perjantai 5. elokuuta 2011

Arvostusta eli rispektii

Viime vuosituhannen viimeisillä vuosikymmenillä lentoteknisen työn kivijalan muodostivat vanhat ylivääpelit ja sotilasmestarit. Nuo konkarit olivat useimmiten tehneet koko työuransa käytännön työtä koneiden parissa platalla. He tiesivät niksit ja konstit ja jakoivat tietämystään eteenpäin nuoremmille.
Heitä arvostettiin varauksetta.

Vaan kuinkas on nyt. Tulee sellainen mielikuva, että mekaanikon työuran tulee mahdollisimman nopeasti edetä kurssien ja opiskelun kautta jonnekin toimistoon pöydän ääreen, pois käytännön työstä. Toimistoon kahlittujen tilalle otetaan sitten uutta, nuorta työvoimaa eli sopimussotilaita. Sen huomaa, kun käy jossain joukko-osastossa pidemmän tauon jälkeen. Kovin on nuorta porukkaa pyörimässä laivueessa eikä vanhoja tuttuja juuri ollenkaan.
Tällaiseen toimintamalliin on menty. Siinä on mielestäni se perustavaa laatua oleva vika, että vähitellen kaikki vanhat asiantuntijat poistuvat käytännön työstä.

Kerran oltiin parin vanhemman kollegan läksiäisissä. Puheita pidettiin ja muistolahjoja annettiin. Kiitokset olivat vuolaat, vaikka toinen lähtijöistä olikin ajoittain saanut rajua kritiikkiä suorapuheisuutensa vuoksi. Hän kun ei kumartanut natsoja, vaan puhdasta ammattitaitoa.
    "Taas se nähdään", kuiskasi eräs työkaveri.
"Ihminen on hyvä ja sitä kiitellään vaan eläkkeelle lähtiessä tai kun se kuolee."

Karu toteamus, mutta valitettavasti tosi. Ehkä olisi aika muutokselle ja antaa tilaisuuden tullen kiitosta ihan vaan muutenkin. Ennen sitä eläkettä ja kuolemaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti