Tulipa kerran, pitkän tauon jälkeen majoituttua harjoituksessa oikein aidossa varusmieskasarmissa.
Ei kontissa, parakissa tms vaan aidossa kasarmissa, varusmiestuvassa. Toki tupa oli varattu kokonaan meidän porukalle, mutta ympäröivissä tuvissa pyöri omaa tahtiansa varusmiesten arki.
Muutamia huomioita tuosta viikosta:
Hajut ja äänet olivat tasan samat kuin omana varusmiesaikana yli parikymmentä vuotta sitten.
Mieleen tuli sekalainen kuvasarja tuolta aikakaudelta, sekä mukavia että vähemmän sellaisia.
Kun suuri ja mahtava puolustusvoimauudistus väistämättä johtaa varuskuntien lakkautuksiin, jonkun kannattaisi ostaa pari sellaista pois kuleksimasta. Ja olla muuttamatta yhtään mitään. Kasarmeilla voisi sitten järjestää keski-ikäisille miehille inttiviikonloppuja. Saisi elää ja kokea nuoruutensa merkittävää aikaa uudestaan, aidossa ympäristössä ääniä ja hajuja myöten. Herätys kuudelta kamalaan kellonpärinään ja päivystäjän kuulutukseen.
Kuri on kuollut. Se tuli päällimmäisenä ajatuksena mieleen, kun alikessu yritti tuloksetta saada jonkinlaista läjää järjestymään kolimiriviksi illan vahvuuslaskennassa. Läjässä joku venytteli etureisiään tai muuten vain venkoili. Joku esitteli räppärialkeiskurssilla oppimiaan käsieleitä ym. joujou-viittomia. Alikessu yritti jämerällä äänellä saada jotain tapahtumaan. Tuloksetta. Kai käskyjen tottelu on nykyään vapaaehtoista.
Ennen oli kaikki toiminta tarkoin aikataulutettua ja käskystä tapahtuvaa. Nyt kaikenlaista hiihtäjää lompsi käytävillä omaan tahtiin kenenkään välittämättä. Voi hyvää päivää. Ennen saattoi koska tahansa sivaltaa vääpelin raaka ääni :"Mikä mies?! Mikä siivousalue?!" Ja vastauksen oli tultava heti ja tarkasti, reippaalla äänellä ja asennossa seisten. Se(kin) asia oli ennen paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti