Nyt on pikku hiljaa eri uutislähteistä käynyt ilmi, että PV-uudistukseen liittyvät varuskuntien lakkautus- ym. toimenpiteet sisältävä lista julkaistaan 7.2. Ilmi on käynyt myös, että asiasta koko karun totuuden tietää (omien sanojensa mukaan) tasan yksi mies, Ilkka kanerva.
Mitä tästä nyt sitten voi päätellä. Tai mitä tulee mieleen. No, ainakin se, että lähteiden joukossa EI ole virallinen mil.fi tai PVAH. Juu ei kerrota omalle väelle mitään. Olisi jotenkin mukavamman tuntuista, jos työnantaja kertoisi edes, ettei nyt ole mitään kerrottavaa. Mutta ei, itse saa tietonsa kaivaa kukin mistä haluaa, itse haluamassaan laajuudessa.
Toisinaan käy platalla niin, että vikoja joudutaan korjaamaan kesken lentopäivän platsilla. Lentäjät odottavat tietysti malttamattomina ja heidät pidetään mielestäni hyvin ajan tasalla. "Pitää vaihtaa hilavitkutin ja tarkastaa vatulaation nutaatio. Kestää 20 minuuttia". Niin se homma toimii, kaikki ovat tilanteen tasalla. Mutta kun tuhannet PV:n työntekijät odottavat tietoja asioista, jotka koskevat monia ihmisiä useilla paikkakunnilla, niin eipähän tieto kulje.
Kun ensimmäisen kerran ilmoitettiin, että tammikuun 21. päivä julkistetaan PV:n säästötoimenpiteet, oli mielessä pikkuinen epäilys. Kun kaksi isoa kokkia (PV ja poliitikot) hämmentävät samaa soppakattilaa, täsmällisyys ja tarkkuus pakkaavat unohtumaan reseptistä. Ja niinhän siinä kävi, että pitkäksi meni.
Nyt yksi mies uhoaa ainoana tietävänsä listan toimenpiteet... nyt nähdään, pysyykö mies sanojensa takana, vai lipsahtaako lista jostain julkisuuteen ennen aikojaan. Nyt joka tapauksessa alkaa olla viimeiset ajat laittaa oma ennustus suljettuun kuoreen ja katsoa sitten, miten tavallisen ihmisen maalaisjärjellä tehty "esitys" eroaa upseerien/poliitikkojen versiosta. Arvatenkin eroja on. Huolestuisin, jos ei olisi.
lauantai 28. tammikuuta 2012
torstai 26. tammikuuta 2012
Kädet puhtaiksi
Ihan sama juttu lentokoneiden ja autojen kanssa. Kun oikein hommiin ruvetaan, niin kädethän siinä likaantuvat. On kaikenlaista vaseliinia, öljyä, rasvaa ja nestettä, joiden kanssa lotrataan. Kurssiaikana oltiin DK:n huoltokurssilla ja opimme paitsi perushommat kuten jarrun ja pyörän vaihdon, myös edellä mainittujen värkkien purkamisen ja huoltamisen. Pyörän ja jarrun vaihdossa kädet paskaantuivat nanosekunnissa vaseliinista ja jarrupaloista irronneesta hienojakoisesta pölystä. Isompia paakkuja pyyhkäistiin välillä rättiin tai jopa haalarin punttiin. Pyörää huoltaessa siitä irrotettiin laakerit, jotka pestiin liuotinbensalla ja tarkastettiin. Ja kuinkahan ne sitten rasvattiin? Ei muuta kuin koura täyteen Aeroshellin Greasea ja painelemaan siihen sitten laakeria niin, että vaseliinia tursusi joka rullan välistä. Oli muuten paskaista hommaa. Kouluttaja pottuili vieressä välittömästi, kun välillä joku vähän kauhisteli homman likaisuutta. Juu ei ollut mitään suojakäsineitä.
Jossain vaiheessa 90-lukua ilmestyivät ensimmäiset paketit sinisiä suojakäsineitä. Aluksi niiden käyttö oli neitimäistä ja aiheutti niin armottoman vit.. huomauttelun varsinkin vanhempien kollegojen taholta, että mieluummin oli ilman ja likasi kätensä. Laakeritkin alettiin rasvata siististi paineilmatoimisella rasvauslaitteella.
Se kyllä oli kumma juttu, että vaikka kätensä olisi kuinka hyvin pessyt, ensin Wurthin mömmöillä ja vielä saippualla sen jälkeen, ei kaikki lika tuntunut millään lähtevän. Kotona vaimokulta pystyi tarkasti näkemään, missä olin kulkenut ja mihin nojannut, kun kaappien oviin jäi muka-puhtaista käsistäni mustia jälkiä.
Kerran eräs vanh...kokenut kollega kertoi putipuhtaiden käsien salaisuuden. Oli kuulemma vahingossa lipsauttanut sen vaimolleenkin. Hänen vaimonsa oli leiponut ja valittanut taikinan vaivaamisen raskautta. Mies oli lupautunut auttamaan. Taikinan vaivaamisen jälkeen hän oli hämmästyen todennut, että kylläpä oli kädet puhdistuneet tehokkaasti, jopa kaikki paska (vaseliini ym. musta töhnä) oli lähtenyt kynsien alta.
Taikina oli lentänyt roskiin ja miekkonen ulos keittiöstä.
Jossain vaiheessa 90-lukua ilmestyivät ensimmäiset paketit sinisiä suojakäsineitä. Aluksi niiden käyttö oli neitimäistä ja aiheutti niin armottoman vit.. huomauttelun varsinkin vanhempien kollegojen taholta, että mieluummin oli ilman ja likasi kätensä. Laakeritkin alettiin rasvata siististi paineilmatoimisella rasvauslaitteella.
Se kyllä oli kumma juttu, että vaikka kätensä olisi kuinka hyvin pessyt, ensin Wurthin mömmöillä ja vielä saippualla sen jälkeen, ei kaikki lika tuntunut millään lähtevän. Kotona vaimokulta pystyi tarkasti näkemään, missä olin kulkenut ja mihin nojannut, kun kaappien oviin jäi muka-puhtaista käsistäni mustia jälkiä.
Kerran eräs vanh...kokenut kollega kertoi putipuhtaiden käsien salaisuuden. Oli kuulemma vahingossa lipsauttanut sen vaimolleenkin. Hänen vaimonsa oli leiponut ja valittanut taikinan vaivaamisen raskautta. Mies oli lupautunut auttamaan. Taikinan vaivaamisen jälkeen hän oli hämmästyen todennut, että kylläpä oli kädet puhdistuneet tehokkaasti, jopa kaikki paska (vaseliini ym. musta töhnä) oli lähtenyt kynsien alta.
Taikina oli lentänyt roskiin ja miekkonen ulos keittiöstä.
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Kun mikään muu ei auta...
...niin luetaan ohjeet. Niinhän se sanonta menee. Lentokonetyössä niin ei tehdä, ei kerta kaikkiaan. Mutta aidan ulkopuolella asiasta tulee lipsuttua. Kuten seuraava esimerkki osoittaa. Taas kerran.
Anopin pesukone hajosi. Kun takuuaikakin oli sopivasti loppunut, ei oikeastaan ollut muuta tehtävissä kuin hommata uusi kone. Nykyaikana ei kuulemma juuri kannata korjata mitään, se kun tulee kalliimmaksi kuin uuden hankkiminen. (Toivottavasti Esikunnalle ei väitetä niin lentokaluston suhteen...)
No, kävimme sitten ihmettelemässä uutta masiinaa ja samalla piti opettaa sen käyttö. Ja koska kyse oli toisen omaisuudesta, otimme vaimokullan kanssa kerrankin kiltisti ohjeen käteen ja kävimme koneen täytön ja käytön kohta kohdalta läpi. oikein kirjaimellisesti "by the book". Ohje oli mainio. Selkeästi numeroidussa järjestyksessä käytiin läpi ensin pesukoneen täyttäminen. Sitten oli selkeä kuva, mihin lokeroon laitetaan mitäkin ainetta. Teimme ohjeen mukaan ja laitoimme lakanoita koneeseen ja pesu- ja huuhteluaineet oikeisiin lokeroihin. Sitten valittiin oikea pesuohjelma. Tarkistettiin vielä, että vesihana on auki ja töpseli seinässä. Sitten ei kun ohjeen mukaan painettiin käynnistysnappulaa ja uusi kone alkoi hiljaa hyristen pyykkäämään. Helppo homma ja hyvin meni... paitsi että viimeisenä kohtana oli pieni maininta, että ensimmäisellä pesukerralla koneeseen ei saa laittaa varsinaista pyykkiä, vaan pesuohjelma pitää pyöräyttää tyhjänä, laimennetulla pesuaineellaaaaavoiperh...
Hetken huolestumisen jälkeen pähkäilin, että ei se nyt maailmanloppu (eikä pesukoneen) voi olla, jos märkäpyöritys tässä tapauksessa jää pois. Ehkä asennusvaiheen mahdolliset rasvat ym. mömmöt halutaan varmuudella pois ennen varsinaista pyykinpesua. Jos asia olisi oikein OIKEIN tärkeä, siitä olisi ohjeen alussa riittävä määrä WARNINGeja, CAUTIONeja sekä NOTEja.
Tulipahan taas jotain opituksi.
1. Luetaan ne ohjeet LOPPUUN ASTI! sekä
2. Siviilimaailma ei välttämättä osaa tehdä ohjeita yhtä perusteellisesti kuin Firma.
Anopin pesukone hajosi. Kun takuuaikakin oli sopivasti loppunut, ei oikeastaan ollut muuta tehtävissä kuin hommata uusi kone. Nykyaikana ei kuulemma juuri kannata korjata mitään, se kun tulee kalliimmaksi kuin uuden hankkiminen. (Toivottavasti Esikunnalle ei väitetä niin lentokaluston suhteen...)
No, kävimme sitten ihmettelemässä uutta masiinaa ja samalla piti opettaa sen käyttö. Ja koska kyse oli toisen omaisuudesta, otimme vaimokullan kanssa kerrankin kiltisti ohjeen käteen ja kävimme koneen täytön ja käytön kohta kohdalta läpi. oikein kirjaimellisesti "by the book". Ohje oli mainio. Selkeästi numeroidussa järjestyksessä käytiin läpi ensin pesukoneen täyttäminen. Sitten oli selkeä kuva, mihin lokeroon laitetaan mitäkin ainetta. Teimme ohjeen mukaan ja laitoimme lakanoita koneeseen ja pesu- ja huuhteluaineet oikeisiin lokeroihin. Sitten valittiin oikea pesuohjelma. Tarkistettiin vielä, että vesihana on auki ja töpseli seinässä. Sitten ei kun ohjeen mukaan painettiin käynnistysnappulaa ja uusi kone alkoi hiljaa hyristen pyykkäämään. Helppo homma ja hyvin meni... paitsi että viimeisenä kohtana oli pieni maininta, että ensimmäisellä pesukerralla koneeseen ei saa laittaa varsinaista pyykkiä, vaan pesuohjelma pitää pyöräyttää tyhjänä, laimennetulla pesuaineellaaaaavoiperh...
Hetken huolestumisen jälkeen pähkäilin, että ei se nyt maailmanloppu (eikä pesukoneen) voi olla, jos märkäpyöritys tässä tapauksessa jää pois. Ehkä asennusvaiheen mahdolliset rasvat ym. mömmöt halutaan varmuudella pois ennen varsinaista pyykinpesua. Jos asia olisi oikein OIKEIN tärkeä, siitä olisi ohjeen alussa riittävä määrä WARNINGeja, CAUTIONeja sekä NOTEja.
Tulipahan taas jotain opituksi.
1. Luetaan ne ohjeet LOPPUUN ASTI! sekä
2. Siviilimaailma ei välttämättä osaa tehdä ohjeita yhtä perusteellisesti kuin Firma.
perjantai 13. tammikuuta 2012
Kiven sisässä
Erinäisiä vuosia on tullut työskenneltyä luolastossa. Kiven sisällä. Kalliossa. Rakkaalla paikalla on monta nimitystä. Kun oikein tulee jalkarätin kokoisia lumipaakkuja taivaalta kiukkuisen tuulen siivittäminä, siellä on oikein mukava tehdä hommia. Joka tapauksessa se on erilaista.
Kun olin ensimmäisiä aikoja "luolamiehenä", kuului asiaan tietenkin perehdytyskoulutus. Näytettiin paikat ja kulkureitit, kerrottiin turvamääräyksistä jne. Perushuttua, kun uuteen ympäristöön totutellaan. Vaan voi helkkari, miten sitä oli hukassa ensimmäisen viikon aikana. Muut viuhtoivat tottuneesti määränpäähänsä lyhintä oikotietä, minä harhailin. On siellä kuitenkin jonkin verran käytäviä ja risteyksiä.
Melko pian tietysti pääkoppaan piirtyivät ne tärkeimmät eli pukuhuone, huoltopaikat, kahvio ja varasto. Niiden tietämisellä selviää työpäivästä. Kerran sitten hiljaisempana aikana eräs vanh...kokeneempi kaveri läksi opastamaan ja näytti, mitä kaikkea niiden tuttujen ympyröiden ulkopuolella olikaan.
Helkkari, että taas olin eksyksissä. Jos joskus luolasto jäisi tarpeettomaksi, sellaiseen saisi älyttömän hienon seikkailumaailman tenaville. Ja lisäksi mahtuisi vaikka sisämikroautorata niiden tenavien isille.
No joo. Yksi jännä piirre oli se, että kun aamulla kömpi luolaan, ei ollut mitään käsitystä siitä, millainen sää ulkona vallitsi. Joskus olin ihan tarkoituksella koko päivän sisällä. Sitten oli mahtavaa mennä iltapäivällä ulos. Ihan sama, satoiko vai paistoiko. Kyllä raikas luonnonilma kuivan ilmastoidun korvikkeen hakkaa mennen tullen.
Kun olin ensimmäisiä aikoja "luolamiehenä", kuului asiaan tietenkin perehdytyskoulutus. Näytettiin paikat ja kulkureitit, kerrottiin turvamääräyksistä jne. Perushuttua, kun uuteen ympäristöön totutellaan. Vaan voi helkkari, miten sitä oli hukassa ensimmäisen viikon aikana. Muut viuhtoivat tottuneesti määränpäähänsä lyhintä oikotietä, minä harhailin. On siellä kuitenkin jonkin verran käytäviä ja risteyksiä.
Melko pian tietysti pääkoppaan piirtyivät ne tärkeimmät eli pukuhuone, huoltopaikat, kahvio ja varasto. Niiden tietämisellä selviää työpäivästä. Kerran sitten hiljaisempana aikana eräs vanh...kokeneempi kaveri läksi opastamaan ja näytti, mitä kaikkea niiden tuttujen ympyröiden ulkopuolella olikaan.
Helkkari, että taas olin eksyksissä. Jos joskus luolasto jäisi tarpeettomaksi, sellaiseen saisi älyttömän hienon seikkailumaailman tenaville. Ja lisäksi mahtuisi vaikka sisämikroautorata niiden tenavien isille.
No joo. Yksi jännä piirre oli se, että kun aamulla kömpi luolaan, ei ollut mitään käsitystä siitä, millainen sää ulkona vallitsi. Joskus olin ihan tarkoituksella koko päivän sisällä. Sitten oli mahtavaa mennä iltapäivällä ulos. Ihan sama, satoiko vai paistoiko. Kyllä raikas luonnonilma kuivan ilmastoidun korvikkeen hakkaa mennen tullen.
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Polkupyörämarssi
Aivan ensimmäisenä vuotena, kun olin virassa nuorena vääpelinä, tulivat tutuksi jokavuotiset PAK-suoritukset.
Eräänä päivänä yksi laivueen vanhoista sotilasmestareista kysäisi, lähtisinkö polkupyörämarssille. Heitä oli kolmen porukka lähdössä seuraavana päivänä. Ajattelin, että mikäs siinä ja rupesin kyselemään itselleni polkupyörää.
Seuraavana aamuna sovittuun aikaan oltiin valmiina lähtöön. Oikeastaan en ollut ollenkaan valmis, sillä kokemattomuuttani sipulisäkin mallisessa repussa taitoi olla mukana ainoastaan vesipullo ja pari voileipää.
Muut marssijat, laivueen vanhat sotilasmestarit, rupattelivat ja naureskelivat.
"Pitkäkös se reitti onkaan?" kysäisin.
"Sata kilometriähän säännöissä sanotaan", tokaisi yksi mestareista.
Olin vähän epävarma omasta kunnostani verrattuna konkareihin, vaikka nuorempi olinkin.
"Millaista vauhtia meinaatte pitää?" kysyin huolestuneena.
"Peräsuoli pitkällä sitä pitää sotkea, että ehditään työpäivän aikana", vastasi toinen mestari totisena.
"Tällaisella marssilla et tule koskaan olemaan, poika. Pidä hatustas kiinni!"
Ja niin sitä mentiin. Melkoista haipakkaa lähdettiin liikkeelle. Varuskunta jäi taakse. Pian kurvasimme syrjäiselle hiekkatielle. Kun vauhtiin päästiin, taival taittui mukavasti. Sää oli syksyisen viileä, mutta poutainen. Oikein sopiva marssikeli. Lentomelusta päätellen kenttä ei ollut kovinkaan kaukana.
Poljettuamme kolmisen varttia mutkittelevaa hiekkatietä ties minne aloin miettiä, että koskahan pidetään tauko. Melkein saman tien kolmikko kurvasi vielä pienemmälle tielle. Sen päässä oli aukio ja hylätty pieni talo, jonka ikkunat oli laudoitettu umpeen. Pihalla oli myös pyöreä, uudehkon näköinen grillikatos. Mestarit rojauttivat pyöränsä heinikkoon ja suuntasivat reppuineen katokseen. Tuota pikaa tulisijassa loimusi tuli ja konkarit kaivoivat repuistaan makkaroita ja sinappia. Homma vaikutti hyvin suunnitellulta, ei voinut kuin ihailla.
Kun eväät oli syöty, mestarit loikoilivat penkillä reput päänalusinaan. Nuori vääpeli komennettiin tulisijan hoitajaksi. Siinä taisi vierähtää sitten parisen tuntia.
Ihan sitä sataa kilometriä ei sinä päivänä ajettu, mutta ihan hyvä hikilenkki kuitenkin. Ja tuli siinä melkoinen annos perinnetietoa ja käytännön kikkoja. Huikein oli käytännön esitys, miten pyörän kanssa suoraan ajosta mennään ilmasuojaan. Yksi mestareista innostui esittämään nuorena oppimaansa. Hän karjaisi yllättäen "ILMASUOJAAN!" ja oli fillareineen pöpelikössä (aivan hallitusti) ennen kuin ehdin ihmetelläkään.
Minkä nuorena oppii, sillä on hyvä myöhemmin ällistyttää nöösipoikia.
Eräänä päivänä yksi laivueen vanhoista sotilasmestareista kysäisi, lähtisinkö polkupyörämarssille. Heitä oli kolmen porukka lähdössä seuraavana päivänä. Ajattelin, että mikäs siinä ja rupesin kyselemään itselleni polkupyörää.
Seuraavana aamuna sovittuun aikaan oltiin valmiina lähtöön. Oikeastaan en ollut ollenkaan valmis, sillä kokemattomuuttani sipulisäkin mallisessa repussa taitoi olla mukana ainoastaan vesipullo ja pari voileipää.
Muut marssijat, laivueen vanhat sotilasmestarit, rupattelivat ja naureskelivat.
"Pitkäkös se reitti onkaan?" kysäisin.
"Sata kilometriähän säännöissä sanotaan", tokaisi yksi mestareista.
Olin vähän epävarma omasta kunnostani verrattuna konkareihin, vaikka nuorempi olinkin.
"Millaista vauhtia meinaatte pitää?" kysyin huolestuneena.
"Peräsuoli pitkällä sitä pitää sotkea, että ehditään työpäivän aikana", vastasi toinen mestari totisena.
"Tällaisella marssilla et tule koskaan olemaan, poika. Pidä hatustas kiinni!"
Ja niin sitä mentiin. Melkoista haipakkaa lähdettiin liikkeelle. Varuskunta jäi taakse. Pian kurvasimme syrjäiselle hiekkatielle. Kun vauhtiin päästiin, taival taittui mukavasti. Sää oli syksyisen viileä, mutta poutainen. Oikein sopiva marssikeli. Lentomelusta päätellen kenttä ei ollut kovinkaan kaukana.
Poljettuamme kolmisen varttia mutkittelevaa hiekkatietä ties minne aloin miettiä, että koskahan pidetään tauko. Melkein saman tien kolmikko kurvasi vielä pienemmälle tielle. Sen päässä oli aukio ja hylätty pieni talo, jonka ikkunat oli laudoitettu umpeen. Pihalla oli myös pyöreä, uudehkon näköinen grillikatos. Mestarit rojauttivat pyöränsä heinikkoon ja suuntasivat reppuineen katokseen. Tuota pikaa tulisijassa loimusi tuli ja konkarit kaivoivat repuistaan makkaroita ja sinappia. Homma vaikutti hyvin suunnitellulta, ei voinut kuin ihailla.
Kun eväät oli syöty, mestarit loikoilivat penkillä reput päänalusinaan. Nuori vääpeli komennettiin tulisijan hoitajaksi. Siinä taisi vierähtää sitten parisen tuntia.
Ihan sitä sataa kilometriä ei sinä päivänä ajettu, mutta ihan hyvä hikilenkki kuitenkin. Ja tuli siinä melkoinen annos perinnetietoa ja käytännön kikkoja. Huikein oli käytännön esitys, miten pyörän kanssa suoraan ajosta mennään ilmasuojaan. Yksi mestareista innostui esittämään nuorena oppimaansa. Hän karjaisi yllättäen "ILMASUOJAAN!" ja oli fillareineen pöpelikössä (aivan hallitusti) ennen kuin ehdin ihmetelläkään.
Minkä nuorena oppii, sillä on hyvä myöhemmin ällistyttää nöösipoikia.
tiistai 3. tammikuuta 2012
Rekrytointia osa 2
Tämä rekrytointi-ilmoitus ei nyt ihan oikeasta elämästä ole, mutta
jokseenkin hymyilyttävä silti.
jokseenkin hymyilyttävä silti.
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Ja vanhakin jo nuortui
Otsikko ei sitten tarkoita, että kello olisi ruvennut vuoden vaihteessa käymään taaksepäin.
Joulu(pukki) tuli ja meni ja jätti mennessään muiden lahjojen joukossa uuden pelikonsolin. Tähän ikään ne on jo nähty melkein kaikki. Muksuvuosilta on jäänyt kotitalon vintille Mattel Intellivision -konsoli, vieläkin kunnossa oleva. Ja niitä muita on muutama varastohäkissä.
Mutta asiaan. Nyt hurisee olohuoneen nurkassa telkkarin kyljessä nintendo Wii. Lapsoset sen sinne virittivät ja olivat pelaamassa jo ennen kuin viimeiset kassit joulureissun jäljiltä oli saatu sisälle. Aluksi laite oli nuorison hallussa, mutta kun vaimokullan kanssa päästiin kokeilemaan, innostuttiin pelaamisesta koko perhe. Eikä se käsittääkseni mikään paha asia ole. Family that plays together, stays together.
