Eräällä lentueenpäälliköllä oli tapana keikan jälkeen istua kaikessa rauhassa ulkosalla ja poltella piipullinen.
Erityisesti päivystys- ja SH-reissuilla miekkonen istahti parakin viereen, latasi piippunsa ja sauhutteli nautinnollisesti. Tämä tapahtui kultaisella 90-luvulla, jolloin koneet olivat paksua rautaa, EU ei tunkenut nokkaansa ihan joka asiaan ja ainakin plattaelämä tuntui aika paljon lunkimmalta kuin nykyään.
Kerran sitten sattui sadepäivä. Kukaan ei pistänyt pahakseen, vaikka pilottimme polttelikin piipullisensa parakissa sisällä. Pientä naljailua "turpeenpoltosta" taisi olla. Ja kuinka ollakaan, jullikka alkoi hahmottua.
Kun lentueenpäällikkö läksi parakista ja jätti poltteluvälineensä pöydälle, vikkelät karvaiset kädet tyhjensivät pussista oikeat tupakat ja laittoivat tilalle imeytysturvetta, joka ällistyttävästi muistutti rakenteeltaan piipputupakkaa.
Kun miekkonen seuraavan lentonsa jälkeen viritteli piippunsa, oli parakissa epätavallisen paljon asiasta kiinnostuneita. Kapteeni sytytti piippunsa, ei meinannut ensin saada syttymään. Mutta kun syttyi, niin parakkiin levisi sankka, kitkerä savu. Polttelija katsoi kummissaan piippuaan. Imaisi taas. Puhalsi mahtavat savut. Katsoi taas piippuaan kulmiaan kurtistaen. Ja lopetti viimein piipputuokionsa epätavallisen lyhyeen. Ei kuitenkaan virkkanut mitään, vaan lähti parakista. Palasi kuitenkin saman tien ovelle.
"Ei jumalauta jätkät, mitä tuo oikein oli? Ei se ainakaan tupakkaa ollut!" Siihen lopahtivat pokan rippeet ja parakki oli räjähtää naurusta. Tulipahan selvitetyksi, että poikkeusoloissa tupakan sijasta voi polttaa imeytysturvetta. Ainakin piippumiehet.
P.S. Huolehtivaiset jekkuilijat pakkasivat vielä keikan lopuksi kapteenin varustekassiin kokonaisen avaamattoman paalin imeytysturvetta. Ettei tarvinnut heti kotiin palattua suunnata kioskille ostamaan tupakkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti