Kurssiaikana tutustuttiin sotilaselämän eri puoliin melko laajasti.
Erään koulutuspäivän aiheena oli pioneeritoiminta. Lentotukikohdan alueelle kun
saattaa erikoisjoukkojen toiminnan seurauksena tai lentokoneesta pudotettuna ilmaantua erinäisiä ikäviä paukkuja. Koulutuksen tarkoituksena oli antaa yleiskäsitys erilaisista miinoista yms jottei ihan kaikkia purnukoita mene potkiskelemaan.
Sokerina pohjalla oli miinojen ym. panosten etsintä käsin. Pari metriä kanttiinsa olevalle alueelle oli kätketty muutamia (harjoitus)miinoja, joista jokunen oli ansoitettu pienellä paukulla niin, että varomaton sorkkiminen aiheutti pienen paukahduksen ja hätäiselle miinanraivaajalle sydämentykytystä.
Tilannehan oli kokemattomalle tosi jännittävä. Kyllä siinä hermot olivat pinnassa, kun alkoi ohjeiden mukaan varovasti aluetta käydä läpi. Tosi varovasti. Aikaa kului ja oli pakko kysyä, että olenkohan nyt liiankin varovainen.
"Tosipaikassa on kysymys omasta terveydestä. Voiko siinä liian varovainen olla?" kysyi puolestaan kouluttaja. Niinpä sitten jatkoin pakertamista. Aika kului, enkä löytänyt mitään. Virka-aikakin alkoi loppua ja kouluttaja vilkuili kelloaan. Lopulta oli pakko myöntää, etten löytänyt mitään. Kouluttaja tuhahti ja otti lapion. Vailla huolen häivää hän sitten kaapi lapiolla alueen ristiin rastiin, ensin pikaisesti, sitten syvemmältä - turhaan.
Päätään pyöritellen hänkin joutui toteamaan, ettei alueella ollutkaan mitään löydettävää. Kouluttaja oli hämmentynyt ja minä närkästynyt. Ei voinut olla muistamatta taannoin telkkarissa pyörineitä mainoksia työstä, jolla on merkitys...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti