Jostain syystä juuri ilmamaaliammuntaleireillä Oulunsalossa porukan inspiraatio puhkesi kukkaan, ainakin mitä pilailuun eli jullikoiden tekemiseen tuli.
Tässä muutamia mieleen jääneitä helmiä.
Raskas polkupyörä
Kerran eräs johtohahmo toi rahdin mukana Oulunsaloon oman polkupyörän, jolla hän suihki
alueella valvomassa toimintaa ja hoitamassa omia tehtäviään. Jostain syystä jullikkatutka lukittui tähän nimenomaiseen henkilöön. Sopivan tilaisuuden tullen kyseinen fillari otettiin käsittelyyn ja sen laakereita kiristettiin parin ähkäisyn verran. Suihkimisesta katosi välittömästi suurin nopeus ja turha hupiajelu väheni selvästi. Ja kun laakereita myöhemmin kiristettiin isommalla jatkovarrella vielä lisää, joutui pilan kohde ponnistelemaan seisaallaan ajaen pienimmätkin nousut. Lopulta hän äkkäsi, mistä oli kyse, eikä osannut ollenkaan arvostaa vaivaa vaatinutta pilaa.
Kioski
Samainen johtohahmo joutui toisenkin pilan kohteeksi, en tosin muista, tapahtuiko tämä peräti samana vuonna.
Vaikka päivät olivat pitkiä, riitti joillakin aina virtaa lähteä tutkailemaan Oulun yöelämää.
Jullikan kohteeksi joutunut johtohahmo oli varhaisen nukkumaanmenon kannattaja ja jaksoi aina nalkuttaa yöjuoksun harrastajille.
Kohdehenkilö yöpyi yksinään pienessä toimistokontissa platan reunalla. Eräänä yönä hän heräsi toistuvasti, kun oveen ja seiniin paukutettiin. Kun hän tokkurassa avasi oven, kyseltiin häneltä kerran toisensa jälkeen olutta tai syötävää tai molempia. Kyselijät hätisteltiin tiehensä niska-takalisto-ottein, värikkäiden ilmaisujen saattelemana.
Vasta aamulla kohteelle selkisi syy yöllisiin häiriöihin.
Parakin seinään oli kiinnitetty koko seinän mittainen itsetehty mainos:
KIOSKI OLUTTA JA PIKKULÄMPIMIÄ
Haudattu polkupyörä
Polkupyörä on tarkemmin muisteltuna ollut useammassakin jullikassa mukana.
Tässä versiossa eräs päällikkö löysi aamulla polkupyöränsä varsin ikävästä paikasta -
kusiojaan haudattuna. Sarvet ja satula vain törröttivät kosteasta hiekasta.
Primitiivireaktiosta toivuttuaan miekkonen huomasi, että hiekassa tosiaan olivat vain sarvet ja satula pystyssä törröttämässä. Koko fillaria ei ollut haudattu, vaikka siltä erehdyttävästi näyttikin.
Wanhaan hyvään aikaan Oulunsalossa käytiin harjoittelemassa tasan joka vuosi ja siellä oltiin pyöreä viikko.
Se oli ammattitaidon kannalta tärkeä rautaisannos sekä mekaanikoille että lentäjille. Oikeiden ammusten, ohjusten ja rakettien kanssa kun ei kovin usein operoida.
Toista on nyt. Kun viimeksi olin Oulunsalossa vuosien tauon jälkeen, harjoitus oli rypistetty kolmeen päivään. Majoitustilat ja sauna olivat molemmat uutta ja hienoa, mutta kaikki muu olikin sitten huonoa.
Vanhasta leirihengestä ja tunnelmasta ei ollut tietoakaan.
Ennen kiersi päivän aikana ostoslista ja kerättiin rahat. Jossain vaiheessa hankintaryhmä teki ostosmatkan lähikauppaan. Kauppias opasti tavallisesti tukikohdan lava-Dodgen kaupan taakse, missä lastaussillalta oli kätevää nostella makkara- ja olutlaatikot kyytiin. Eihän kukaan itseään änkyrään aikonutkaan juoda. Pari olutta saunan jälkeen makkaranpaistonuotiolla kuului asiaan.
Viime reissulla Oulunsalossa totesin, että vanha, aikoinaan kivistä rakennettu nuotiopaikka oli korvattu arkisella betonirenkaalla. Eikä sitäkään saanut käyttää, metsäpalovaaran vuoksi. Mukamas. Vanhoina hyvinä aikoina nuotio tehtiin, oli kuivaa tai ei. Istuttiin ja paistettiin makkarat ja nukkumaan lähdettäessä nuotio sammutettiin huolella. Enää ei ilmeisesti osata, koska koko rituaali on niin ankarasti kielletty. Eikä kukaan oikeastaan kai edes aikonut sytyttää nuotiota. Surullista. Eikä ollut päivän aikana kiertävää listaa kauppareissua varten, ei. Leiriltä poistettiin muistaakseni kaksi henkilöä, jotka olivat jääneet kiinni yhden oluen juomisesta. Hohhoi. Ennen viikko meni nopeasti, nyt kolmekin päivää tuntui ikuisuudelta.
Ja vielä tylsältä sellaiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti