Lentokonemekaanikko korjaa työkseen vikaantunutta lentokalustoa, sekä ennaltaehkäisee vikojen syntymistä tekemällä määräaikaishuoltoja. Tämä siis työaikana, vaan entäpä kun mekaanikko ajaa tai astelee aidan ulkopuolelle? Sanotaan, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Onko siis mekaanikon lapsilla rikkinäiset lentokoneet, noin vertauskuvallisesti ilmaistuna.
Melkein sataprosenttisesti asia on niin, että mekaanikko on mekaanikko, vaikka haalarit vaihtuvat farkkuihin tai missä asussa nyt sitten vapaa-aikaansa kukin viettää. Pikkuhommia tulee tehdyksi kotona ja miksei tutuillekin. Itse alan olla tuttavaperheen autostereoiden hoviasentaja, vaikkei asiasta mitään vankkaa kokemusta ole.
Asian varjopuoli on, että nurkkiin alkaa kerääntyä "projekteja", pikkuvikaisia värkkejä, jotka mekaanikko korjaa "sitten joskus".
Eräällä kollegalla oli asiasta omanlaisensa näkemys. Yritin tuolloin herätellä henkiin hengenahdistusta potevaa ruohonleikkuria.
"Me mekaanikot olemme eräänlaisia teknisten vempeleiden saattohoitajia" hän tokaisi. "Kun muut menettävät toivonsa, mekaanikko saattaa saada vaikka ruohonleikkurista vielä pari vuotta käyttöaikaa irti. Mutta sen jälkeen se on varmasti poisheitettävä romu." Aika osuvasti sanottu, kun ajattelemaan rupeaa.
Minun ponnisteluni ruohonleikkurin kanssa jäivät puolitiehen. Pystyin kunnostamaan muun, paitsi moottorin. Sen kiikutin Briggs&Strattonin asiantuntijalle. Ehkä sekin on ammattitaitoa, kyky tunnustaa omien taitojensa riittämättömyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti