittelin auton johdosta.

Päivät kuluivat ja pappa oli selvästi innoissaan autostaan. Kävi vähän väliä istuskelemassa autossaan,  tupakkaa rennosti luu ulkona poltellen ja musiikki pauhaten. Vähän ihmettelin varsinaisen ajamisen täydellistä puuttumista, mutta omapahan on asiansa. (Myöhemmin hän kertoi, ettei korttiakaan sillä  hetkellä ollut, mutta uusiminen oli käynnissä)

Sitten soi ovikello ja pappa kysyi, olisiko minulla akkulaturia. Meinasin jo vastata ei, mutta muistin, että saattaapa sittenkin olla takakontissa ikivanha, jo isävainaan käytössä 80-luvulla ollut laturi. Kävin antamassa sen papalle lainaan. Niin vain rupesi Teho-merkkinen retrolaturi elvyttämään Chevyn akkua. Seuraavana päivänä pappa palautti laturin ja ihmetteli, mikä akkua vaivasi. Epäilin ajamattomuutta ja runsasta musiikinkuuntelua, mutta en kehdannut puuttua toisen asioihin.

Sama kuvio toistui pari kertaa. Eräänä päivänä pappa oli viritellyt autonsa akkuun nykyaikaisemman laturin. Korean näköisessä  laitteessa oli digitaalista näyttöä, merkkivaloa ja vaikka ja mitä.

Seuraavana päivänä papalla oli taas laturin tarve. Hieno (laina)laturi ei ollut hoitanut hommaansa eikä auto inahtanutkaan. Kun ei mitään muutakaan tekemistä ollut, lähdin katsomaan papan autoa. Laturi oli paikoillaan ja töpseli tolpassa, mutta mitään ei tapahtunut. Katsoin sähkötolpan lämppärin , mutta sekin oli kunnossa. Katsoin myös yleismittarilla, että tolpassa tosiaan oli sähköä tyrkyllä. Olihan sitä. Sitten tarkastin vielä chevyn akun jännitteen. Mittari näytti kolmea volttia eli akku oli käytännössä tyhjä. Otin kokeeksi vanhan laturini  ja vaihdoin sen uudemman tilalle. Ja kas, taas rupesi akku latautumaan. Korea, reilun suklaapatukan kokoinen värkki oli ylläpitolaturi, joka on tarkoitettu pelkästään akun varauksen hifistelyhienosäätöön, ei kuolleista herättämiseen. Sitä paitsi haitekin näköinen laturi oli myöhemmin lähtenyt pitkäkyntisten matkaan, kun pappa oli jättänyt sen pidemmäksi aikaa autonsa nokalle. Rupisen näköinen retrolaturini oli saanut olla rauhassa.

Vanhassa oli ja on usein vara parempi platallakin. Ja korjaamoluolassa erityisesti. Wanh... kokeneet mekaanikot kaivavat kovalevyltään sellaista hiljaista knoppitietoa, jota vain kokemus tuo tullessaan. Siksipä nuorelle mekaanikonalulle on parasta mahdollista koulua päästä mukaan huoltoon sille telakalle, missä muiden mekaanikkojen keski-ikä huitelee viisissä kymmenissä. Edellyttäen, että nuori mieli kestää luokattoman räävittömiä juttuja.

Hox: Naapurin papan laturiseikkailut tapahtuivat viime kesänä. Sittemmin oma asuinpaikka ja vuodenaikakin ovat vaihtuneet.

Operaatio Pudonnut enkeli

 Juu, kuulostaa jännärin tai sotilasoperaation nimeltä, mutta ei ole.

No, eräänä päivänä hyllystä tipahti koriste-esine (enkeli). Tipahti sinne hyllyn takapuolelle, hyllyn ja seinän väliin. Ja tietysti vierähti vielä sinne hyllyn alle, kun siellä oli tyhjä tila. Vaimokulta valmistautui jo hieman ärtyneenä tyhjentämään koko hyllyn ja siirtämään sen pois seinän vierestä, mutta sain puhutuksi hänet ainakin siirtämään urakkaa. Kas kun työvuosien aikana oltiin monestikin ison tai ainakin isohkon urakan edessä, jota hetken tuumailun tuloksena pystyttiin ainakin jonkin verran lieventämään. Joten ei kun tutkailemaan.

Teleskooppivartisella peilillä pystyi juuri ja juuri näkemään hyllyn sokkelin alle sen verran, että siellä se pudonnut enkeli tosiaan oli. Kyseessä siis matalahko hylly, noin metrin korkuinen eikä mikään täyskorkea kirjahylly. Jatkokäsi tai mikään muukaan kepakko ei taipunut hyllyn alle. Joten ei kun värkkäämään tarpeeseen käypä Special tool.

Sateenvarjotelineestä löytyi sopiva special tool aihio, MG:n tykin puhdistuspuikko tms rassi. Erinomainen esimerkki siitä,  ettei koskaan tiedä, mitä tarvitsee. Puikon päähän koukkaus-ulokkeeksi jämäkkä nippuside. 

 

 

Värkki oli karu, mutta hoiti mainiosti hommansa. Lyhyen puuhailun jälkeen enkeli kierähti esiin hyllyn alta. Kun näkee kohteen ja pystyy jollakin tavalla ylettymään siihen, ollaan jo aika vahvoilla. Monesti pyhästä kolminaisuudesta - ulottuvuus, valo, näkeminen - puuttuu yksi osa-alue.

Enää oli jäljellä kohteen lopullinen poimiminen. Se sujui näppärästi apukädellä eli senioreille(kin) tarkoitetulla poimintapihdillä.

 

 

 

Ja mitä opimme tästä? No ainakin sen, että koskaan ei voi tietää,  mitä kummallista nurkkiin kertynyttä rom... välinettä saattaa tarvita. Ja että tovin tuumailu ja improvisointi voi säästää isommalta työltä. Ja että vanha Migin tykkirassi saattaa koitua enkelin pelastukseksi.

Kolme vuotta

 Vuoden 2023 viimeisenä päivänä tuli täyteen kolmas vuosi eläk...reservissä. 

Muutamia huomioita aidan ulkopuolella kuluneesta ajasta:

Ensimmäinen vuosi vierähti vielä toinen jalka henkisesti platalla. Hämmentynyt olo, kun ei tarvinnutkaan laskea, montako lomapäivää menee mihinkin viikkoon. Lievä (ja yllättävä) kateuden tunne, kun samaan aikaan eläköitynyt kollega sai kertauskutsun, mutta itse ei. Samaan aikaan kuitenkin vapautunut olo, kun kaikkea  omaa puuhastelua ei tarvinnut suunnitella lomaviikkojen ajalle. 

Toisena vuotena tapahtui enemmän henkistä erkaantumista taakse jääneestä työurasta.  Entisen työkaverin kanssa jatkettiin ja jatketaan vieläkin huonon huumorin jakamista whatsapissa. Ajan suhteellisuus hämmensi. Vapaa-aika ei ollutkaan ääretön resurssi reserviläiselle, vaan kaikenlaista arjen peruspuuhaa on kuitenkin sen verran, ettei ihan minkä tahansa hetken mielijohteen toteutus läheskään aina onnistu. Kertauskutsua ei kuulunut. Epäilin etätyökaverille, että lähtiessäni pomo oli varmaan huojentuneena deletoinut tietoni kaikista mahdollisista järjestelmistä. Tai saattaahan tietysti olla, että läksin reserviin niin rautaisen ammattitaidon kanssa, että turha olisi kerrata. Just joo. Pidä tunkkis,  Arppa. 

Kolmantena,  nyt päättyneenä vuotena,  punnerrettiin taas muutto. Se vei kuukauden verran loppukesästä / alkusyksystä. Rankka urakka, joka osoitti, että muuton pystyy tekemään pakulla ja banaanilaatikoilla. Ja että vaikka kuinka yrittää supistaa tavaramäärää, sitä tuntuu silti olevan liikaa. Henkinen etääntyminen platalta alkaa olla valmis. Nyt lähinnä vierastaa ajatus postilaatikkoon tipahtavasta kertauskutsusta. Mutta lähtisin,  jos kutsu kävisi? Lähtisin.

"Retired, but always aircraft mechanic"