Oletpa sitten vakituinen kävijä tai satunnainen harhailija,
Tervetuloa sadannen tekstini pariin!
Koskapa lahjomattomat tilastot osoittavat, että luetuimpia tuotoksia ovat olleet jekkuja ja källejä käsittelevät tekstit, niin lataanpa tähän tasalukeman kunniaksi pari varhaisina vuosina tapahtunutta pilaa.
Eräänä päivänä laivueen kahviossa pöydän ääressä sanomalehteä selaillessani huomasin, että lattialla oli rahaa. Useampi markka-ajan kolikko pilkisti pöydän alta. Kumarruin noukkimaan valuuttaa, vaan turhaan. Eivät latit irronneetkaan kouraan. Toisten huoneessa olijoiden virnistely paljasti, että kyseessä oli jäynä. Mutta ei siinä kaikki.
Kohde oli oikeastaan ihan tietty henkilö. Tuolloin oli töissä mekaanikko, jolle raha oli pakkomiellettä lähentelevä asia. Korot, sijoitukset ja saldot olivat hänen pääasiallisin puheenaiheensa. Kyseinen henkilö ei ole aikoihin työskennellyt firmassa, joten kai tämän uskaltaa kertoa. Laivueen källimestarit olivat keränneet taskuistaan muutamia kolikoita ja kaikkien taiteen sääntöjen mukaan liimanneet ne araldiitilla lattiaan, sopivasti näkymään puoliksi pöydän alta.
Viimein kohde lompsi huoneeseen ja istahti pöydän ääreen. Saman tien hän bongasi lattialla "lojuvat" kolikot.
"Jaa, jollakulla on ollut liikaa rahaa", jannu tokaisi ja kumartui tyytyväisenä keräämään saalista. Mutta siinä missä muut totesivat naurahtaen joutuneensa jekutetuksi, tämä henkilö ei luovuttanut. Olihan kyseessä hänelle pyhä asia, raha. Ärtyneenä hän tuuppasi pöytää syrjemmälle ja alkoi varsikengällä potkimalla irrottaa lateja lattiasta. Turhaan. Liimaus oli tehty huolella. Kohde luovutti ja katosi jupisten pukuhuoneen suuntaan.
Siellä odotti jatkokälli. Miekkosen pukukaapin oveen oli samalla menetelmällä eli araldiitilla liimattu 50 markan seteli, jonka päälle oli vielä liimattu kontaktimuovi.
Näin jälkeenpäin muistellen tuosta jäi kyllä hieman paha maku. Yleensä källit tehdään hyvällä maulla ja jopa kohteella on hyvä mieli. Nyt tarkoituksena oli suoranaisesti ärsyttäminen.
No, kerran erästä laivueen vanhaa äksyä sotilasmestaria sanottiin suoraan mulkuksi. Ja kuinka ollakaan, kun sotmest seuraavana aamuna kiskoi haalarit ylleen, niiden etumuksesta sojotti puolen metrin mittainen solumuovista leikattu arvaat-kyllä-mikä. teos oli punottu paikalleen runsaalla nollakasin varmistuslangan käytöllä. Kiroileva, sivuleikkureilla haalareistaan kankea irti leikkelevä sotilasmestari oli hyvää tuulta levittävä näky. Harmi, ettei tuolloin ollut kännyköitä kameroineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti