Kun koneeseen tulee vika, lentäjä tekee vikailmoituksen, jonka perusteella mekaanikot sitten rupeavat korjauspuuhiin. Mitä täsmällisempi vikailmoitus, sitä helpompi vikaa on lähteä paikallistamaan. Toisinaan, varsinkin nuorempien lentäjien laatimien vikailmoitusten kohdalla, on pakko ottaa pilotti langan päähän ja kysyä, että mitä lennolla oikeastaan oli tapahtunut. Sen verran epämääräisiä ovat sepustukset.
Mutta olihan niin toki ennenkin. Ja jopa erittäin kokeneiden lentäjien kohdalla.
Yleensä kielikukkasten osuessa kohdalle otettiin kuskien kämppään kaiutinpuhelinyhteys ja
puitiin asiaa julkisesti, kaikkien iloksi.
Esimerkiksi näin: Vikailmoituksessa saattoi lukea yksinkertaisesti: "Generaattori putosi lennolla".
Kyllähän sen ymmärsi, että generaattori oli jostain syystä kytkeytynyt irti ja lakannut tuottamasta vaihtosähköä, mutta eihän sitä voinut olla ottamatta taas yhteyttä.
-Sulla oli generaattori pudonnut lennolla?
-Joo, niin teki.
-Satuitko yhtään huomaamaan, minne päin se putosi?
Tai: "Tähtäin ei näkynyt lennolla". Pilotti tarkoitti, että todennäköisesti tähtäimen lamppu oli palanut, jolloin tähtäinkuviota ei näkynyt. Mutta taas näpyttelemään kaiutinpuhelinta.
-Et nähnyt tähtäintä lennolla?
-En. Lukeehan se siinä vikarissa.
-Pitäisköhän sun mennä optikolle? Vai tarkoititko sittenkin tähtäinkuviota?
(Tähtäin on sen verran iso härveli siinä naaman edessä, että sitä on todella vaikea olla näkemättä.)
Ja vielä yksi, vaihteeksi mekaanikkojen tekemä:
Liuottimien ynnä muiden kemikaalien kanssa työskennellessä yleensä pidetään ohuita suojakäsineitä, samantapaisia, kuin sairaaloissa. Jostain syystä yhden paketin käsineet olivat susikappaleita lähes kaikki. Yksi toisensa jälkeen käsineet repesivät riekaleiksi, kun niitä yritti laittaa käsiinsä.
Kollega kyllästyi ja alkoi naputella lyhyttä ja ytimekästä vikailmoitusta käsineistä:
"Käsineet hajoavat käteen vedettäessä."
Naputeltuaan ilmoituksen hän ilmeisestikin luki sen vielä ajatuksella ennen lähettämistä, koska hän remahti raikuvaan nauruun. Vikailmoitusta ei koskaan lähetetty virallisesti eteenpäin, mutta sen raakaversio hymyilytti pitkään telakan seinällä.
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Wanhat hyvät ajat Oulunsalossa
Jostain syystä juuri ilmamaaliammuntaleireillä Oulunsalossa porukan inspiraatio puhkesi kukkaan, ainakin mitä pilailuun eli jullikoiden tekemiseen tuli.
Tässä muutamia mieleen jääneitä helmiä.
Raskas polkupyörä
Kerran eräs johtohahmo toi rahdin mukana Oulunsaloon oman polkupyörän, jolla hän suihki
alueella valvomassa toimintaa ja hoitamassa omia tehtäviään. Jostain syystä jullikkatutka lukittui tähän nimenomaiseen henkilöön. Sopivan tilaisuuden tullen kyseinen fillari otettiin käsittelyyn ja sen laakereita kiristettiin parin ähkäisyn verran. Suihkimisesta katosi välittömästi suurin nopeus ja turha hupiajelu väheni selvästi. Ja kun laakereita myöhemmin kiristettiin isommalla jatkovarrella vielä lisää, joutui pilan kohde ponnistelemaan seisaallaan ajaen pienimmätkin nousut. Lopulta hän äkkäsi, mistä oli kyse, eikä osannut ollenkaan arvostaa vaivaa vaatinutta pilaa.
Kioski
Samainen johtohahmo joutui toisenkin pilan kohteeksi, en tosin muista, tapahtuiko tämä peräti samana vuonna.
Vaikka päivät olivat pitkiä, riitti joillakin aina virtaa lähteä tutkailemaan Oulun yöelämää.
Jullikan kohteeksi joutunut johtohahmo oli varhaisen nukkumaanmenon kannattaja ja jaksoi aina nalkuttaa yöjuoksun harrastajille.
Kohdehenkilö yöpyi yksinään pienessä toimistokontissa platan reunalla. Eräänä yönä hän heräsi toistuvasti, kun oveen ja seiniin paukutettiin. Kun hän tokkurassa avasi oven, kyseltiin häneltä kerran toisensa jälkeen olutta tai syötävää tai molempia. Kyselijät hätisteltiin tiehensä niska-takalisto-ottein, värikkäiden ilmaisujen saattelemana.
Vasta aamulla kohteelle selkisi syy yöllisiin häiriöihin.
Parakin seinään oli kiinnitetty koko seinän mittainen itsetehty mainos:
KIOSKI OLUTTA JA PIKKULÄMPIMIÄ
Haudattu polkupyörä
Polkupyörä on tarkemmin muisteltuna ollut useammassakin jullikassa mukana.
Tässä versiossa eräs päällikkö löysi aamulla polkupyöränsä varsin ikävästä paikasta -
kusiojaan haudattuna. Sarvet ja satula vain törröttivät kosteasta hiekasta.
Primitiivireaktiosta toivuttuaan miekkonen huomasi, että hiekassa tosiaan olivat vain sarvet ja satula pystyssä törröttämässä. Koko fillaria ei ollut haudattu, vaikka siltä erehdyttävästi näyttikin.
Wanhaan hyvään aikaan Oulunsalossa käytiin harjoittelemassa tasan joka vuosi ja siellä oltiin pyöreä viikko.
Se oli ammattitaidon kannalta tärkeä rautaisannos sekä mekaanikoille että lentäjille. Oikeiden ammusten, ohjusten ja rakettien kanssa kun ei kovin usein operoida.
Toista on nyt. Kun viimeksi olin Oulunsalossa vuosien tauon jälkeen, harjoitus oli rypistetty kolmeen päivään. Majoitustilat ja sauna olivat molemmat uutta ja hienoa, mutta kaikki muu olikin sitten huonoa.
Vanhasta leirihengestä ja tunnelmasta ei ollut tietoakaan.
Ennen kiersi päivän aikana ostoslista ja kerättiin rahat. Jossain vaiheessa hankintaryhmä teki ostosmatkan lähikauppaan. Kauppias opasti tavallisesti tukikohdan lava-Dodgen kaupan taakse, missä lastaussillalta oli kätevää nostella makkara- ja olutlaatikot kyytiin. Eihän kukaan itseään änkyrään aikonutkaan juoda. Pari olutta saunan jälkeen makkaranpaistonuotiolla kuului asiaan.
Viime reissulla Oulunsalossa totesin, että vanha, aikoinaan kivistä rakennettu nuotiopaikka oli korvattu arkisella betonirenkaalla. Eikä sitäkään saanut käyttää, metsäpalovaaran vuoksi. Mukamas. Vanhoina hyvinä aikoina nuotio tehtiin, oli kuivaa tai ei. Istuttiin ja paistettiin makkarat ja nukkumaan lähdettäessä nuotio sammutettiin huolella. Enää ei ilmeisesti osata, koska koko rituaali on niin ankarasti kielletty. Eikä kukaan oikeastaan kai edes aikonut sytyttää nuotiota. Surullista. Eikä ollut päivän aikana kiertävää listaa kauppareissua varten, ei. Leiriltä poistettiin muistaakseni kaksi henkilöä, jotka olivat jääneet kiinni yhden oluen juomisesta. Hohhoi. Ennen viikko meni nopeasti, nyt kolmekin päivää tuntui ikuisuudelta.
Ja vielä tylsältä sellaiselta.
Tässä muutamia mieleen jääneitä helmiä.
Raskas polkupyörä
Kerran eräs johtohahmo toi rahdin mukana Oulunsaloon oman polkupyörän, jolla hän suihki
alueella valvomassa toimintaa ja hoitamassa omia tehtäviään. Jostain syystä jullikkatutka lukittui tähän nimenomaiseen henkilöön. Sopivan tilaisuuden tullen kyseinen fillari otettiin käsittelyyn ja sen laakereita kiristettiin parin ähkäisyn verran. Suihkimisesta katosi välittömästi suurin nopeus ja turha hupiajelu väheni selvästi. Ja kun laakereita myöhemmin kiristettiin isommalla jatkovarrella vielä lisää, joutui pilan kohde ponnistelemaan seisaallaan ajaen pienimmätkin nousut. Lopulta hän äkkäsi, mistä oli kyse, eikä osannut ollenkaan arvostaa vaivaa vaatinutta pilaa.
Kioski
Samainen johtohahmo joutui toisenkin pilan kohteeksi, en tosin muista, tapahtuiko tämä peräti samana vuonna.
Vaikka päivät olivat pitkiä, riitti joillakin aina virtaa lähteä tutkailemaan Oulun yöelämää.
Jullikan kohteeksi joutunut johtohahmo oli varhaisen nukkumaanmenon kannattaja ja jaksoi aina nalkuttaa yöjuoksun harrastajille.
Kohdehenkilö yöpyi yksinään pienessä toimistokontissa platan reunalla. Eräänä yönä hän heräsi toistuvasti, kun oveen ja seiniin paukutettiin. Kun hän tokkurassa avasi oven, kyseltiin häneltä kerran toisensa jälkeen olutta tai syötävää tai molempia. Kyselijät hätisteltiin tiehensä niska-takalisto-ottein, värikkäiden ilmaisujen saattelemana.
Vasta aamulla kohteelle selkisi syy yöllisiin häiriöihin.
Parakin seinään oli kiinnitetty koko seinän mittainen itsetehty mainos:
KIOSKI OLUTTA JA PIKKULÄMPIMIÄ
Haudattu polkupyörä
Polkupyörä on tarkemmin muisteltuna ollut useammassakin jullikassa mukana.
Tässä versiossa eräs päällikkö löysi aamulla polkupyöränsä varsin ikävästä paikasta -
kusiojaan haudattuna. Sarvet ja satula vain törröttivät kosteasta hiekasta.
Primitiivireaktiosta toivuttuaan miekkonen huomasi, että hiekassa tosiaan olivat vain sarvet ja satula pystyssä törröttämässä. Koko fillaria ei ollut haudattu, vaikka siltä erehdyttävästi näyttikin.
Wanhaan hyvään aikaan Oulunsalossa käytiin harjoittelemassa tasan joka vuosi ja siellä oltiin pyöreä viikko.
Se oli ammattitaidon kannalta tärkeä rautaisannos sekä mekaanikoille että lentäjille. Oikeiden ammusten, ohjusten ja rakettien kanssa kun ei kovin usein operoida.
Toista on nyt. Kun viimeksi olin Oulunsalossa vuosien tauon jälkeen, harjoitus oli rypistetty kolmeen päivään. Majoitustilat ja sauna olivat molemmat uutta ja hienoa, mutta kaikki muu olikin sitten huonoa.
Vanhasta leirihengestä ja tunnelmasta ei ollut tietoakaan.
Ennen kiersi päivän aikana ostoslista ja kerättiin rahat. Jossain vaiheessa hankintaryhmä teki ostosmatkan lähikauppaan. Kauppias opasti tavallisesti tukikohdan lava-Dodgen kaupan taakse, missä lastaussillalta oli kätevää nostella makkara- ja olutlaatikot kyytiin. Eihän kukaan itseään änkyrään aikonutkaan juoda. Pari olutta saunan jälkeen makkaranpaistonuotiolla kuului asiaan.
Viime reissulla Oulunsalossa totesin, että vanha, aikoinaan kivistä rakennettu nuotiopaikka oli korvattu arkisella betonirenkaalla. Eikä sitäkään saanut käyttää, metsäpalovaaran vuoksi. Mukamas. Vanhoina hyvinä aikoina nuotio tehtiin, oli kuivaa tai ei. Istuttiin ja paistettiin makkarat ja nukkumaan lähdettäessä nuotio sammutettiin huolella. Enää ei ilmeisesti osata, koska koko rituaali on niin ankarasti kielletty. Eikä kukaan oikeastaan kai edes aikonut sytyttää nuotiota. Surullista. Eikä ollut päivän aikana kiertävää listaa kauppareissua varten, ei. Leiriltä poistettiin muistaakseni kaksi henkilöä, jotka olivat jääneet kiinni yhden oluen juomisesta. Hohhoi. Ennen viikko meni nopeasti, nyt kolmekin päivää tuntui ikuisuudelta.
Ja vielä tylsältä sellaiselta.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Roskiskamaa
Kun ruvettiin työkaluista puhumaan, niin pysytäänpä vielä siinä aiheessa.
Useimmilla meillä on jonkinlaisia työkaluja kotona.
Meisseleitä, kenties jakoavain ja niin pois päin.
Jonain päivänä ehkä huomaamme, että meisselistä onkin kärki vähän vääntynyt ja jakoavaimeen on hiipinyt pikkuisen ruostetta. Silloin ollaan valinnan edessä. Meisselin kärjen voi oikaista ja pintaruosteen puhdistaa pois jakarista. Vaan kaikki eivät välttämättä tee niin. Kun meisseli jo kerran on parhaan teränsä menettänyt, saattaa tulla kiusaus käyttää sitä väärin. Sillä kammetaan, väännetään ja hakataan, sen sijaan, että se korjattaisiin.
Ja jakari hylätään kellarin nurkkaan sen sijaan, että se puhdistamalla ja öljyämällä palautettaisiin hyvään kuntoon. Melko lyhyen ajan kuluessa molemmat työkalut nakataan roskikseen. Mitäpä niihin vaivaa tuhlaamaan. Ovat jo sen verran vanhoja ja kolhiintuneita.
Mielen valtaa karmea epäilys. Ei kai vain sama periaate ole hiipimässä työelämään?
Jos jo varttuneempaan ikään ehtineen työntekijän terveys alkaa horjua, pysähtyykö työnantaja valinnan edessä? Selvitetäänkö kaikki mahdolliset vaihtoehdot, jotta työntekijä saataisiin kuntoon ja jatkamaan työuraa eläkkeeseen asti? Vai onko kertakäyttöperiaate ja laiskuus helpompi tie?
Jos työntekijä alkaa vaikuttaa vähän väsähtäneeltä ja kunnostusta kaipaavalta, saattaa tulla kiusaus valita vaivannäön sijasta helpompi tie ja hankkiutua työntekijästä eroon. Annetaan aivan tarkoituksella epämieluisimmat hommat. Pompotellaan hienovaraisesti ja tehdään selväksi, ettei työntekijä kuulu enää parhaaseen A-ryhmään.
Jonkin ajan kuluttua työntekijä todella uskoo itsekin olevansa roskiskamaa ja sanoo itsensä irti.
Karmea ajatus, mutta onneksi sellaista ei tapahdu.
Ketään ei syrjitä eikä kohdella epäoikeudenmukaisesti.
Ketään ei simputeta eikä ajeta huonolla kohtelulla nurkkaan ja työkyvyttömäksi.
Eihän...?
Useimmilla meillä on jonkinlaisia työkaluja kotona.
Meisseleitä, kenties jakoavain ja niin pois päin.
Jonain päivänä ehkä huomaamme, että meisselistä onkin kärki vähän vääntynyt ja jakoavaimeen on hiipinyt pikkuisen ruostetta. Silloin ollaan valinnan edessä. Meisselin kärjen voi oikaista ja pintaruosteen puhdistaa pois jakarista. Vaan kaikki eivät välttämättä tee niin. Kun meisseli jo kerran on parhaan teränsä menettänyt, saattaa tulla kiusaus käyttää sitä väärin. Sillä kammetaan, väännetään ja hakataan, sen sijaan, että se korjattaisiin.
Ja jakari hylätään kellarin nurkkaan sen sijaan, että se puhdistamalla ja öljyämällä palautettaisiin hyvään kuntoon. Melko lyhyen ajan kuluessa molemmat työkalut nakataan roskikseen. Mitäpä niihin vaivaa tuhlaamaan. Ovat jo sen verran vanhoja ja kolhiintuneita.
Mielen valtaa karmea epäilys. Ei kai vain sama periaate ole hiipimässä työelämään?
Jos jo varttuneempaan ikään ehtineen työntekijän terveys alkaa horjua, pysähtyykö työnantaja valinnan edessä? Selvitetäänkö kaikki mahdolliset vaihtoehdot, jotta työntekijä saataisiin kuntoon ja jatkamaan työuraa eläkkeeseen asti? Vai onko kertakäyttöperiaate ja laiskuus helpompi tie?
Jos työntekijä alkaa vaikuttaa vähän väsähtäneeltä ja kunnostusta kaipaavalta, saattaa tulla kiusaus valita vaivannäön sijasta helpompi tie ja hankkiutua työntekijästä eroon. Annetaan aivan tarkoituksella epämieluisimmat hommat. Pompotellaan hienovaraisesti ja tehdään selväksi, ettei työntekijä kuulu enää parhaaseen A-ryhmään.
Jonkin ajan kuluttua työntekijä todella uskoo itsekin olevansa roskiskamaa ja sanoo itsensä irti.
Karmea ajatus, mutta onneksi sellaista ei tapahdu.
Ketään ei syrjitä eikä kohdella epäoikeudenmukaisesti.
Ketään ei simputeta eikä ajeta huonolla kohtelulla nurkkaan ja työkyvyttömäksi.
Eihän...?
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Top ten
Tulipas tuossa mieleeni, auton takakonttia reissun edellä peratessani, että kaikenlaista tauhkaa sitä mukanaan raahaa, vaikka vähemmälläkin pärjäisi.
Ennen muinoin tuli kootuksi vähitellen melko monipuolinen työkalupakki. Ensin oli se pelkkä pakki ja muutama rupinen lenkki- ja jakoavain. Jostain tuli ostetuksi meisselisatsi, jostain muualta vähän kattavampi lenkkiavainsarja. Jne.
Eräänä jouluna sain lahjaksi työkalusarjan. Muovisalkkuun oli siististi pakattu omiin lokeroihinsa kaikki, mitä kotimekaanikko saattaisi kohtuudella vaatia. Mutta lähtikö se ensimmäinen kalukokoelma takakontista? No ei tietenkään. Välillä tuntuu, että koko auto on enemmän työkalupakki kuin kulkuväline. Mutta eipähän tarvitse miettiä, onko meisseliä tai muuta mukana, jos sattuu tarve yllättämään.
Oikeastaan ei ollut tarkoitus listata auton takakontin sisältöä, vaan lentokonemekaanikon tärkeimmät työkalut. Välineet, joilla ne hienot värkit pidetään lentokunnossa. Lista tietysti vaihtelee konevalikoiman mukaan, mutta yritetään.
1. Mag-Lite käsivalaisin. Ehdoton ykkönen. Sillä tiirataan konetta, etsitään pudonneita ruuveja lattialta ja kolkataan tarvittaessa desantit ynnä muut agentit.
2. Varmistuslankapihdit. Ei ole lankavarmistuksen voittanutta. Kun nollakasilla teräslangalla vetää pultin tai mutterin kiinni, niin eipähän vahingossa aukea tärinästä. Kyllä jämpti on näin.
3. Tarkastuspeili taipuisalla varrella. Sillä sitä syynätään paikka ja toinenkin. Ja ne edellisellä työkalulla tehdyt lankavarmistukset.
4. Meisseli. Näitä tarvitaan aina ja monessa formaatissa. Tavallista, ristipäätä ja tri-wingsiä.
5. Lenkkiavainsarja. Ennen oli miehet rautaa ja lenkkiavainsatsit Stahlwillelta.
6. Hylsysatsi. Monessa hommassa välttämätön. Willen satsi edelleen suosikki, Snap-on huomattavasti kömpelömpi.
7. Akkuporakone ja bitch... ei kun bits-satsi. Oli ensin olevinaan miehekästä veivata luukkujen kiinnitysruuvit käsin. Vaan enpä enää rupeaisi irrottamaan HN:n moottoripeltejä pelkästään käsipelillä.
8. Momenttiavain. Näitäkin on monentyyppisiä pikkunapsuttimista kahden äijän kiskottavaan.
9. Sivuleikkurit. Sivareita tarvitaan sekä varmistuksia tehdessä että niitä purkaessa.
10. Liuotinbensaa suihkupullossa + rättiä. Ammattimies putsaa lopuksi työn jäljet. Ja onpa joskus suoritettava jonkinlaista puhdistusta jopa ennen aloittamista, että saa työkohteen esille sieltä pas... lian keskeltä.
Onhan niitä työkaluja tietysti vaikka millä mitalla muitakin. Ja päälle vielä jokaisen verstaan itse kehittelemät erikoistyökalut.
Ennen muinoin tuli kootuksi vähitellen melko monipuolinen työkalupakki. Ensin oli se pelkkä pakki ja muutama rupinen lenkki- ja jakoavain. Jostain tuli ostetuksi meisselisatsi, jostain muualta vähän kattavampi lenkkiavainsarja. Jne.
Eräänä jouluna sain lahjaksi työkalusarjan. Muovisalkkuun oli siististi pakattu omiin lokeroihinsa kaikki, mitä kotimekaanikko saattaisi kohtuudella vaatia. Mutta lähtikö se ensimmäinen kalukokoelma takakontista? No ei tietenkään. Välillä tuntuu, että koko auto on enemmän työkalupakki kuin kulkuväline. Mutta eipähän tarvitse miettiä, onko meisseliä tai muuta mukana, jos sattuu tarve yllättämään.
Oikeastaan ei ollut tarkoitus listata auton takakontin sisältöä, vaan lentokonemekaanikon tärkeimmät työkalut. Välineet, joilla ne hienot värkit pidetään lentokunnossa. Lista tietysti vaihtelee konevalikoiman mukaan, mutta yritetään.
1. Mag-Lite käsivalaisin. Ehdoton ykkönen. Sillä tiirataan konetta, etsitään pudonneita ruuveja lattialta ja kolkataan tarvittaessa desantit ynnä muut agentit.
2. Varmistuslankapihdit. Ei ole lankavarmistuksen voittanutta. Kun nollakasilla teräslangalla vetää pultin tai mutterin kiinni, niin eipähän vahingossa aukea tärinästä. Kyllä jämpti on näin.
3. Tarkastuspeili taipuisalla varrella. Sillä sitä syynätään paikka ja toinenkin. Ja ne edellisellä työkalulla tehdyt lankavarmistukset.
4. Meisseli. Näitä tarvitaan aina ja monessa formaatissa. Tavallista, ristipäätä ja tri-wingsiä.
5. Lenkkiavainsarja. Ennen oli miehet rautaa ja lenkkiavainsatsit Stahlwillelta.
6. Hylsysatsi. Monessa hommassa välttämätön. Willen satsi edelleen suosikki, Snap-on huomattavasti kömpelömpi.
7. Akkuporakone ja bitch... ei kun bits-satsi. Oli ensin olevinaan miehekästä veivata luukkujen kiinnitysruuvit käsin. Vaan enpä enää rupeaisi irrottamaan HN:n moottoripeltejä pelkästään käsipelillä.
8. Momenttiavain. Näitäkin on monentyyppisiä pikkunapsuttimista kahden äijän kiskottavaan.
9. Sivuleikkurit. Sivareita tarvitaan sekä varmistuksia tehdessä että niitä purkaessa.
10. Liuotinbensaa suihkupullossa + rättiä. Ammattimies putsaa lopuksi työn jäljet. Ja onpa joskus suoritettava jonkinlaista puhdistusta jopa ennen aloittamista, että saa työkohteen esille sieltä pas... lian keskeltä.
Onhan niitä työkaluja tietysti vaikka millä mitalla muitakin. Ja päälle vielä jokaisen verstaan itse kehittelemät erikoistyökalut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)