Koskapa mekaanikon ala kehityskeskusteluista, organisaatiouudistuksista ja johdon ideoista huolimatta kehittyy jatkuvasti, lienee paikallaan pieni jatkokurssi ammattislangin saloihin.
Putki = Ilmanotto. Esim. "Onko putket katsottu?"
Perse = Suihkuputki ja turbiini
Troubleshootata = Selvittää vikaa tai ongelmaa
Saiklata = Hienompi nimi räpläämiselle ja renkkaamiselle (cycle)
Kääntö = Koneen vastaanotto + tarkastus täydennyksineen (poltsikka ja aseistus)
Apari = Varusmiesapumekaanikko
Primitiivireaktio = Kun käämit palaa. Siis mekaanikolta.
Hellhole = Ahdas ja epämiellyttävä työskentelypaikka.
Softata = Ladata ohjelmistopäivitys. Lentäviä tietokoneitahan ne nykyään ovat.
Kävely = Aika, jolloin kuskit tulevat koneille. N. 20-30 min. ennen starttia.
Fod = Foreign object damage, esim. kiven tms. aiheuttama vaurio ahtimessa
Kirja = Koneen lokikirja
lauantai 26. marraskuuta 2011
perjantai 25. marraskuuta 2011
Kehitystä(kö?)
Enää pieni loppukiri, niin päästään Joulun viettoon ja vuosi alkaa olla pulkassa.
Ja kun uusi uljas vuosi alkaa, tullaan taas erääseen mielenkiintoiseen ajanjaksoon.
Nimittäin kehityskeskusteluihin.
Kehityskeskustelussahan esimies ja alainen keskustelevat luottamuksellisesti. Käydään läpi mennyt kausi ja tarkastellaan sille asetettuja tavoitteita. Onko tavoitteet saavutettu? Mikä on mennyt hyvin ja onko jossain parantamisen varaa? Asetetaan uudet tavoitteet seuraavalle vuodelle. Ennen keskustelua alainen on tehnyt oman versionsa suoritusarvioinnista eli pisteyttänyt ominaisuutensa ja kykynsä. Sitten esimies kertoo oman suoritusarvionsa ja keskustelun jälkeen päädytään kumpaakin tyydyttävään pisteytykseen.
Näin sen siis pitäisi mennä.
Kehityskeskustelu on muuttunut meikäläisenkin aikana huimasti, eikä valitettavasti parempaan suuntaan.
Kaikkein paras kehityskeskusteluni oli se ihka ensimmäinen kultaisen 90-luvun lopulla. Asia oli aivan uusi myös esimiehelle, joka noudatti ohjeita pikkutarkasti paperinivaska muistin tukena. Mentiin siis ihan kirjaimellisesti by the book. Paikka oli tarkoitusta varten rauhoitettu syrjäinen toimistohuone ja joka ikinen ohjeen kohta käytiin läpi ja keskusteltiin.
Melko pian hommasta tuli rutiinia. Kunhan nyt tehtiin se, kun kerran käskettiin. Ruksittiin hätäisesti suora rivi kolmosia ja satunnainen nelonen johonkin kohtaan ja todettiin kaiken olevan hyvin.
Suuri muutos tuli, kun arviointipisteiden keskiarvo alkoi ihan oikeasti vaikuttaa palkkaan. Äkkiä alainen halusi parempia pisteitä eikä esimies halunnut niitä myöntää. Olenpa kuullut tapauksista, että esimiehiä oltiin varta vasten prepattu kehityskeskusteluita varten kieltämällä hyvien pisteiden antaminen.
Omalla kohdallani ehkä kaikkein surkein kehityskeskustelu käytiin muutama vuosi sitten. Olin etukäteen antanut itselleni pisteet, joissa kolmosvoittoisessa rivissä oli muutamia nelosia, mielestäni täysin oikeutetusti.
Kuten yleensä, koko hommaa ei meinattu saada tulille tietojärjestelmän takutessa. (Tai ehkä esimies ei osannut asiaansa). Kun sitten ruvettiin ruotimaan suoritusarviointia, esimies totesi venkoillen: "Me poikien kanssa vähän mietittiin näitä sun pisteitäs ja toi nelonen on kyllä raadin mielestä liikaa." Että sellainen luottamuksellinen keskustelu. Voi ristus. Olisi pitänyt nostaa asiasta oikein kunnon haloo. Mutta jäi se kiistelty nelonen loppujen lopuksi voimaan. Ja sekin vain sen vuoksi, että yhden pisteen nousu ei vaikuttanut keskiarvoon ja sitä kautta palkkaan.
Viime vuoden kehityskeskustelu on minulla käsinkirjoitettuna paperina. Kun ei tietojärjestelmä toiminut.
Hienoa hommaa. Se on vissiin sitä kehitystä. Mielenkiinnolla odotan tulevaa KeKe:a.
Ja kun uusi uljas vuosi alkaa, tullaan taas erääseen mielenkiintoiseen ajanjaksoon.
Nimittäin kehityskeskusteluihin.
Kehityskeskustelussahan esimies ja alainen keskustelevat luottamuksellisesti. Käydään läpi mennyt kausi ja tarkastellaan sille asetettuja tavoitteita. Onko tavoitteet saavutettu? Mikä on mennyt hyvin ja onko jossain parantamisen varaa? Asetetaan uudet tavoitteet seuraavalle vuodelle. Ennen keskustelua alainen on tehnyt oman versionsa suoritusarvioinnista eli pisteyttänyt ominaisuutensa ja kykynsä. Sitten esimies kertoo oman suoritusarvionsa ja keskustelun jälkeen päädytään kumpaakin tyydyttävään pisteytykseen.
Näin sen siis pitäisi mennä.
Kehityskeskustelu on muuttunut meikäläisenkin aikana huimasti, eikä valitettavasti parempaan suuntaan.
Kaikkein paras kehityskeskusteluni oli se ihka ensimmäinen kultaisen 90-luvun lopulla. Asia oli aivan uusi myös esimiehelle, joka noudatti ohjeita pikkutarkasti paperinivaska muistin tukena. Mentiin siis ihan kirjaimellisesti by the book. Paikka oli tarkoitusta varten rauhoitettu syrjäinen toimistohuone ja joka ikinen ohjeen kohta käytiin läpi ja keskusteltiin.
Melko pian hommasta tuli rutiinia. Kunhan nyt tehtiin se, kun kerran käskettiin. Ruksittiin hätäisesti suora rivi kolmosia ja satunnainen nelonen johonkin kohtaan ja todettiin kaiken olevan hyvin.
Suuri muutos tuli, kun arviointipisteiden keskiarvo alkoi ihan oikeasti vaikuttaa palkkaan. Äkkiä alainen halusi parempia pisteitä eikä esimies halunnut niitä myöntää. Olenpa kuullut tapauksista, että esimiehiä oltiin varta vasten prepattu kehityskeskusteluita varten kieltämällä hyvien pisteiden antaminen.
Omalla kohdallani ehkä kaikkein surkein kehityskeskustelu käytiin muutama vuosi sitten. Olin etukäteen antanut itselleni pisteet, joissa kolmosvoittoisessa rivissä oli muutamia nelosia, mielestäni täysin oikeutetusti.
Kuten yleensä, koko hommaa ei meinattu saada tulille tietojärjestelmän takutessa. (Tai ehkä esimies ei osannut asiaansa). Kun sitten ruvettiin ruotimaan suoritusarviointia, esimies totesi venkoillen: "Me poikien kanssa vähän mietittiin näitä sun pisteitäs ja toi nelonen on kyllä raadin mielestä liikaa." Että sellainen luottamuksellinen keskustelu. Voi ristus. Olisi pitänyt nostaa asiasta oikein kunnon haloo. Mutta jäi se kiistelty nelonen loppujen lopuksi voimaan. Ja sekin vain sen vuoksi, että yhden pisteen nousu ei vaikuttanut keskiarvoon ja sitä kautta palkkaan.
Viime vuoden kehityskeskustelu on minulla käsinkirjoitettuna paperina. Kun ei tietojärjestelmä toiminut.
Hienoa hommaa. Se on vissiin sitä kehitystä. Mielenkiinnolla odotan tulevaa KeKe:a.
tiistai 22. marraskuuta 2011
Töihin vai eläkkeelle
Tänä päivänä poliitikot paasaavat, sikäli kun eurokriisi antaa aikaa, työurien pidentämisestä. Ihmisten pitäisi mieluusti jaksaa työelämässä seitenkymppisiksi, jotta olisivat sitten vähemmän aikaa joutilaina nauttimassa eläkkkeestä. (Viimeinen sivulause on ihan oma mielipiteeni, siihen on tekijänoikeus).
Mutta mitä ihmettä, nyt suunnitellaan upseereille erorahaporkkanaa. Parin vuoden palkan suuruisen kädenpuristuksen toivotaan kannustavan eroamaan firmasta 48 vuoden iässä. Mites nämä kaksi ehdotusta nyt tulevat keskenään toimeen... eivät mitenkään. Työuria pitäisi pidentää ja samalla kuitenkin halutaan porukasta eroon.
Uutinen oli muutenkin epätarkka. Erorahaehdotuksen yhteydessä mainittiin Upseeriliitto, Päällystöliitto ja Aliupseeriliitto, mutta sitä ei mainittu, koskisiko ehdotus pelkästään kadettiupseereita vaiko myös opisto- ja aliupseereita. Hmmm...itse saattaisin kyllä harkita lähtöä.
Potuttaa muuten suunnattomasti uutismaailman leväperäisyys firmaa koskevissa uutisissa. Vähän väliä saa kuulla tai lukea Hawk-HÄVITTÄJISTÄ. Lehdessä kerrottiin, että joku viisaudessaan pohtii yhden Hornet-lennoston lakkauttamista. Mikä ihmeen Hornet-lennosto??? On vain Satakunnan, Karjalan ja Lapin lennostot. Lisää vastaavia mokia kuulee ja näkee viikoittain.
Kun viimeksi eläkevuosia rukattiin 1990-luvulla, tuli omaan työuraan melkeinpä maksimilisäykset. Mikäli vanha systeemi olisi jäänyt koskematta, olisin jo toinen jalka eläkkeellä. Ennen sitä tuhahteli nuorille ilmavoimien eläkeläisille, mutta eipä enää. On tämä sen verran kuluttavaa elämää, että ihan mielelläni laitan haalarit naulaan, kun vuodet tulevat täyteen. Ja alan sitten mietiskellä kaikessa rauhassa, mitä minusta tulee isona.
Mutta mitä ihmettä, nyt suunnitellaan upseereille erorahaporkkanaa. Parin vuoden palkan suuruisen kädenpuristuksen toivotaan kannustavan eroamaan firmasta 48 vuoden iässä. Mites nämä kaksi ehdotusta nyt tulevat keskenään toimeen... eivät mitenkään. Työuria pitäisi pidentää ja samalla kuitenkin halutaan porukasta eroon.
Uutinen oli muutenkin epätarkka. Erorahaehdotuksen yhteydessä mainittiin Upseeriliitto, Päällystöliitto ja Aliupseeriliitto, mutta sitä ei mainittu, koskisiko ehdotus pelkästään kadettiupseereita vaiko myös opisto- ja aliupseereita. Hmmm...itse saattaisin kyllä harkita lähtöä.
Potuttaa muuten suunnattomasti uutismaailman leväperäisyys firmaa koskevissa uutisissa. Vähän väliä saa kuulla tai lukea Hawk-HÄVITTÄJISTÄ. Lehdessä kerrottiin, että joku viisaudessaan pohtii yhden Hornet-lennoston lakkauttamista. Mikä ihmeen Hornet-lennosto??? On vain Satakunnan, Karjalan ja Lapin lennostot. Lisää vastaavia mokia kuulee ja näkee viikoittain.
Kun viimeksi eläkevuosia rukattiin 1990-luvulla, tuli omaan työuraan melkeinpä maksimilisäykset. Mikäli vanha systeemi olisi jäänyt koskematta, olisin jo toinen jalka eläkkeellä. Ennen sitä tuhahteli nuorille ilmavoimien eläkeläisille, mutta eipä enää. On tämä sen verran kuluttavaa elämää, että ihan mielelläni laitan haalarit naulaan, kun vuodet tulevat täyteen. Ja alan sitten mietiskellä kaikessa rauhassa, mitä minusta tulee isona.
maanantai 21. marraskuuta 2011
Miehelle sopivat työkalut
Esimies tuli kerran huoneeseen, muikea ilme naamallaan ja mystinen käärö käsissään.
Oli saanut lahjan. Naapuritoimiston veijarit olivat syystä tahi toisesta käyneet penkomassa vanhaa varastoa, jossa säilytetään yhtä sun toista värkkiä, työkalua sun muuta jostain historian hämäristä. Ajalta, jolloin koneet olivat paksua rautaa ja peli reilua.
Käärö oli paksua kangasta, sellaista, jossa ennen säilytettiin työkaluja.
Käärön kyljessä komeili Lycomingin logo. Ympärille kerääntyneet nyökyttelivät hyväksyvästi.
Olikin löytynyt ihan tyylikäs työkalukäärö.
"Mutta katsokaas niitä työkaluja. Ovat kuulemma aivan erityisesti minulle. En nyt sitten tiedä, pitäisikö ilostua vai pahastua."
Kääröstä paljastui kaksi kuvan mukaista kiintoavainta. Jokainen saa ihan itse kohdallaan miettiä, miten suhtautuisi saadessaan sellaisen käteensä henkilökohtaisena lahjana.
Oli saanut lahjan. Naapuritoimiston veijarit olivat syystä tahi toisesta käyneet penkomassa vanhaa varastoa, jossa säilytetään yhtä sun toista värkkiä, työkalua sun muuta jostain historian hämäristä. Ajalta, jolloin koneet olivat paksua rautaa ja peli reilua.
Käärö oli paksua kangasta, sellaista, jossa ennen säilytettiin työkaluja.
Käärön kyljessä komeili Lycomingin logo. Ympärille kerääntyneet nyökyttelivät hyväksyvästi.
Olikin löytynyt ihan tyylikäs työkalukäärö.
"Mutta katsokaas niitä työkaluja. Ovat kuulemma aivan erityisesti minulle. En nyt sitten tiedä, pitäisikö ilostua vai pahastua."
Kääröstä paljastui kaksi kuvan mukaista kiintoavainta. Jokainen saa ihan itse kohdallaan miettiä, miten suhtautuisi saadessaan sellaisen käteensä henkilökohtaisena lahjana.
maanantai 14. marraskuuta 2011
Mitä yhteistä pölynimurilla ja suihkumoottorilla...?
Tuttavaperheen isäntä pyysi kerran minua tutkimaan, mikä pölynimuria riivasi, kun imuteho oli kateissa. Ääntä kyllä tuli, vaan villakoirat eivät pahemmin liikahdelleet. Yritin kyllä vakuutella, etten tiennyt imureista mitään, mutta se ei tehnyt vaikutusta.
"Kyllä sinä osaat", oli miehen vankkumaton mielipide.
Ja niin sitä sitten aloitin, vaikka vähän hirvitti. Onhan niissä jotain yhtäläistä, nimittäin pölynimurissa ja suihkumoottorissa. Kumpikin imee yhdestä päästä ja puhaltaa toisesta. Tutkin ensin, olisiko jotain tukossa. Ei ollut. Letkussa oli selvä reikä. Vaihdoin poistoilman suodattimen puhtaaseen. Ei vaikutusta. Piti siis kaivautua syvemmälle. Vähän ajan ja muutaman irrotetun ruuvin ym. osan jälkeen imurin moottori oli kädessä. Ja sen kun avasi, niin johan löytyi. Lisää yhtäläisyyksiä ja selvä vika.
Moottorissa nimittäin oli ihan selkeä ahdinkiekko, johon oli jostain mennyt kohtuullisella voimalla mutteri. Ja kuten mutteri tekisi hävittäjässä, oli se tehnyt imuriinkin ahdinvaurion. Muutama siipi oli reilusti mutkalla. Syypää itse eli mutteri oli vielä kiilautuneena kahden siiven väliin. Irrotin mutterin ja oikaisin siipiä parhaani mukaan. Kasauksen jälkeen oli koekäytön aika. Jännitti. Ja toden totta, imuteho oli selvästi parempi. Aivan uuden veroista värkistä ei tullut, mutta OPGO kuitenkin.
Mitä tästä opin? Ainakin, että FOD on vakavasti otettava haitta platan ulkopuolellakin. Ja myös jotain pölynimurin rakenteesta.
"Kyllä sinä osaat", oli miehen vankkumaton mielipide.
Ja niin sitä sitten aloitin, vaikka vähän hirvitti. Onhan niissä jotain yhtäläistä, nimittäin pölynimurissa ja suihkumoottorissa. Kumpikin imee yhdestä päästä ja puhaltaa toisesta. Tutkin ensin, olisiko jotain tukossa. Ei ollut. Letkussa oli selvä reikä. Vaihdoin poistoilman suodattimen puhtaaseen. Ei vaikutusta. Piti siis kaivautua syvemmälle. Vähän ajan ja muutaman irrotetun ruuvin ym. osan jälkeen imurin moottori oli kädessä. Ja sen kun avasi, niin johan löytyi. Lisää yhtäläisyyksiä ja selvä vika.
Moottorissa nimittäin oli ihan selkeä ahdinkiekko, johon oli jostain mennyt kohtuullisella voimalla mutteri. Ja kuten mutteri tekisi hävittäjässä, oli se tehnyt imuriinkin ahdinvaurion. Muutama siipi oli reilusti mutkalla. Syypää itse eli mutteri oli vielä kiilautuneena kahden siiven väliin. Irrotin mutterin ja oikaisin siipiä parhaani mukaan. Kasauksen jälkeen oli koekäytön aika. Jännitti. Ja toden totta, imuteho oli selvästi parempi. Aivan uuden veroista värkistä ei tullut, mutta OPGO kuitenkin.
Mitä tästä opin? Ainakin, että FOD on vakavasti otettava haitta platan ulkopuolellakin. Ja myös jotain pölynimurin rakenteesta.
perjantai 11. marraskuuta 2011
Muutoksia tulossa
Niistähän nykyään paasataan. Muutoksia tulossa. Ja säästöjä. Käytännössä molempia.
Pikainen katsaus netin uutisotsikoihin kertoi, että nyt on jo jossain harkittu kahden lennoston malliakin. Esikuntia ollaan karsimassa ja lentokonekorjaamojen keskittämistä on mietitty.
Näin ruohonjuuritasolta katsottuna alkaa jo vähän huolestuttaa, että ei kai vain mopo ole karkaamassa käsistä siellä jossain oikein korkeissa päätäntäelimissä. Kohta säästetään koko ilmavoimat huonoon kuntoon.
Kokonaisen lennoston karsiminen vahvuudesta tuntuu äärimmäisen huonolta idealta. Siis todella huonolta. Suomi on sen verran iso maa, ettei liukkaallakaan koneella rajan joka kolkalle ehdi. Ja sitä paitsi, jos oikein worst case scenariolla synkistellään, on kaksi lennostoa kuitenkin helpompi poistaa pelistä kuin kolme. Vanha totuus, ei kaikkia munia samaan koppaan, ei edes kahteen.
Ja entäs lentokonekorjaamotoiminnan keskittäminen. Lyhyesti sanottuna ilmavoimien tekniikan rooli pelkistettäisiin lennätykseen ja pikkukorjauksiin. Hiukankin isomman huollon ollessa kyseessä huudettaisiin heti teollisuutta apuun. Ei kuulosta hyvältä. Pikku hiljaa ilmavoimien ammattitaito hiipuisi ja valuisi vihreistä haalareista sinisiin. Ei tykkää. Ei yhtään. Nykyään pystytään koneille lennostotasolla tekemään melkeinpä mitä tahansa. Jopa niitä ihmeitä. Ne vaan ottavat vähän enemmän aikaa. Niin sen pitäisi olla tulevaisuudessakin.
Se nyt on ollut kauemman aikaa näkyvissä, että Tikkiksen rooli kasvaa edelleen. En ihmettelisi, vaikka sinne keskitettäisiin tekniikan koulutus sekä HW-koulutus. Tai sitten tekniikan koulutus Halliwoodissa siirtyy siviilikäsiin. Alkuvuodestahan sen kai saa kuulla. Puolustusvoimien henkilöstölle kuulemma pitäisi tiedottaa ensin, ennen valtakunnallista levitystä. Valitettavan usein on tiedottaminen ollut luokkaa 5- viekää pois ja työpaikan asiat on saanut kuulla jälkikäteen uutisista tai lukea lehdestä.
Luoja suokoon päättäjille edes himpun verran maalaisjärkeä näinä merkittävinä aikoina.
Pikainen katsaus netin uutisotsikoihin kertoi, että nyt on jo jossain harkittu kahden lennoston malliakin. Esikuntia ollaan karsimassa ja lentokonekorjaamojen keskittämistä on mietitty.
Näin ruohonjuuritasolta katsottuna alkaa jo vähän huolestuttaa, että ei kai vain mopo ole karkaamassa käsistä siellä jossain oikein korkeissa päätäntäelimissä. Kohta säästetään koko ilmavoimat huonoon kuntoon.
Kokonaisen lennoston karsiminen vahvuudesta tuntuu äärimmäisen huonolta idealta. Siis todella huonolta. Suomi on sen verran iso maa, ettei liukkaallakaan koneella rajan joka kolkalle ehdi. Ja sitä paitsi, jos oikein worst case scenariolla synkistellään, on kaksi lennostoa kuitenkin helpompi poistaa pelistä kuin kolme. Vanha totuus, ei kaikkia munia samaan koppaan, ei edes kahteen.
Ja entäs lentokonekorjaamotoiminnan keskittäminen. Lyhyesti sanottuna ilmavoimien tekniikan rooli pelkistettäisiin lennätykseen ja pikkukorjauksiin. Hiukankin isomman huollon ollessa kyseessä huudettaisiin heti teollisuutta apuun. Ei kuulosta hyvältä. Pikku hiljaa ilmavoimien ammattitaito hiipuisi ja valuisi vihreistä haalareista sinisiin. Ei tykkää. Ei yhtään. Nykyään pystytään koneille lennostotasolla tekemään melkeinpä mitä tahansa. Jopa niitä ihmeitä. Ne vaan ottavat vähän enemmän aikaa. Niin sen pitäisi olla tulevaisuudessakin.
Se nyt on ollut kauemman aikaa näkyvissä, että Tikkiksen rooli kasvaa edelleen. En ihmettelisi, vaikka sinne keskitettäisiin tekniikan koulutus sekä HW-koulutus. Tai sitten tekniikan koulutus Halliwoodissa siirtyy siviilikäsiin. Alkuvuodestahan sen kai saa kuulla. Puolustusvoimien henkilöstölle kuulemma pitäisi tiedottaa ensin, ennen valtakunnallista levitystä. Valitettavan usein on tiedottaminen ollut luokkaa 5- viekää pois ja työpaikan asiat on saanut kuulla jälkikäteen uutisista tai lukea lehdestä.
Luoja suokoon päättäjille edes himpun verran maalaisjärkeä näinä merkittävinä aikoina.
tiistai 8. marraskuuta 2011
Kintut ristissä
Pyyhälsipä kerran eräs pilottimme kahvioon kartta liehuen. Oli lähdössä Redigolla lentämään maalilentoja IT-porukan iloksi ja harjoitukseksi ja pyysi matkalle mukaan juttuseuraa. Oli kuulemma tylsää sahata maalireittiä edestakaisin. Satuin olemaan sillä hetkellä joutilaana, joten hörppäsin kahvimukin tyhjäksi ja kiiruhdin mukaan.
Matka maalialueelle sujui niitä näitä rupatellessa ja muita koneita kilpaa bongatessa. Kai niillä lentäjien näkövaatimuksilla jotain perusteita on, sillä kertaakaan en huomannut vastaan tulevia tai muuten samalla alueella pyöriviä koneita ensimmäisenä.
IT-porukka ilmoitti jossain vaiheessa radiolla, että heillä homma vähän viivästyy. No, löpöä riitti kyllä, joten ajelimme odotellessamme hurua ja katselimme maisemia. Viimein päästiin sitten itse asiaan. Harjoitussessio alkoi ja rynnäköimme urheasti ennakkoon ilmoitettuihin kohteisiin IT:n kaiketi veivatessa raivoisasti tykkejään jossain maaston suojissa. Ihan jännää puuhaa.
Paitsi että se hätäinen lähtö ja pari mukia kahvia alkoivat oireilla rankan kusihädän muodossa. Vääntelehdin siinä vöissä ja kysyin lopulta, että kauankohan tässä vielä menee. Kun on aika iso kupla otsassa.
"Kyllä tässä tunteroinen vielä vierähtää", virnuili lentäjä.
Ja oli muuten sitten todella pitkä tunti. Pilottihan tietysti oli käynyt vessassa ennen lähtöä, minä taas en. Ja voi helkkari sitä vääntelehtimistä ja tuskan hikeä. Alkoihan se kotimatka sitten viimein. DME mittasi tuskaisen hitaasti matkaa takaisin kotikentälle ja mietin koko ajan, selviänkö perille vai tuleeko housuun.
Laskuun päästiin onneksi viivyttelemättä, ilman ylimääräisiä odotuksia. Lentäjä rullasi vauhdikkaasti platalle ja totesi nauraen: "Ole sitten mies ja kuse suoraan siiven kärjeltä!"
Mieli teki, mutten kehdannut, kun kone pysähtyi juuri laivuerakennuksen eteen. Juuri ja juuri pääsin kumarassa taapertaen vessaan asti ja sain hyvän opetuksen.
Läksy n:o 1 : Käy AINA vessassa ennen lentoa!
Matka maalialueelle sujui niitä näitä rupatellessa ja muita koneita kilpaa bongatessa. Kai niillä lentäjien näkövaatimuksilla jotain perusteita on, sillä kertaakaan en huomannut vastaan tulevia tai muuten samalla alueella pyöriviä koneita ensimmäisenä.
IT-porukka ilmoitti jossain vaiheessa radiolla, että heillä homma vähän viivästyy. No, löpöä riitti kyllä, joten ajelimme odotellessamme hurua ja katselimme maisemia. Viimein päästiin sitten itse asiaan. Harjoitussessio alkoi ja rynnäköimme urheasti ennakkoon ilmoitettuihin kohteisiin IT:n kaiketi veivatessa raivoisasti tykkejään jossain maaston suojissa. Ihan jännää puuhaa.
Paitsi että se hätäinen lähtö ja pari mukia kahvia alkoivat oireilla rankan kusihädän muodossa. Vääntelehdin siinä vöissä ja kysyin lopulta, että kauankohan tässä vielä menee. Kun on aika iso kupla otsassa.
"Kyllä tässä tunteroinen vielä vierähtää", virnuili lentäjä.
Ja oli muuten sitten todella pitkä tunti. Pilottihan tietysti oli käynyt vessassa ennen lähtöä, minä taas en. Ja voi helkkari sitä vääntelehtimistä ja tuskan hikeä. Alkoihan se kotimatka sitten viimein. DME mittasi tuskaisen hitaasti matkaa takaisin kotikentälle ja mietin koko ajan, selviänkö perille vai tuleeko housuun.
Laskuun päästiin onneksi viivyttelemättä, ilman ylimääräisiä odotuksia. Lentäjä rullasi vauhdikkaasti platalle ja totesi nauraen: "Ole sitten mies ja kuse suoraan siiven kärjeltä!"
Mieli teki, mutten kehdannut, kun kone pysähtyi juuri laivuerakennuksen eteen. Juuri ja juuri pääsin kumarassa taapertaen vessaan asti ja sain hyvän opetuksen.
Läksy n:o 1 : Käy AINA vessassa ennen lentoa!
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Avoimuuden aika
Kaikki ovat nykyään naamakirjassa, siellä kuuluisassa facebookissa. Kertovat tulemisensa, menemisensä ja miltä nyt tuntuu. Paitsi minä.
Jälkikasvu siellä hääri yhteen aikaan aktiivisesti ja välillä tuntui, että koko sosiaalinen elämä tapahtui naamakirjan kautta. Siksi kai sitä sanotaankin sosiaaliseksi mediaksi.
Viime vaaleissa poliitikot järjestivät huomattavan osan kampanjoinnistaan netissä.
Mutta eipäs nyt eksytä aiheesta.
Platan reunaltakin on huomattu, että jopa firman (lue:PV:n) piirissä on tapahtunut suoranaista hurahtamista sosiaaliseen mediaan. Korkeilla paikoilla hierarkiassa keikkuvat henkilöt pukkaavat twitteriin, facebookiin ym. sivustoille videoita, kuvia ja tekstiä tekemisistään sellaista tahtia, että heikomman kuntoindeksin miestä alkaa ahdistaa. Muutamalla hiiren klikkauksella saa kätevästi selville, missä tietyt henkilöt ovat, mitä tekevät ja - mikä tärkeintä - mitä seuraavaksi tekevät.
"Se on sitä nykyajan avoimmuutta", sanovat. Niin varmaan... mutta minusta on olemassa vissi ristiriita siinä, että työskentelemme organisaatiossa, jonka puuhista huomattavan suuri osa on jossain määrin salassapidettävää ja sitten johtoportaan edesottamukset saa selville kuka tahansa netistä lähes reaaliaikaisesti.
Kätevää tietysti ns. taulukauppiaiden kannalta.
Jo ajat sitten kauhistelin mielessäni, kun vaikkapa koulukaverit-sivustolla porukka jakeli auliisti tietojaan. Eikä meno ole siitä rauhoittunut, päin vastoin.
Mutta jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiin, jopa minulla. Olen vanhanaikainen, tunnustan. Minulla on ihan oma sosiaalinen mediani, sen kyljessä lukee Nokia. Sillä pidän yhteyttä omaan tarkasti rajattuun sosiaaliseen verkkooni.
Eilen luki uutisotsikoissa, että hakkeriryhmä oli aikeissa kaataa facebookin. Myöhemmin ryhmä oli ilmoittanut peruneensa aikeensa.
Harmi.
Jälkikasvu siellä hääri yhteen aikaan aktiivisesti ja välillä tuntui, että koko sosiaalinen elämä tapahtui naamakirjan kautta. Siksi kai sitä sanotaankin sosiaaliseksi mediaksi.
Viime vaaleissa poliitikot järjestivät huomattavan osan kampanjoinnistaan netissä.
Mutta eipäs nyt eksytä aiheesta.
Platan reunaltakin on huomattu, että jopa firman (lue:PV:n) piirissä on tapahtunut suoranaista hurahtamista sosiaaliseen mediaan. Korkeilla paikoilla hierarkiassa keikkuvat henkilöt pukkaavat twitteriin, facebookiin ym. sivustoille videoita, kuvia ja tekstiä tekemisistään sellaista tahtia, että heikomman kuntoindeksin miestä alkaa ahdistaa. Muutamalla hiiren klikkauksella saa kätevästi selville, missä tietyt henkilöt ovat, mitä tekevät ja - mikä tärkeintä - mitä seuraavaksi tekevät.
"Se on sitä nykyajan avoimmuutta", sanovat. Niin varmaan... mutta minusta on olemassa vissi ristiriita siinä, että työskentelemme organisaatiossa, jonka puuhista huomattavan suuri osa on jossain määrin salassapidettävää ja sitten johtoportaan edesottamukset saa selville kuka tahansa netistä lähes reaaliaikaisesti.
Kätevää tietysti ns. taulukauppiaiden kannalta.
Jo ajat sitten kauhistelin mielessäni, kun vaikkapa koulukaverit-sivustolla porukka jakeli auliisti tietojaan. Eikä meno ole siitä rauhoittunut, päin vastoin.
Mutta jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiin, jopa minulla. Olen vanhanaikainen, tunnustan. Minulla on ihan oma sosiaalinen mediani, sen kyljessä lukee Nokia. Sillä pidän yhteyttä omaan tarkasti rajattuun sosiaaliseen verkkooni.
Eilen luki uutisotsikoissa, että hakkeriryhmä oli aikeissa kaataa facebookin. Myöhemmin ryhmä oli ilmoittanut peruneensa aikeensa.
Harmi.
perjantai 4. marraskuuta 2011
Nostalgiaa
Tulipa kerran, pitkän tauon jälkeen majoituttua harjoituksessa oikein aidossa varusmieskasarmissa.
Ei kontissa, parakissa tms vaan aidossa kasarmissa, varusmiestuvassa. Toki tupa oli varattu kokonaan meidän porukalle, mutta ympäröivissä tuvissa pyöri omaa tahtiansa varusmiesten arki.
Muutamia huomioita tuosta viikosta:
Hajut ja äänet olivat tasan samat kuin omana varusmiesaikana yli parikymmentä vuotta sitten.
Mieleen tuli sekalainen kuvasarja tuolta aikakaudelta, sekä mukavia että vähemmän sellaisia.
Kun suuri ja mahtava puolustusvoimauudistus väistämättä johtaa varuskuntien lakkautuksiin, jonkun kannattaisi ostaa pari sellaista pois kuleksimasta. Ja olla muuttamatta yhtään mitään. Kasarmeilla voisi sitten järjestää keski-ikäisille miehille inttiviikonloppuja. Saisi elää ja kokea nuoruutensa merkittävää aikaa uudestaan, aidossa ympäristössä ääniä ja hajuja myöten. Herätys kuudelta kamalaan kellonpärinään ja päivystäjän kuulutukseen.
Kuri on kuollut. Se tuli päällimmäisenä ajatuksena mieleen, kun alikessu yritti tuloksetta saada jonkinlaista läjää järjestymään kolimiriviksi illan vahvuuslaskennassa. Läjässä joku venytteli etureisiään tai muuten vain venkoili. Joku esitteli räppärialkeiskurssilla oppimiaan käsieleitä ym. joujou-viittomia. Alikessu yritti jämerällä äänellä saada jotain tapahtumaan. Tuloksetta. Kai käskyjen tottelu on nykyään vapaaehtoista.
Ennen oli kaikki toiminta tarkoin aikataulutettua ja käskystä tapahtuvaa. Nyt kaikenlaista hiihtäjää lompsi käytävillä omaan tahtiin kenenkään välittämättä. Voi hyvää päivää. Ennen saattoi koska tahansa sivaltaa vääpelin raaka ääni :"Mikä mies?! Mikä siivousalue?!" Ja vastauksen oli tultava heti ja tarkasti, reippaalla äänellä ja asennossa seisten. Se(kin) asia oli ennen paremmin.
Ei kontissa, parakissa tms vaan aidossa kasarmissa, varusmiestuvassa. Toki tupa oli varattu kokonaan meidän porukalle, mutta ympäröivissä tuvissa pyöri omaa tahtiansa varusmiesten arki.
Muutamia huomioita tuosta viikosta:
Hajut ja äänet olivat tasan samat kuin omana varusmiesaikana yli parikymmentä vuotta sitten.
Mieleen tuli sekalainen kuvasarja tuolta aikakaudelta, sekä mukavia että vähemmän sellaisia.
Kun suuri ja mahtava puolustusvoimauudistus väistämättä johtaa varuskuntien lakkautuksiin, jonkun kannattaisi ostaa pari sellaista pois kuleksimasta. Ja olla muuttamatta yhtään mitään. Kasarmeilla voisi sitten järjestää keski-ikäisille miehille inttiviikonloppuja. Saisi elää ja kokea nuoruutensa merkittävää aikaa uudestaan, aidossa ympäristössä ääniä ja hajuja myöten. Herätys kuudelta kamalaan kellonpärinään ja päivystäjän kuulutukseen.
Kuri on kuollut. Se tuli päällimmäisenä ajatuksena mieleen, kun alikessu yritti tuloksetta saada jonkinlaista läjää järjestymään kolimiriviksi illan vahvuuslaskennassa. Läjässä joku venytteli etureisiään tai muuten vain venkoili. Joku esitteli räppärialkeiskurssilla oppimiaan käsieleitä ym. joujou-viittomia. Alikessu yritti jämerällä äänellä saada jotain tapahtumaan. Tuloksetta. Kai käskyjen tottelu on nykyään vapaaehtoista.
Ennen oli kaikki toiminta tarkoin aikataulutettua ja käskystä tapahtuvaa. Nyt kaikenlaista hiihtäjää lompsi käytävillä omaan tahtiin kenenkään välittämättä. Voi hyvää päivää. Ennen saattoi koska tahansa sivaltaa vääpelin raaka ääni :"Mikä mies?! Mikä siivousalue?!" Ja vastauksen oli tultava heti ja tarkasti, reippaalla äänellä ja asennossa seisten. Se(kin) asia oli ennen paremmin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)