Omiksi suosikeikseni mukana olleista urheiluhenkisistä peleistä valikoituivat lentäminen, jousiammunta ja miekkailu. Selviä sotilaslajeja, eikös vaan. Nyt pitää hommata lisää ohjaimia, että päästään katsomaan, kuka on kuka ilmataistelussa.
Aikanaan HN:n tyyppikurssilla eräät innokkaat rahtasivat kurssimajoitukseen kunnon pöytätietsikan, jossa pääsääntöisesti pyöri Hornet-simulaattori. Tai oikeastaan tietysti joku Hornet-aiheinen peli. Mutta sitä tuvan asukit hinkkasivat illat ja vertasivat asejärjestelmän ja näyttöjen toimintaa päivän oppituntien antiin. Melko hyvin kai täsmäsivätkin. Ei muuten ollut mitään yksinkertaista pelailua. Käytännössä koneen ääressä oli aina kaksi ukkoa. Toinen hoiti asevalinnat ja oheistoiminnot toisen keskittyessä varsinaiseen lentämiseen.
Tämä Wii-lentäminen on toisesta ääripäästä. Äärimmäisen yksinkertaista. Mutta hauskaa.
No joo. Kunhan arki pyörähtää käyntiin, niin kai se vuosikin siitä alkaa oikein kunnolla. Kovin mahtavaa hehkutusta ei uuden vuoden onnesta kehtaa paasata, ennen kuin PV-uudistuksen yksityiskohtia paljastetaan kuun loppupuolella.
Joulu(pukki) tuli ja meni ja jätti mennessään muiden lahjojen joukossa uuden pelikonsolin. Tähän ikään ne on jo nähty melkein kaikki. Muksuvuosilta on jäänyt kotitalon vintille Mattel Intellivision -konsoli, vieläkin kunnossa oleva. Ja niitä muita on muutama varastohäkissä.
Mutta asiaan. Nyt hurisee olohuoneen nurkassa telkkarin kyljessä nintendo Wii. Lapsoset sen sinne virittivät ja olivat pelaamassa jo ennen kuin viimeiset kassit joulureissun jäljiltä oli saatu sisälle. Aluksi laite oli nuorison hallussa, mutta kun vaimokullan kanssa päästiin kokeilemaan, innostuttiin pelaamisesta koko perhe. Eikä se käsittääkseni mikään paha asia ole. Family that plays together, stays together.
Omiksi suosikeikseni mukana olleista urheiluhenkisistä peleistä valikoituivat lentäminen, jousiammunta ja miekkailu. Selviä sotilaslajeja, eikös vaan. Nyt pitää hommata lisää ohjaimia, että päästään katsomaan, kuka on kuka ilmataistelussa.
Aikanaan HN:n tyyppikurssilla eräät innokkaat rahtasivat kurssimajoitukseen kunnon pöytätietsikan, jossa pääsääntöisesti pyöri Hornet-simulaattori. Tai oikeastaan tietysti joku Hornet-aiheinen peli. Mutta sitä tuvan asukit hinkkasivat illat ja vertasivat asejärjestelmän ja näyttöjen toimintaa päivän oppituntien antiin. Melko hyvin kai täsmäsivätkin. Ei muuten ollut mitään yksinkertaista pelailua. Käytännössä koneen ääressä oli aina kaksi ukkoa. Toinen hoiti asevalinnat ja oheistoiminnot toisen keskittyessä varsinaiseen lentämiseen.
Tämä Wii-lentäminen on toisesta ääripäästä. Äärimmäisen yksinkertaista. Mutta hauskaa.
No joo. Kunhan arki pyörähtää käyntiin, niin kai se vuosikin siitä alkaa oikein kunnolla. Kovin mahtavaa hehkutusta ei uuden vuoden onnesta kehtaa paasata, ennen kuin PV-uudistuksen yksityiskohtia paljastetaan kuun loppupuolella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)