maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulurauhaa

Pakit on inventoitu, hallit pimennetty ja viimeinen lähtijä on laittanut hälyt päälle. On aika rauhoittua Joulun viettoon. No, onhan tietyillä toimialoilla ympärivuorokautinen päivystys, mutta suurin osa firmankin työntekijöistä on päässyt hyvissä ajoin kinkun paistoon, kuusen var...usteluun ja muihin jouluaskareisiin. Itsellä on osa vapaa-ajasta kulunut (etä)työn merkeissä. Nyt en kuitenkaan tarkoita firman töitä. On nimittäin ollut lähes jokapäiväinen puuha neuvoa puhelimitse toisella paikkakunnalla asuville iäkkäille vanhemmille digiboksin saaminen käyttökuntoon. Jostain kumman syystä värkki hukkaa tämän tästä kanavat ja/tai muut asetukset. Parin kerran jälkeen homma alkoi sujua rutiinilla. Perhettä varmaan on huvittanut, kun lukuisia kertoja olen paasannut luuriin, että "Paina sitä menu-näppäintä...mitä nyt lukee ruudussa? Ei kun paina nyt Exittiä..." Yleensä sessio on päättynyt onnellisesti eli en ole (ihan) polttanut päreitäni ja toisella puolen Suomea ovat kanavat löytyneet. Uuden käänteen touhu sai tässä äskettäin, kun äiti rupesi luettelemaan aivan outoja tekstejä, mitä ruutuun oli tupsahtanut. Olin jo luovuttaa, kun viimein hoksasin naputella luuriin luetellut omituiset kirjainyhdistelmät google kääntäjään. Tovin jankkauksen jälkeen valkeni, että vanhuksien digiboksi oli heittäytynyt turkkilaiseksi. Meni varmaan puolisen tuntia, ennen kuin laite ymmärsi taas olevansa Suomessa. Mutta onnistuihan se lopulta. On niistä puhelinneuvontasessioista ollut ainakin se hyöty, että tiedän tasan tarkkaan, mitä vanhemmat ihan oikeasti tarvitsevat lahjaksi. Vai mahtaneeko senioridigibokseja tai senioritelkkareita olla vielä olemassakaan... Niin tai näin, rauhallista Joulun aikaa kaikille.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Klassikko

Nyt ei puhuta autoista tai lentokoneista, vaan klassisesta pilapuhelusta.

Siihen aikaan, kun puhelimet olivat mallia pöytä ja johdolla kiinni seinässä, eräs kollega yritti jekuttaa keskusneitiä. Keskusneitihän oli se instanssi, joka yleensä tiesi, kuka missäkin oli ja hankki henkilöt langan päähän. Tai kuulutti henkilöä tarvittaessa koko varuskunnan laajuisesti. Suunnilleen seuraavanlainen keskustelu käytiin puhelimessa eräänä iltapäivänä:
     - Keskus
     - Hanski (nimi muutettu) tässä terve
     - Terve
     - Tiedäkkö kuule mahtaako Anu olla töissä?
     - Anu?
     - Nii. Voisitko kuulutella.
     - Siis Anu?
     - Joo. Sukunimi taisi olla... hetkonen...Saukko
Hetken päästä Hanski (nimi muutettu) joutui laskemaan luurin tappion kärsineenä, ripityksen kuunneltuaan.
Sinä päivänä ei kuulutettu AnuSaukkoa.

Samaisen miekkosen kerrotaan joskus leikkineen pöydän ääressä Stentolla. Alan miehet tietävät, mutta muille mainittakoon lyhyesti, että Stento eli Stentofon on kaiutinpuhelin, joka ennen toimi pääasiallisena viestintävälineenä eri toimistojen välillä. Siitä sai (saa edelleen) kuulumaan tornin radioliikenteen ja normaalin radion. Sillä voi kuuluttaa ja voi sillä soittaa kauemmaskin, kuten henkilömme sai huomata. Summittaisen näppäilyn tuloksena yhteys jonnekin aukesi ja jämerä miesääni vastasi: "Hägglund". Silloisen PV:n komentajan vastaaminen veti miehen hetkeksi jäihin, mutta vain hetkeksi.
"Tiedättekö, kuka minä olen?" oli Hanski (nimi muutettu) kysynyt, ainakin tarinan mukaan.
"En", oli komentaja vastannut, kaiketi hieman hämmästyneenä.
"Hyvä", oli sankarimme vastannut ja näpäyttänyt yhteyden saman tien poikki.

Eipä ole enää samanlaisia kaikentietäviä keskushenkilöitä. Ja noin about kaikilla on firman kännykkä. On kuulemma säästetty huimasti, kun on siirrytty lankapuhelimista kännykkäaikaan. Uskokoon ken tahtoo.
Minä en.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Muistoksi haluamme ojentaa...

Jokainen firmassa työskentelevä on ajan mittaan osallistunut varmasti useisiin läksiäisiin. Omiinsa ja muiden.
Lähtijä saa aina kuulla viimeistään siinä vaiheessa, miten hyvä työntekijä hän on ollut. Ja tietysti lykätään käteen jonkinlainen muistoesine. Se kertoo omalta osaltaan hyvin selkeästi, ohi kauniiden sanojen, mitä mieltä (jos mitään) läksijästä ollaan / on oltu. Peruskamaa (ja tusinasellaista) ovat jonkinlaiseen puukalikkaan istutetut turbiininsiivenkappaleet tms. Samalla lykätään yleensä toiseen käteen yksikön pienoislippu. Tai kukkapuska. Sitten kahvit naamariin ja pois. Olen itse asiassa kerran kuullut läksiäistilaisuudessa erään päällikön lämpimät ja mieleenpainuvat sanat eläköityville:
"On aina mukava osallistua tällaisiin tilaisuuksiin, kun päästään ihmisistä eroon..." Oli hetken kiusallinen hiljaisuus, kun porukka yritti tutkailla, oliko kyseessä vitsi vai sanoiko päällikkö, mitä ajatteli sen sijaan, että olisi hetken ajatellut, mitä sanoo.

No, asia erikseen ovat läksijäislahjat, joihin on todella paneuduttu. Niistä näkee, että lähtijä on pidetty ja muistoesineen on haluttu myös osoittavan se.

Epätavallisempia näkemiäni muistoesineitä vuosien varrelta ovat mm. pontikkapannu, ohjaussauvasta tehty yhdistetty koriste-esine ja pullonavaaja, tähtäimen lasiin hiekkapuhaltamalla tehty kuva, pitot-putkesta tehty installaatio, yhdistetty radio-kylmälaukku-viihdekeskus, kunnostettu ja nimikoitu polkupyörä maastomaalauksella... (mikään näistä ei sitten ole "oma" läksijäislahjani)
Varsinkin se pontikkapannu oli hienonnäköinen luomus.

Tulevana vuonna läksijäislahjoja saadaan eri joukko-osastoissa sorvata urakalla. Tuskin enää nähdään kovin taidokkaita läksijäislahjoja. Ja kuka antaa lahjat, kun koko joukko-osasto lakkautetaan?

perjantai 23. marraskuuta 2012

Yölentojen aikaan

Yölentotoiminta on jokavuotista leipää platalla. Kun illat pimenevät ja vanh...kokeneet mekaanikot vaihtavat pitkät kalsarit päälle, alkaa myös yölentojen suunnittelu. Vuosien mittaan sitä lajia on tullut koetuksi montaa sorttia.

Aina se kuitenkin on vähän jännempää, kun aletaan pyörittää ensimmäisiä pimeäkierroksia. apareille kerrataan toimintaohjeet ja merkit ja mielellään sitä itsekin ottaa VO:n karvaiseen käpälään ja virkistää muistiaan.

Yleensä on toimittu mekaanikkojen kannalta hyvissä olosuhteissa, mitä valaistukseen tulee. Hallien joka kulmalla ja platan reunoilla loimottavat valaisimet ovat asettaneet termin "pimeätoiminta" arveluttavaan valoon.
Vaan pari kertaa on panostettu todelliseen pimeätoiminnan harjoitteluun. Kaikki ulkovalot ja valonheittäjät sun muut on sammutettu. On metka tunne seisoa pilkkopimeällä platalla ja tietää, että on siellä jossain rivissä koneita, vaan mitään ei näy.

Tuli pimeästä mieleen eräs aamu yhteyskonepuolella, kun tultiin aikaisin pimeänä talviaamuna laittamaan konetta valmiiksi. Haukotellen lompsittiin pukuhuoneesta halliin vievää käytävää pitkin. Kaveri nykäisi hihasta ja vinkkasi virnistäen, että "älä mee ekana ovesta". Arvasin, että källi on tekeillä. Hiippailin kuitenkin kohteen takana näköetäisyydellä. Halli oli pilkkopimeä, ei edes kulkuvaloja palanut. Kaveri käveli hissukseen sokkona kohti valokatkaisimia, vanhoihin askelmerkkeihin luottaen. Ja juuri kun hän oli napsauttamaisillaan valot päälle, aivan vieressä lävähti palamaan Mag-Lite, joka valaisi alaviistosta hirveästi irvistävän kollegan naamaa. Pelästyin siinä minäkin, vaikka osasin jotain odottaa, joten taatusti sai edellä kulkenutkin kunnon sätkyn. Ainakin jos huudon ja kiroilun määrä jotain kertoo.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Ähräystä ja säätämistä

Kun joku homma alkaa vastustaa oikein huolella, puhutaan "ähräämisestä" tai "säätämisestä". Kun sitä pahuksen GE:n mottia yritetään kolmatta tai neljättä kertaa saada nousemaan oikein paikoilleen, alkaa joskus itämään takaraivossa ajatus, että kaikkea sitä ihmiset työkseen tekevät.

No, ei mikään työ aina herkkua ole eikä kaikki käy niin kuin siellä Strömsössä.

Lupauduin "katsomaan" erään sukulaisen / ystävän tietokonetta. Oli kuulemma hidas kuin mikä ja se pitäisi viedä huoltoon. Sanoin, että tuo meille, teen sille vähän taikoja. Ja uskoin ihan täysin omiin sanoihini, olenhan useamman kerran puuhastellut perheen tietokonekaluston parissa, yleensä ainakaan tilannetta pahentamatta.

No, läppärihän oli tosiaan ihan solmussa, siis ohjelmallisesti. Ajattelin luottavaisesti, että jonkin perus-siivousohjelman avulla kone notkistuisi entiselleen. Pian kuitenkin selvisi, että koneen ahdistus oli sen verran vakava, että se ei suostunut tekemään juuri mitään haluttua. Lyhyesti sanottuna: istuin koko illan sen pahuksen koneen ääressä säätämässä ja ähräämässä. Viimein kaikki oli uudelleenkäynnistystä vaille valmista. Käyttis uudelleen asennettu, samoin tärkeimmät päivityspaketit ja virustorjunta. Ja... kone ei käynnistynyt. Joku pahuksen tiedosto "puuttuu tai on vahingoittunut, voit yrittää korjata windowsin asennuksen alkuperäiseltä asennuslevykkeeltä jne jne plaa plaa plaa". Ja kuten arvata saattaa, sehän ei onnistunut. Joten sain asentaa koko pahuksen systeemin alusta asti uudestaan.

Illan ollessa pitkällä ja koneen vihdoin valmis olin itsekin ihan valmis.
Jos jotain hyvää haluaa sanoa, niin kone tosiaan toimi notkeasti työrupeaman jälkeen.
Ja toisekseen, en yhtään kadehdi niitä nörteiksi kutsuttuja henkilöitä, jotka tekevät samaa päivästä toiseen.

Mieluummin puljaan niitä GE:n motteja, vaikka useammankin kerran.

torstai 1. marraskuuta 2012

Tonnit paukkuu

Tässä kunnallisvaalien, Sandy-myrskyn, USA:n presidentinvaalien ja Islannin ilmavalvonnan herättämässä uutismyllerryksessä on jäänyt huomaamatta eräs virstanpylväs:
Plattaelämää on käyty lukemassa joko vahingossa tai sitten ihan tarkoituksella tällä päivämäärällä
tasan tuhat kertaa!

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

KYLLÄ JURPPII !!!

Otsikko sanoo sen kirjaimellisesti. Nyt Jurppii isolla alkukirjaimella.
Ei, ei jurpi PVuudistus. Eikä Islannin ilmavalvonnan juupas-eipäs-leikki.
No, oikeastaan jurppiminen liittyy tuohon jälkimmäiseen. Kun ei perhana tunnu taas olevan käsitteet hallussa sitten alkuunkaan. Toimittajilla ja poliitikoilla ei ollenkaan ja firmankin edustajilla sattuu lipeämisiä tämän tästä.

Islannin ilmavalvontakeskustelussa ihmetellään, että miten siellä nyt pitäisi lentää. Ruotsalaiset lähtisivät kinkereille kansallisen perimänsä mukaisesti aseistamattomilla koneilla. Pääministeri arveli, että voisivat suomalaiset aseistetuillakin koneilla lentää... PRKL!

HN kun lähtee ilmaan, niin se on AINA aseistettu, siinä kun on tykki nokalla. Useimmiten se ei ole kuitenkaan LADATTU eli tykissä ei ole paukkuja, jotka ohjaajan toimenpitein voitaisiin laukaista vihamielisen hyökkääjän takalistoon.

No joo, joskus vaan ottavat epätarkkuudet pannuun. Toimittajille ja poliitikoille pitäisi tehdä jonkinlainen selkokielinen ABC-kirja, josta kävisivät ilmi edes aivan 1.1 yleistä-käsitteet firman kalustosta ja toiminnasta. Ettei tarvitsisi lausuntojen jälkeen kovin paljon hävetä. Eikä henkilökunnan punoa päätään häpeästä ja ärsytyksestä.

Onkohan tämä vuodatus nyt jonkun mielestä turhaa pilkunviilaamista, oikein pedanttia?
Aikoinaan peruskurssilla äidinkielen opettaja arvuutteli meiltä tuota hienoa sanaa. 
"Tietääkö kukaan, mitä tarkoittaa 'pedantti'?" hän kysyi opettajan pöydän kulmalla istuen.
"Jos minä olisin pedantti, en mitenkään voisi tällä tavalla istua pöydällä", hän jatkoi.
Lisävinkki antoi pontta pohdiskeluihin. Kurssin vääräleuat eturivissä tuntuivat löytävän vastauksen hetken keskenään kuiskuteltuaan. Toinen viittasi ja luvan saatuaan ilmoitti vastauksen kuuluvalla sotilasäänellä :
"Perseetön".

maanantai 8. lokakuuta 2012

Ihmiset numeroiden takana

Nyt se sitten on sanottu jokaiselle, tieto tulevaisuudesta ja sijoituspaikasta / tehtävästä PVUUDistuksen jälkeen. Tietoa jaettiin koruttomasti ja täsmällisesti, turhia venkoilematta. Kerrankin.

Ilmavoimien virallisen sivuston aineiston mukaan 995 henkilöä siirretään uudistukseen liittyen. Joko paikkakunnalta toiselle tai tehtävästä toiseen.
Tästä määrästä 65% oli saanut ensisijaisesti toivomansa sijoituksen. Ainakin meikäläisen korviin määrä kuulosti yllättävän suurelta, siis positiivisessa mielessä. Se tarkoittaa, että vähän alle 650 työntekijää pääsi sinne, minkä oli halukkuuskyselyssä ykköspaikaksi merkannut.

Ilmavoimien sivustolla mainittiin myös, että kaikkiaan 86% siirrettävistä sai sijoituksen paikkaan, jonka oli halukkuuskyselyssä merkannut joko ykköseksi, kakkoseksi tai kolmoseksi. Määränä se on 855 henkilöä.

Erikseen ei sitten mainittu jäljelle jääneitä 14% tuosta 955 hengen kokonaismäärästä. Se tekee kaikkiaan 139 henkilöä, jotka (pakko)siirretään jonnekin ihan muualle kuin haluamaansa paikkaan. Eikä se 139 henkilöä ole koko totuus. Numeron takana on työntekijöiden lisäksi perheet. Tiukkoja neuvotteluja tulevaisuuden vaatimista ratkaisuista ja mahdollisista vaihtoehdoista on varmasti käyty viime viikolla monissa talouksissa.

Omalla kohdalla arpa oli kerrankin suotuisa. Teimme vaimokullan kanssa aiemmin periaatepäätöksen, että nyt loppui toisten pillin mukaan tanssiminen. Jos sijoitus olisi ollut terveisiä-p*****stä-tyylinen, olisivat tiemme eronneet. Nimittäin firman ja minun. Päinvastaisiakin tapauksia varmasti tulee, väistämättä.
Valitettavasti.

torstai 27. syyskuuta 2012

Testaa itsesi

Vitutus on päivän sana.
Vaikka pieni v***tus onkin terveen sotilaan merkki, voi silti huvin vuoksi
testata oman v-käyränsä statuksen.

Testi löytyy täältä http://yle.fi/ohjelmat/kortit/elama-pelissa/

Vertailun vuoksi:

Oma testini näytti / väitti, että:
  • Elämänasenteeni on myönteisempi kuin 19%:lla vastanneista
  • V-indeksini on 40/100
  • Kykyni sietää vastoinkäymisiä on huonompi kuin 67%:lla vastanneista
  • Elinikäennusteeni on 73 vuotta, pienillä säädöillä mahdollisuus saada 6 v lisäaikaa


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

PVUUD - Tuomiopäivä - The Judgement day

Viikon keikahdettua keskikohtansa yli alkaa laskeutuminen kohti viikonloppua.
Normaalisti fiilikset ovat leppoisat vapaapäivien lähestyessä, mutta nyt tuskin monikaan firman työntekijä pystyy olemaan levollisella mielellä. Sillä nyt PVUUDistus todella konkretisoituu, kun maanantaina 1.10. julkistetaan virallinen lista, joka koruttomasti ja suoraan, ihan kuulemma selkokielellä kertoo tilanteen Ilmavoimien osalta. Eli kenellä on töitä tulevaisuudessa, kenellä ei. Ja vaikka nimi olisikin listalla, niin mikä on sijoituspaikka.
"Heh heh, ei se tuomiopäivä nyt ihan oikea sana ole", rauhoittelee henkilöstösektori.
Vaan kyllä se minusta ainakin on. Kun useimmilla vaihtuu paikkakunta ja monilla loppuvat työt kokonaan, niin kyllä ilmassa selkeää tuomiopäivän ja kiirastulen tuntua on.

Julkaistavan listan pitäisi kuulemma olla hyvin loppuun asti harkittu eikä mikään luonnos, jonka jälkeen vasta alkaa puljaus ja säätäminen. Maanantaina sen sitten näkee. Ja kuulee, mitä oma päällikkö sanoo. Sen ainakin tietää jo nyt, että edessä on vähäunisia öitä.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Toivotaan parasta, pelätään pahinta

Ainahan se on mielessä, kuten mainoksessa sanotaan.
Mutta kun mainoksessa viitataan lomaan, niin platalla PVUUDistukseen.

Viime kuussa piti olla täytettynä halukkuuskysely, jossa jokainen sai ilmaista toiveensa tulevasta sijoituspaikastaan ja tehtävästään. Eri asia sitten on, millainen painoarvo henkilökohtaisilla toiveilla ja mielipiteillä oikeasti on.

Nimittäin kun pahvista muutamia tulevaa mullistusta käsitteleviä asiakirjoja tutkailee, niin käy hyvin nopeasti selväksi, että edelleen on oma napa ja oma etu tärkein, nimittäin firman etu. Sillä vaikka kovasti mainostetaankin, että PV noudattaa hyvän työnantajan periaatteita ja kantaa huolta henkilöstön jaksamisesta muutoksessa ja plaa plaa, niin toisaalta todetaan myös, että henkilöstön siirrot ja tehtäväänmääräykset perustuvat ensisijaisesti työnantajan tarpeeseen saada "oikeat henkilöt oikeisiin tehtäviin".
Toisin sanoen jos vaikka henkilö A haluaisi tulla täysin järkevin perhe- ym. perustein sijoitetuksi tiettyyn paikkaan, asia ei ole ollenkaan varma. Läheltä nähtyjen esimerkkien perusteella on todennäköisempää, että henkilö A määrätään jonnekin aivan muualle kuin minne hän haluaisi ja vastaavasti hänen tavoittelemaansa paikkaan määrätään vastaavasti vastahakoinen henkilö B. Näin saadaan yhdellä päätöksellä ei vain yhden vaan kahden työntekijän (ja heidän perheidensä) asiat solmuun oikein huolella. Mutta hei, sitä vartenhan se on olemassa, laki puolustusvoimista, pykälä 41.

Toisaalta, juuri nyt PV:n kannattaisi vaalia omaa etuaan juuri niin, että henkilöstö pääsisi sijoittumaan mahdollisimman hyvin juuri haluamilleen paikkakunnille. Se se olisi todellinen satsaus tulevaisuuteen. 
Kun nyt melkoisen iso prosentti henkilöstöstä joutuu muuttamaan ja muutenkin venymään PVUUDistuksen vuoksi, on todennäköistä, että kaikki eivät selviä aivan seurauksitta rytinästä. Jaksaminen on kovilla ja perheissä käydään varmasti vakavia keskusteluita tulevaisuudesta.

1.10. pitäisi olla saatavilla virallinen tieto itse kunkin sijoittumisesta uusissa organisaatioissa. Millä viivalla oma nimi on näkyvissä... tai sitten ei. Monilla on edessä helpotus, mutta useammilla kylmä hiki ja pettymys.
Silloin todella nähdään, ovatko puheet henkilöstöstä huolehtimisesta totta vai pelkkää perusjargonia ja sanahelinää ihmisten pitämiseksi rauhallisina.

Toivon todella parasta, mutta en voi olla pelkäämättä pahinta.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Homma hanskassa

Vanhan vitsin mukaan hommat on hanskassa, mutta hanska(t) hukassa.

Tässäpä esimerkki, miten homma voi ihan kirjaimellisesti olla hanskassa...

Alan miehet tietävät, mistä merkinnöissä on kyse.

Ainakin omasta mielestäni ulkomuistin tueksi on asiallista olla jotain konkreettista. Työn touhussa kun saattaa jokin yksittäinen vikakoodi livetä mielestä.

Mistään uudesta ilmiöstä ei ole kyse, kautta aikojen on  mekaanikoilla ollut muistin tukena joko muistilappuja taskuissa tai sitten kynäiltyjä merkintöjä haalarin hihansuissa tai jopa kämmenessä tai käsiselässä.

Pedantti persoona voisi tietysti vielä lätkäistä viereen leiman
"Ei muutospalvelun piirissä"...

tiistai 21. elokuuta 2012

Odottavan aika

Sehän on sananlaskun mukaan pitkä. Ja sananlasku on nyt todistettavasti oikeassa. Kyse on tietysti piinallisen hitaasti etenevästä PVUUDistuksesta.

Virallisten asiakirjojen mukaan ilmavoimien tilanne on henkilöstöpoliittiselta kantilta katsoen todella hyvällä mallilla. Sitä kommenttia vasten peilaten hirvittää ajatella, miten huonosti asiat sitten jossain muualla PV:ssa ovat.

Keskusteluissa kahvipöydissä ja työn ohessa on alati läsnä huoli ja ärtymys. Ja omasta mielestäni aivan aiheesta. Virallisten lausuntojen mukaan PV noudattaa uudistuksessa hyvän työnantajan periaatteita ja kantaa huolta henkilöstön jaksamisesta muutoksessa.
Just just... nyt vaan näyttää siltä, että se huolenpito ja tuki on kadonnut matkalla tai toimitettu väärään osoitteeseen. Leikkauslistan julkistuksen jälkeen kaikenlaista johtoporrasryhmää kiersi platalla ja käytävillä, mutta melko nopeasti mielenkiinto lopahti. Totesivat ilmeisesti, että kyllä ne jaksavat, no problem.

Pointti on nykytilanteessa se, että homman (PVUUD) pitäisi edetä huomattavasti ripeämmin. Tämä on tietysti vain tavallisen työntekijän mielipide. Se nimittäin syö miestä rotan lailla, kun kuukausitolkulla joutuu odottamaan asioiden etenemistä. Tiedottaminen ylhäältä alaspäin saa kouluarvosanaksi maksimissaan 6.

Worst case scenario tänä epävarmuuden aikana on se, että ensin joudutaan tekemään joukko-osastoiden siirtoihin ja lakkautuksiin liittyvä mittava inventointi, rahtaus ym. työ ja sitten tulee palkaksi potkut. Ei pahemmin motivoi.

Ennen kuin PVUUDistusta junailevat esikuntatason (henkilöstöalan) ihmiset seuraavan kerran suunnittelevat henkseleiden paukuttelemista, kannattaisi ehkä kuunnella "tavallisten ihmisten" tuntoja ja mielipiteitä kentältä.
Voisi olla avartava ja terveesti todellisuuteen palauttava kokemus.

P.S. Jos tästä tekstistä sattuu huokumaan hitunen ärtymystä, niin Onneksi Olkoon tarkkanäköisyydestä! Juuri siitä on kyse, joskaan ei varmasti edes vakavimmasta päästä plattakansan joukossa.

torstai 2. elokuuta 2012

Kirjan sivulta poimittua

Kun tässä taannoin tuli laitettua tänne muutama Youtube-poiminta, niin laitetaan nyt tasapuolisuuden nimissä yksi kirjan sivulta napattu lainaus.

Kirjakaupan alelaaria penkoessa osui käteen tuhti opus, jonka nimi oli
"Eniten vituttaa kaikki".
Sisältö vastasi tarkalleen otsikkoa. Lähes kaikki elämän ilmiöt tuntuivat ketuttavan kirjoittajaa ja hän oli osannut pukea tunteensa sanoiksi terävästi ja iskevästi. Hihitellen kuvasin kännykkäkameralla seuraavan, tähän aikaan sopivan kohdan:

"Omalla työpaikalla alkavat YT:t
Uskottele siinä sitten, että kannatti roikkua FB:ssa viimeinen vuosi hokemassa että 
'Ei meidän alalla irtisanota'. Parasta on se, kun huomaa nielleensä omien pomojen paskanjauhannan siitä, miten 'meidän firma pitää työntekijöistään huolta'. Niin varmaan pitääkin, niistä jotka päättää säilyttää. Vielä, kun olisit yksi heistä"

Tämä oli siis lainaus kirjasta "Eniten vituttaa kaikki".

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Huolella jekutettu

Joskus aiemmin tuli mainituksi, että perusteellisemmat källit vaativat suunnittelua, organisointia ja jopa logistiikkaa. Yleensä jekkutiimi koostuu joko mekaanikoista tai lentäjistä ja kumpikin porukka jekuttaa omiaan. Yleensä. Kerran olin todistamassa isoa källiä, jossa oli mukana kohdetta lukuunottamatta lähes koko Oulunsalon leirin lentävä ja lentotekninen henkilöstö.

Kohteena ei ollut tietty henkilö, vaan hän oli ns. olosuhteiden uhri. Kohteeksi joutui nimittäin se pilotti, joka sattui ampumaan maalipussin mereen. Muuten valmistelut oli tehty etukäteen.

Kun odotettu pussin alasampuminen oli tapahtunut ja ampuja koneineen tiedettiin, operaatio siirtyi toteutusvaiheeseen. Kun DK rullasi paikalleen riviin, kaksi mekaanikkoa lähestyi takaa kuolleesta kulmasta ja viskasi koneen lisäpallien päälle tilannetta varten varatun maalipussin. Konetta vastaanottava mekaanikko näytti aidon järkyttyneeltä, osoitteli päätään pyöritellen koneen alle. Nuori pilotti oli ohjaamossa varmasti enemmän kuin hämillään. Ja hämmästys sen kuin kasvoi, kun hän kipusi alas ja näki lisäsäiliöihin sotkeentuneen maalipussin. Taisi siinä kiroilla ja päivitellä, että ei hän kyllä niin läheltä ampunut. Väki kerääntyi ympärille ja ihmetteli. Valokuvia otettiin ja vakavia oltiin.

Sitten lentäjäparka kutsuttiin lentueenpäällikön "vakavaan puhutteluun". Paikalla oli runsaasti yleisöä, mitä päästään pyörällä oleva lentäjä ei ymmärtänyt ihmetellä.
"Miksi rikoit turvaetäisyyden?!" tiukkasi päällikkö useaan otteeseen ja yhtä monta kertaa melko hätääntyneen oloinen lentäjänuorukainen kielsi tehneensä niin.

Lopulta päällikkö ei enää tiukannut, vaan ratkesi vapauttavaan nauruun, kuten myös yleisö. Vähitellen uhrikin rauhoittui kun tajuntaan upposi tieto, että kyseessä ei ollutkaan tosi. Ikimuistoinen juttu. Muistaakseni joku kuvasi koko operaation senaikaisella videokameralla. Toivottavasti kasetti säilyi ja siitä annettiin kopio myös lentäjäpololle.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kun ei mene niin kuin Strömsössä

Moni on varmaan katsonut tuota otsikon hyväntuulista ohjelmaa ja vähintään yhtä moni on oppinut tuntemaan nopeasti yleistyneen sanonnan.

Ruotsinkielisessä ohjelmassa hyväntuuliset ihmiset puuhailevat erilaisten projektien parissa. Laittavat ruokaa, askartelevat ja siinä ohessa haastatellaan vieraita. Puuseppä tekee hyvin varustellussa verstaassa taidokkaita kaappeja, penkkejä ym. Liitokset ovat täsmälleen sopivia ja hymyilevä miekkonen sipaisee virheetöntä lopputulosta hiekkapaperilla lähinnä näön vuoksi. Tämä kuva mielessä pitäen on helppo ymmärtää otsikon sanonta. Ei mene niin kuin Strömsössä. Ei kerta kaikkiaan. Tai ainakin hyvin harvoin.

Kun isompaan huoltoon aletaan, on lähes sääntö, että jonkin aikaa työlista pitenee lyhenemisen sijasta. Aina, aina tulee jotain ylimääräistä puuhaa. Vikaa, lisätyötä tai laitevaihtoja, mikä puolestaan poikii testausta, mahdollisesti koekäyttöjä ja/tai koelennon.Urani ajalta muistan vain pari, kolme raskasta huoltoa, jotka ovat menneet aikataulun mukaisesti tai nopeammin, ilman merkittäviä takaiskuja.

Niin se menee aidan ulkopuolellakin. Tai siis ei mene. Ei mene, niin kuin Strömsössä. Kerran rupesin vaihtamaan vanhan mopon puhjennutta sisäkumia. Täysin ummikkona. Oli muuten hikinen vääntö meisseleillä ym. työkaluilla, ennen kuin rikkinäinen kumi oli kätösessä. Ei muuta kuin merkinnät ylös ja ostamaan uutta. Kaupassa oli merkintöjen mukaisia kumeja onneksi peräti kaksin kappalein.
Asennus olikin sitten hieman helpompaa...muka. Hiki kasteli lippiksen siinä ährätessä. Kun sitten aloin pumpata ilmaa renkaaseen, niin eikö mokoma vuotanut niin, että suhina kävi. Olin särkenyt uuden sisäkumin asennuksen aikana. Ketutus oli petäjien latvoja hipova. Pakko oli lähteä hakemaan kaupasta sitä viimeistä sisäkumia.

Alkoi hiipiä mieleen epäilys, että olisiko viisainta turvautua alihankkijaan. Otin renkaan vanteineen mukaan ja kysyin, laittaisivatko sisäkumin siellä liikkeessä paikoilleen. Suosittelivat kuitenkin rengasliikkeeseen menemistä. Siellä laittaisivat konevoimalla asiat ojennukseen vankalla kokemuksella. Joten niin matka jatkui rengasliikkeeseen. Siellä asentaja totesi, että "parin tunnin päästä olis valmis". Vihdoinkin homma alkoi sujua. Olin tyytyväinen.

Kun sitten parin tunnin päästä - no vähän reilun parin tunnin päästä - menin hakemaan mopon pyörää, verstas oli kiinni ja pimeänä, vaikkei ollut sulkemisaikakaan. Turha siinä oli kiroillen kiskoa ovien kahvoja.Hukkareissu.
Päätin puhisten olla heti avaamisaikaan rengasverstaan ovella.

Ja seuraavana aamuna mopon rengas oli edelleen alkutekijöissään verstaan nurkassa. Kävi ilmi, että ostamani sisäkumi oli väärää kokoa. Mutta koska se oli vanhan kumin merkintöjen mukainen, oli jo vanha kumi ollut väärää kokoa. Ei todellakaan mennyt homma niin kuin tiedätte-kyllä-missä.

No, loppujen lopuksi sen päivän aikana homma tuli onnelliseen loppuun. Mopo oli ehjätty ja hermoja lepuuttava ajelulenkki tehty.

Aidan takaa ja luolista vastaavia esimerkkejä löytyy viikoittain. Omalle kohdalle on osunut esim. laitevaihto, jossa sinänsä helppo työ piti tehdä testauksineen kolme kertaa, koska vasta se kolmas varastosta saatu vaihtoboksi oli toimiva. Mutta sitähän se mekaanikon työ on. Kunnossapitoa ja kuntoon laittamista.

Oma määritelmäni mekaanikon työlle (ainakin siviiliaikana) on:
"Ihmeiden tekemistä huonoilla tai täysin olemattomilla resursseilla".

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Sataset paukkuu

Oletpa sitten vakituinen kävijä tai satunnainen harhailija,
Tervetuloa sadannen tekstini pariin!

Koskapa lahjomattomat tilastot osoittavat, että luetuimpia tuotoksia ovat olleet jekkuja ja källejä käsittelevät tekstit, niin lataanpa tähän tasalukeman kunniaksi pari varhaisina vuosina tapahtunutta pilaa.

Eräänä päivänä laivueen kahviossa pöydän ääressä sanomalehteä selaillessani huomasin, että lattialla oli rahaa. Useampi markka-ajan kolikko pilkisti pöydän alta. Kumarruin noukkimaan valuuttaa, vaan turhaan. Eivät latit irronneetkaan kouraan. Toisten huoneessa olijoiden virnistely paljasti, että kyseessä oli jäynä. Mutta ei siinä kaikki.

Kohde oli oikeastaan ihan tietty henkilö. Tuolloin oli töissä mekaanikko, jolle raha oli pakkomiellettä lähentelevä asia. Korot, sijoitukset ja saldot olivat hänen pääasiallisin puheenaiheensa. Kyseinen henkilö ei ole aikoihin työskennellyt firmassa, joten kai tämän uskaltaa kertoa. Laivueen källimestarit olivat keränneet taskuistaan muutamia kolikoita ja kaikkien taiteen sääntöjen mukaan liimanneet ne araldiitilla lattiaan, sopivasti näkymään puoliksi pöydän alta.

Viimein kohde lompsi huoneeseen ja istahti pöydän ääreen. Saman tien hän bongasi lattialla "lojuvat" kolikot.
"Jaa, jollakulla on ollut liikaa rahaa", jannu tokaisi ja kumartui tyytyväisenä keräämään saalista. Mutta siinä missä muut totesivat naurahtaen joutuneensa jekutetuksi, tämä henkilö ei luovuttanut. Olihan kyseessä hänelle pyhä asia, raha. Ärtyneenä hän tuuppasi pöytää syrjemmälle ja alkoi varsikengällä potkimalla irrottaa lateja lattiasta. Turhaan. Liimaus oli tehty huolella. Kohde luovutti ja katosi jupisten pukuhuoneen suuntaan.
Siellä odotti jatkokälli. Miekkosen pukukaapin oveen oli samalla menetelmällä eli araldiitilla liimattu 50 markan seteli, jonka päälle oli vielä liimattu kontaktimuovi.

Näin jälkeenpäin muistellen tuosta jäi kyllä hieman paha maku. Yleensä källit tehdään hyvällä maulla ja jopa kohteella on hyvä mieli. Nyt tarkoituksena oli suoranaisesti ärsyttäminen.

No, kerran erästä laivueen vanhaa äksyä sotilasmestaria sanottiin suoraan mulkuksi. Ja kuinka ollakaan, kun sotmest seuraavana aamuna kiskoi haalarit ylleen, niiden etumuksesta sojotti puolen metrin mittainen solumuovista leikattu arvaat-kyllä-mikä. teos oli punottu paikalleen runsaalla nollakasin varmistuslangan käytöllä. Kiroileva, sivuleikkureilla haalareistaan kankea irti leikkelevä sotilasmestari oli hyvää tuulta levittävä näky. Harmi, ettei tuolloin ollut kännyköitä kameroineen.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Betty

Aikoinaan Hornetin tyyppikurssilla tuli tutuksi Betty, lisänimeltään "Pitching",
tietokoneääni, joka kertoi koneen kriittisistä häiriöistä.
Mikä lie tarkka käännös, mutta melko äkkiä nimitys muuttui muotoon "Betty the bitch".
Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että koskaan ei ole mitään hyvää sanottavaa.
Milloin nainen valittaa tulipalosta moottorissa tai APUssa, milloin taas polttoaineen loppumisesta.

Erään HR:n (Hot refuel) aikana luureissa roikkuessani sain pilottien jutustelusta sen kuvan, että Betty on koneen päivityksien yhteydessä myöskin päivittynyt nuorempaan. Tiedä häntä, en ole henk. koht. kuullut. Sanomat tuskin ovat muuttuneet positiivisemmiksi.

Joskus mainostettiin erään kodinkoneketjun julkaisussa, että kun ostaa navigaattorin,
voi pienellä lisämaksulla saada ostokseensa "hauskat naljailevat ääniopasteet", Kummeli-tyyliin.
Vähänkö olisi hieno lisä myös hävittäjään! Kuskilla olisi hauskaa, kun Bettyn sijaan infoa jakelisi kuulokkeista vaikkapa Matti Näsä:

Bingo fuel : "Sulla rupee muuten nyt oleen viimmeset hetket palata kotio"
APU fire  : "Apumoottoris muuten käryää"
Engine fire left : "Tiäksää, sun vasen mottis palaa"
PULL UP!     : "VEDÄ YLÖS PERKULEEN PUUSILMÄ!"

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Ohjeiden noudattamisesta

Auto ei mennyt tällä(kään) kertaa katsastuksesta kerralla läpi.
Vikalistassa jurputettiin mm. etujarrujen epätasaisesta tehosta.
Ajattelin, että vaihdetaan sitten molemmille puolille jarrupalat.
Joten ei kun osakauppaan ja sieltä parkkipaikalle perinteistä
tee-se-itse-asennusta aloittelemaan.

Kerrankin oli heti ensi kerralla sopivat osat karvaisissa kätösissä.
Ja valmistaja oli työtä helpottaakseen liittänyt mukaan reilunkokoisen
paperilakanan, jossa oli työohjeita kaikkiaan kahdellakymmenelläneljällä
(24) eri kielellä. Loistavaa!

Vaan mitäpä pitäisi päätellä työohjeen otsikosta:

















Onko kyseinen työ masentavaa? Vai pitääkö jarrupalat masentaa?
Onko työn tekevä henkilö siis masentaja?

No, sattuu sitä paremmissakin piireissä. Kun eräitä jo menneen lentokaluston ohjekirjoja sorvattiin suomen kielelle, oli ohjaamossa pitkään heittoistuimen sijasta heittouistin.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Sitoutumisesta

Kuluvana vuonna on yksi ja toinen mekaanikko varmasti tutkaillut pitkästä aikaa uran alussa allekirjoittamaansa palvelussitoumusta. Tuolloin asia tuntui jokseenkin yhdentekevältä. Olihan se nuorelle miehelle pelkkää juhlaa, kun sai "varman" työpaikan. Ei siinä pahemmin luettu tekstiä. Nimi alle vaan, tätä työtähän oli tultu tekemään!

Sittemmin paperia on muutamaan otteeseen tullut tutkituksi tarkemmin, yleensä kun on ollut pakkosiirron uhkaa ilmassa. Jonkin aikaa tuli elettyä väärässä aikataulussa, kun omat laskelmat sitoumuksen voimassaolosta ja uusiutumisaikataulusta heittivät vuodella.

Ennen vuosituhannen vaihtumista oli ajanjakso, jolloin pilotteja lähti lyhyessä ajassa huomattava määrä rahaohjaamoihin eli Finnairille. Tai ei se nyt ihan koko totuus ole, se raha. Lentäjillä kun on loppujen lopuksi melko lyhyt se todella aktiivinen jakso urasta. Sitten alkaa pukata päälle kaikenlaisia toimistohommia ja komennuksia, mitkä sitten maistuvat puulta lentämisestä pitävän suussa. Jos kilpailevalla firmalla on tarjota parempi palkka ja enemmän tiimaa, niin tokkopa lienee vaikea valinta. Tuolloin muistaakseni lyötiin piloteille palkkaan tuosta vaan tonni lisää porkkanarahaksi, ettei tekisi niin kovasti mieli vaihtaa työnantajaa.

Tuohon aikaan myös tekniikan puolelta osoitettiin kiinnostusta lähteä finskille eikä sieltäkään aivan penseästi suhtauduttu ilmavoimien mekaanikoihin. Tiedän, kun itsekin kysyin mahdollisuutta vaihtaa haalarien väriä. Mutta mitäpä teki Firma estääkseen tekniikan tietämystä pakenemasta toiselle työnantajalle? Lyötiinkö palkan päälle porkkanarahaa? Ei. Kehuttiinko osaamista ja taputeltiinko olalle? Ei.
Jaa että miten turvattiin teknisen henkilöstön jääminen ilmavoimiin...?
Nostettiin sitoumuksen sanktiosummaa.
No, mitäpä sitä turhaan porkkanaa tarjoamaan, kun keppi on tarpeeksi iso.
Eikä sitä nykyään Finskilläkään kovin turvallinen olo olisi.

Yksi asia tuossa jo pikkuisen nuhraantuneessa nuoren kersantin allekirjoittamassa sitoumuspaperissa naurattaa. Naurattaa ja pikkuisen kyllä ärsyttääkin. Nimittäin sanamuoto.
"Tätä sitoumusta, jonka allekirjoitan vapaasta tahdostani..." Voi ristus sentään, vapaasta tahdostani!
Kyllä tahtotila oli jossain ihan muualla, kun sitä paperia allekirjoitettiin. Varmaan viikko etukäteen peloteltiin ja uhkailtiin (nykyään sitä sanottaisiin motivoinniksi), että jos ei allekirjoita, niin kurssilta tulee lähtö justiinsa.
Vapaasta tahdosta, niinpä niin. Mielenkiintoista on nähdä, miten tänä ja ensi vuonna sinänsä sanamuodoltaan yksinkertaista paperia tulkitaan, kun varmasti tulee eteen siirroista kieltäytymisiä, irtisanoutumisia ja irtisanomisia.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Juhannus

Firmassa työskenteleville Kauhavan juhannusjuhlat ovat varmasti kaikille jollain tasolla tuttu asia. Monet ovat työskennelleet siellä, vielä useammat käyneet. Nyt tuo tapahtuma järjestetään viimeistä kertaa, ainakin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan. Mitä mahtaa liikkua järjestävän organisaation lukuisten talkootyöläisten mielessä? Onko haikea olo? Vai uhmakas? Vuosikymmeniä jatkuneen perinteen loppuminen yllättäen ravistelee varmasti. Mutta niinhän sitä sanotaan, että mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus.

Joka tapauksessa nyt sulkee paatuneinkin mekaanikko pakkinsa ja laittaa joksikin aikaa haalarit naulaan.

Hyvää keskikesän juhlaa kaikille!

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Välitilinpäätös

Tälle tielle kun läksin, naputtelemaan plattaelämää mahdollisten harvojen kiinnostuneiden luettavaksi, en suunnitellut asiaa sen kummemmin eteenpäin. Ajattelin, että kokeillaan nyt tätäkin. Ihmeen pitkälle on tultu. Satanen paukahtaa melko pian rikki tekstien määrässä ja on niitä joku käynyt lukemassakin.

Jossain vaiheessa kävi mielessä, että pitäisiköhän lopettaa, kun jutun juurta ei tuntunut löytyvän. Normiarki platalla kun ei välttämättä aina ole inspiroivaa. Mutta toisaalta, edessä on PVUUDistuksen ansiosta niin paljon mullistuksia tulossa, että pakkohan niitä jotenkin on kommentoida.

Keväällä alkoi telkkarissa pyöriä - ja pyörii vieläkin - mainoksia uudesta tv-sarjasta muuttajat, jossa kaiketi seurataan erilaisten ihmisten ja perheiden muuttopuuhia. PVUUDistuksen ansiosta aiheesta saisi kokonaisen oman sarjan, vaikkapa PVMuuttajat, sen verran suurta määrää ihmisiä aletaan pian liikutella ympäri maata, enimmäkseen oman tahdon vastaisesti.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Mekaanikot metsässä

Kun aikanaan tuli komennus opistoupseerien jatkokurssille, alkoi se siellä, missä tämä koko pari vuosikymmentä kestänyt retki eli Lappeenrannassa.

Olihan se toisaalta jännä nähdä vanhat joukkuekaverit peruskurssin ajalta, vaikka koulunpenkille käytännön elämästä siirtyminen ei aika ajoin herkkua ollutkaan. Kaikenlaista teoriaa tuli tuutin täydeltä. Ja koska ensimmäinen jakso käsitteli kaikkea muuta kuin plattaelämää, olo oli melko orpo.

Eikä sitä oloa helpottanut yhtään se, että (tietenkin) oma joukkue oli valittu osallistumaan johonkin ihme sotaharjoitukseen, joka vieläpä alkoi muistaakseni perjantaina ja jatkui pitkään seuraavalle viikolle. Silloin oli huumori kiven alla. Jääkäritoverit solahtivat tilanteeseen kuin kalat veteen ja nauttivat olostaan.

Niin sitä löydettiin itsemme Itä-suomalaisesta metsästä pystyttämästä puolijoukkuetelttaa ja rakentamasta tukikohtaa kaikkine mausteineen. Kyllä kypsytti, oikein todella. Oltiin niin kaukana omalta alalta kuin ikinä on mahdollista. Jääkäreillä oli mukana omat Hi-tech-telttasängyt, kevyet, upeat, mukavat jne. Meikäläisellä taisi olla repussa tyyny.

Vaan paistoi se arska ankean alun jälkeen mekaanikkojenkin risukasaan. Kun puitteet oli kasattu, alkoi idealamppuja syttyä pikku hiljaa. Pikaisen palaverin jälkeen pyydettiin lainaksi paku ja osa mekaanikoista lähti lähimpään markettiin hankintamatkalle. Reissun jälkeen puuhailu jatkui tulen sytyttämisellä ja muilla valmisteluilla ja askartelulla. Ja olihan se pääkouluttajan ilme jonkin verran hämmentynyt, kun leiripaikka olikin jalostunut loimulohikypsentämöksi. Ei tosin nostanut asiasta haloota, varsinkaan reilujen maistiaisten jälkeen.

Harjoituksessa käytiin isolla karttapohjalla jonkinlaista konfliktia. Joukkojen sijainnit ja varustukset oli merkattu, samoin vastustajan. Me olimme muistaakseni pahiksia, maahan hyökkääjiä. Homma meni vähän kuin shakin peluu. Pähkäilyn jälkeen teimme kartalla siirron, vaikkapa että jokin joukko hyökkää sillä ja sillä alueella. Siirto ilmoitettiin sitten vastapuolelle, missä tehtävänä oli reagoida tilanteeseen ja tehdä vastasiirto. Paikalla oli eri alojen kouluttajia, jotka sitten arvioivat tehtyjä siirtoja ja niiden seurauksia. Jossain vaiheessa, kun homma alkoi sujua, saimme jäädä operoimaan keskenämme. Siirryttiin todelliseen sovellettuun vaiheeseen. Oikein kirjaimellisesti. Kouluttajat painuivat pehkuihin, mutta meidän piti sotia kartalla ympärivuorokautisesti, tai ainakin melkein. Ja kävihän siinä tietysti niin, että pikkutunneilla pikkupirut ja luovuus löivät kättä ja vastustajaa kohti vyörytettiin hyökkäys, jolla ei taatusti ole ollut vertauskohtaa missään maailmanhistoriassa. Yksityiskohtia en muista enää, mutta KAIKKEA käytettiin, erittäin ennakkoluulottomasti. Vaikutus oli sen verran shokeeraava, että puolustuspäässä oli herätetty pääkouluttaja aamuneljältä tutkimaan merkinnöistä tukkeutunutta karttapohjaa. Majuri oli raapinut sänkistä leukaansa ja tutkinut pitkään taistelun kulkua ja tilannetta. Oli sitten viimein pudistellut päätään ja todennut, että
"Kylläpä pirun kummallisesti hyökkäävät..."

Mitä tästä opimme? Varmaan ainakin sen, että ehkä kuitenkin mahdollisen konfliktin koittaessa mekaanikkojen omin paikka ja vahvuusalue on platalla tai luolastossa. Antaa muiden hoitaa atakit, tykistötuli ja erikoisoperaatiot.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Maaliikennettä

Platan lisäksi henkilökunta liikkuu jokseenkin päivittäin myös muualla kenttäalueella. Hinataan koneita paikasta toiseen tai haetaan varaosia tai milloin mitäkin eri paikoista tukikohta- ja lentokenttäalueella. Tällöin on tarpeen osata peli- ja liikennesäännöt, jottei tule injurya ja damagea henkilöille ja/tai lentokalustolle.

Lennonjohto pitää näpeissään paitsi lentoliikennettä, myös kenttäalueen maaliikennettä. Rullaus- ja kiitoteillä liikkuvilla ajoneuvoilla on oltava radioyhteys lennonjohtotorniin. Tornista kysytään luvat saako ajaa mistä mihin ja torni sitten ohjeistaa tilanteen mukaan, saako ajaa vaiko eikö.

Hommahan ei ole mitään rakettitiedettä, mutta nykyään onnistutaan maalaisjärki syrjäyttämään siinäkin melko hyvin. Joskus 90-luvulla olin ensimmäisellä maaliikenneoppitunnilla. Istuttiin päivä kuuntelemassa luentoa siitä, mitä jo oltiin vuosia tehty. No, ei siinä mitään. Mutta sitten mentiin siihen, että toisessa tukikohdassa oppi ei enää pätenytkään. Siis voi hyvää päivää! Samat autot, samat radiot, sama fraseologia. Mutta juu ei, ei saa liikkua kenttäalueella, ennen kuin on käynyt sen nimenomaisen tukikohdan radioliikenneoppitunnit. Sama kuin joka kaupungissa joutuisi käymään eri autokoulun.

Tässä vielä aiheeseen sopiva loppukevennys, joskus vuosia sitten erään sisarlennoston henkilöstölehdestä napattu.


sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kesä ja kärpäset

Nyt eletään taas sitä aikaa, kun pitkästä aikaa huomaa, että platsilla ei enää tarvikaan täyttä windstopper-villasukka-varsikenkä-toppatakki-varustusta. Aurinko paistaa ja jopa lämmittää. Luonto vihertää sekä panssariaidan sisä- että ulkopuolella ja ensimmäiset punaniskat voi bongata platalla. Nyt siis EI puhuta mistään jenkkilän junteista, vaan ihan kotimaan mekaanikoista, jotka UV-säteilyn voima yllättää keväisin. Lentokentällä yleensä puhaltavan tuulen ansiosta auringon kärvennystä ei yleensä huomaa kovin helposti.

Luonnon heräämisen ja kesän saapumisen huomaa myös koneista, jotka kaipaavat tuulilasin ja kuomun pesua lähes joka kierroksen jälkeen.

Nokkakartio on saanut oman ötökkäannoksensa ja samaa kamaa löytyi tuulilasista ja imuaukon reunoista runsaasti.
Ötökkäkuorrotus muuten ihan oikeasti HAISEE,
kun sitä on tarpeeksi.

Platalla näkyvä nestevuoto ei muuten sitten ole ihmisestä lähtöisin.
Sitäkin kun jotkut varmaan päissänsä miettivät.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Yleismaailmallinen ilmiö

Mikä on se, joka löytyy niin lentokonekorjaamolta kuin käyttölentueesta? Ja autokorjaamolta. Yhtä hyvin merkkikorjaamolta kuin harrastelijapajalta. Ja leikkuupuimuri- ja traktorihuoltohallilta. Ja - uskokaa tai älkää - lähes jokaisesta kodista. Se tunnetaan joka paikassa samalla nimellä ja siitä löytyy hyvin usein apu silloin kun kaikki muu on jo tutkittu ja toivo alkaa hiipua.

Ja mikä se sitten on? No tietenkin Miljoonalaatikko.

Nyt EI siis puhuta mistään tuurilaisen kyläkauppiaan säilytysratkaisusta tai uudesta ruokakeksinnöstä,
vaan sekalaisten vara- ja ylijäämäosien loputtomasta runsaudensarvesta.

Ilmiö on niin yleinen ja jopa hyödyllinen, että siitä pitäisi tehdä väitöskirja. Tai opinnäytetyö. Voi tietysti olla, että joku on jo tehnytkin.

Kun rupeaa ajattelemaan, niin vähintään kerran viikossa tulee eteen tilanne, että turvaudutaan Miljoonalaatikkoon. Ilmiö jakaantuu vielä niin, että asemiehillä on oma miljoona-, jemma- tms laatikkonsa, maalaitemiehillä ja sähkäreillä omansa jne. Kotien miljoonalaatikoissa on verhonipsuja, hyllyjen kannattimia, ruuveja ym. pientä.

Viikonloppuna anoppilassa totesin, että auton takaovesta oli yksi lukkorengas erkaantunut jonnekin ja siitä johtuen ovi kolisi välillä häiritsevästi. Joten ei kun vaimokullan kanssa tutkimaan apen autotallin aarteita.
Käytännön miehenä tunnetun miehen varastossa ei ollut vain yhtä vaan useita miljoonalaatikoita. Nopeasti huomasi, että kaikelle oli oma laatikkonsa. Oli miljoonalaatikko ruuveille, laatikko pulteille ja muttereille jne. Yhdessä laatikossa oli jopa huomattava määrä kelloista purettuja rattaita ym. osia. Loistavaa!
"Mitäpä sitä köyhällä muuta on kuin tavaraa", oli miehen vakiosanonta. Ja käyhän se järkeen. Vaikkei takalakkarissa olisikaan limpun paksuudelta seteleitä, niin ei se mitään, kun omissa varastoissa on kaikki tarpeellinen.

Ja löytyikö sitä lukkorengasta? Totta maar löytyi. Oli eri kokoja, malleja ja paria eri materiaalia. Valitsin sopivan ja asensin paikalleen. Nyt ei kolise eikä natise.
Kiitos miljoonalaatikon.

torstai 10. toukokuuta 2012

Asiantuntijat asialla

Ilta-sanomien sivulle pamahti uutinen:
"Ilmavoimien Hornetiin iski laitevika kesken lennon".
Tuli siinä mieleen, että koska muulloin se vika voisi tulla kuin käytön aikana.

Kommenttejakin alkoi heti rapista. Linja oli heti alusta alkaen selvä eli huumorilinja.

"Ja jos katsoo tarkemmin moottoreihin, niin näyttäisi ettei toisessa pala yhtä paljon kuin toisessa. Olisko polttoaineen syötössä jotain vikaa?
Mekaanikolta jäänyt + tai - johto kytkemättä bensatankkiin?"

" Vasen siipi näyttää kovin muhkuraiselta. Oisko jäänyt mekaanikolta pesemättä?"

 "jostain syystä haluaisin syyttää talvivaaraa tästä tapauksesta."

Parissa kommentissa yritettiin vierittää syytä mekaanikkopolon niskaan. Muistaakseni jossain vaiheessa oli tosiaan tapetilla aihe mahdollisista korvausvastuista eli vahingon sattuessa olisi saatettu kaivaa esille joku vastuullinen, joka puolestaan saisi kaivaa kuvettaan vahinkojen korvaamiseksi. Asiasta nousi jonkinkokoinen haloo tuolloin. Kukaanhan tässä firmassa ei tahallaan tee vahinkoa, vaan onnettomuudet ym ovat aina useamman tekijän summa ja lopputulos. En tiedä, mikä asian tila on nykyään, mutta en ole kuullut, että kenellekään olisi koskaan tultu laskua tyrkyttämään. Tai no, onhan uusi loistava palkkajärjestelmä välillä perinyt ylityökorvauksia maksamisen sijaan.

Asiantuntijat tietävät nimityksensä mukaisesti jostain asiasta koulutuksensa ja kokemuksensa ansiosta muita enemmän. Sitten taas on niitä, jotka hölöttävät suu vaahdossa ja tyrkyttävät kommenttejaan JOKA asiaan, vaikkei kukaan muu niitä haluaisi. Ikävää on, että nyky-yhteisössä ovat arvostetumpia juuri ne, jotka kyynärpäävoimin tunkevat esille ja ponnistavat kaverin silmäkuopasta kohti korkeuksia.

Asian ilmaisi hyvin eräs muutaman vuoden takainen lehtijuttu, jonka väliotsikko meni jotenkin näin:

"Työyhteisössä aina esillä olevaa, joka asiaan päämäärättömästi puuttuvaa koheltajaa erehdytään usein luulemaan asiantuntijaksi"

torstai 26. huhtikuuta 2012

Työkkäriin, työkkäriin...

PVUUDistuksen vyöryessä vääjäämättömästi, joskin hitaasti kohti konkretisoitumisen kynnystä on huoli tulevaisuudesta alati läsnä. Mitä tästä vielä tuleekaan? Tuleeko yhtään mitään? Tuleeko hyvä lopputulos vai saadaanko paskaa ropeliin oikein kunnolla. Koko ajan muuttuvat versiot tulevista organisaatioista eivät ole omiaan rauhoittamaan henkilöstön mielialoja.

Eräänä päivänä asiaa pohdiskeltiin spontaanisti työn ja koulutuksen lomassa. Eräs aliupseerikollega puuskahti, että siitähän show tulee, jos hän joutuu menemään työkkäriin:

- Päivää. Tuli kenkää. Olisko mitään töitä?
- Päivää päivää. Katsotaanpas. Mitä osaat tehdä?
- No, osaan ampua hyvin. Niin ja räjäyttää kaikenlaisia juttuja paskaksi.
- Jahas. Joo... nyt näyttää siltä, ettei paskaksiräjäyttäjälle kyllä löydy mitään.
- No voi voi.Pitää sitten palata astialle myöhemmin. Näkemiin.
- Kiitos näkemiin.

Tästä tietysti alkoi ajatus itää, että minkälaisia työpaikkailmoituksia pitäisi alkaa katsella:


tiistai 10. huhtikuuta 2012

Youtube-poimintoja

Youtube se on varsinainen runsaudensarvi. Kaikenlaista videota ladataan systeemiin uskomattomia määriä vuorokaudessa. Suurin osa on yhdentekevää roskaa, mutta ihan asiallistakin materiaalia löytyy.
Laitan tähän muutaman linkin, jotka itseä syystä tahi toisesta jollain tasolla koskettivat.

Aloitetaan sieltä oman historian hämärästä:
http://www.youtube.com/watch?v=qWOINzyCLL4

Ja vaikka lapamoottorien kanssa en vehtaakaan, niin tämä video oli naseva:
http://www.youtube.com/watch?v=6Evu8L2pF7w

Joukkoon vähän "sotilas"huumoria, kun luonto iskee takaisin:
http://www.youtube.com/watch?v=F2ZxC0qVHio

Ja lopuksi: Kaikista meistä tuntuu joskus tältä...
http://www.youtube.com/watch?v=grDgF9iMnIw

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen plattavisa

Mekaanikko joutuu virkauransa aikana läpäisemään huomattavan määrän erilaisia kokeita ja tenttejä. Opiskeluaikana eteen vyörytetään erilaisien aineiden kokeita koulutyyliin. On esimerkiksi matematiikkaa ja kieliä.
Myöhemmin opiskeltavat aineet ovat lähemmin ammattiin liittyviä. On eri koneiden tyyppikursseja ja vielä erikseen eri koneista järjestelmäkursseja.

Yleisaineiden kokeet ovat koulumaisia, mutta sen jälkeen kokeet ovat yleensä monivalintatyyppisiä. Eikä yhtään irvistellä siellä mistään veikkausjutuista. Kun monivalintakoe tehdään kunnolla, siis kokeen laatija tekee, se todella mittaa tekijän osaamista ja tarkkuutta. Neljä vastausvaihtoehtoa saattavat hätäisesti vilkaistuna tarkoittaa kaikki jokseenkin samaa asiaa, mutta jokin pieni yksityiskohta onkin se ratkaiseva. Kompakysymyksiäkin esitetään. Tarkkana pitää olla, että saa tulokseksi sen vaaditun prosenttimäärän, yleensä 75.

Ajattelin väsätä satunnaiselle surffaajalle leikkimielisen monivalintatehtävistä koostuvan plattavisan.
Laita rivi muistiin paperille, vastaukset lopussa. Vastausvaihtoehdoista voi olla oikeita useampi kuin yksi. Onnea matkaan!

 1. Minkä seuraavista voit nähdä platalla?
     A) Moonwalk
     B) FOD-walk
     C) Powerwalk
     D) Walk of life

2. Mitä seuraavista käytetään yleensä lentokoneen siirtämiseen / hinaamiseen?
     A) Bousaria
     B) Apareita
     C) Unimogia
     D) Kaikkia edellämainittuja

3. Mikä seuraavista on yleisin pultin tai mutterin varmistustapa lentokoneessa?
     A)  Pistehitsaus
     B) Tarpeeksi suuri momentti
     C) Ruuvilukite
     D) Lankavarmistus

4. Hawk Mk66-koneessa potkua menoon antaa:
     A) Turbo
     B) Kaasupoltin
     C) Jälkipoltin
     D) Ei mikään edellisistä

5. Ilmavoimien uutta kuljetuskonekalustoa on:
     A) Kasa
     B) Cassa
     C) Kassa
     D) Casa

6. Ennen tekniikan naruja piti hyppysissään kotoisesti käyttöhuollon johtaja tai "kymppi".
    Nykyään sen tekee:
     A) MOC
     B) AIRBOSS
     C) SAS
     D) PATRIA

7. Seuraavassa ääninäytteessä hihat palaa perusteellisesti, mutta keneltä?
    VAROITUS! SISÄLTÄÄ ÄÄRIMMÄISTÄ KIROILUA!

Hihat palaa:
     A) Talkkarilta lumilingon lauettua
     B) Metsäkonemekaanikolta Ponssen pamahdettua
     C) Lentokonemekaanikolta Vinkan vaiettua
     D) Automekaanikolta Toyotan tehtyä harakirin

8. AIM120-puikon asentaa paikalleen kätevimmin:
     A) Jakkaraa apuna käyttäen
     B) Tarkoitusta varten tehdyllä nostolaitteella
     C) Neljä mekaanikkoa käsin nostamalla
     D) Tunkilla

9. Hawkin moottorit on valmistanut:
     A) Patria
     B) British Aerospace
     C) Volvo
     D) Rolls Royce

10. Ilmavoimien mekaanikkojen koulutuspaikka on:
     A) Ilmasotakoulu Tikkakoskella
     B) Ilmavoimien teknillinen koulu Hallissa
     C) Lentosotakoulu Kauhavalla
     D) Korjaamo kussakin lennostossa


Oikeat vastaukset alempana!



















1. B vaikka Moonwalkinkin olen platalla nähnyt, yleisimmin suoritetaan FOD-walk kivien ym. löytämiseksi.
2.C. Poikkeustilanteissa voidaan käsinkin liikutella pieniä matkoja. Bousari on polttoainesäiliö pyörillä.
3. D. Ei ole nollakasin teräslangan voittanutta.
4. D. Kompakysymys. HW:ssa ei ole jälkipolttoa.
5. D.
6. A. Maintenance Operations Center. NATO-yhteensopiva nimike.
7. B. Kts youtube
8. C.
9. D. Kuuluisa RR-tunnus on motin kyljessä.
10.B. Tulevaisuudessa A

9-10 oikein - Hienoa! Hae haalarit, sinussa voi olla ainesta mekaanikoksi!
7-8             - Ihan OK. Potentiaalia löytyy.
5-6             - Paremmin kuitenkin kuin ihan veikkaamalla.
3-4             - Hyvä yritys
1-2             - Paremmin ensi kerralla
0                 - Voit lopettaa lottoamisen

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Pieniä jekkuja ja isompia källejä

Pitääpä pitkästä aikaa muistella joitakin piloja menneiltä vuosilta, ettei harmaa arki aivan pääse musertamaan alleen.

Monesti pilat ovat arjen keskellä yllättäen vastaan tulleiden tilanteiden inspiroimia. Pikku jekku hyvässä paikassa piristää jopa itse kohdetta ja varsinkin tekijöitä. Pikku jekut eivät vaadi suunnittelua, organisointia, resursseja tai logistiikkaa, vaan ne syntyvät silmänräpäyksessä. Otetaanpa esimerkiksi eräs jekku viime vuosituhannelta.

Laivueeseen oli jostain tullut pari tavarakorillista potkulautaa, joilla oli tarkoitus mekaanikkojen suhata hallissa vaikkapa työkaluja hakemassa. Värkit herättivät kuitenkin myös pilottien huomion. Yhä enenevässä määrin lentäjät pihistivät potkulaudat ja potkuttelivat niillä platan ja laivuerakennuksen väliä.
Eräänä yölentopäivänä, kun pilotit olivat jättäneet laudat platalle ja startanneet Drakeneilla pimeälle taivaalle, tuli sopiva hetki. Nippusiteillä kiristettiin potkulautojen käsijarrut laahaamaan melko reippaasti. Lennon jälkeen oli sitten hauska katsella kauempaa, kun pilotit yrittivät potkutella platalta pois. Ei ollut kepeää, vaan työlästä menoa. Huomasivat sitten lopulta, mistä kenkä niin sanotusti puristi.

Toisen jekun kohteeksi joutui eräs sotilasmestari, joka laivueen vanhimman mekaanikon statuksestaan huolimatta oli innokas jääkiekkoilija. Kun liikuntailtapäivä koitti, sotmest nappasi ison kiekkokassinsa ja lähti nuorempien mukaan jäähalliin. Vinoilut papan kuulumisesta vilttiketjuun mies sivuutti naureskellen. Kerran sitten hymy hyytyi. Kiekkokassi ei lennähtänytkään kevyesti olkapäälle ja epäuskoisena sotmest ihmetteli, että nytkö se terveys petti, kun ei meinaa enää kassia jaksaa kantaa. Tuli sitten lopulta katsoneeksi kassiinsa ja löysi sieltä kiekkovarusteiden lisäksi tuhdin pätkän ratapölkkyä. Ylimääräisen puutavaran lennettyä sadattelujen saattelemana pöpelikköön mies oli taas valmiina kaukaloon.

Jekkuja järeämmät källit vaativat kaikkia edellämainittuja asioita suunnittelusta logistiikkaan ja lisäksi rutosti viitseliäisyyttä. Källejä tehdään lämpimässä hengessä, pidetyille ihmisille, yleensä eläkkeelle lähdön aikoihin.

Eräs isäntä oli jäämässä eläkkeelle ja työskenteli uskollisesti aivan loppumetreille saakka HW-platalla. Hän ei itse kovin kummoisia seremonioita suunnitellut, vaatimaton kun oli. Källitoimikunta oli kuitenkin suunnitellut "jotain ihan muuta".
Viimeisenä työpäivänään miekkonen lennätti Hawkia ohjusvarustuksessa, pahaa aavistamatta. Kauhistus oli suuri, kun koneen palatessa lennolta ohjuksen hakupää oli hävinnyt, ainoastaan nippu johtoja roikkui ohjuksen sisältä. Hämmentyneen miehen tehdessä vakaville johtajille selkoa tapahtuneesta, tuli "silminnäkijähavainto" koneesta pudonneesta osasta lähialueella. Koska kone oli miehen vastuulla, hänen käskettiin pukea suojapuku kaikkine aktiivihiiliväliasuineen ym tarvikkeineen ja valmistautua etsintään. Hillittömästi varusteissaan hikoileva mies kuljetettiin autolla havaintopaikalle. Sotilaspoliisi opasti etsimään suljetun metsäautotien päästä. Tuskaisen kävelymatkan päässä oli aukio ja keskellä aukiota hiekkakasa. Ja hiekkakasassa oli - ei suinkaan ohjuksen hakupäätä, vaan kylmyyttään helteessä hikoileva Kossupullo. Vasta siinä vaiheessa mies oli tajunnut joutuneensa huolella suunnitellun källin kohteeksi. Oli varmasti ikimuistoinen viimeinen työpäivä.

Homma oli tosiaan vaatinut suunnittelua ja eri tahojen yhteistyötä. Kun koneet olivat lähdössä lennolle, kohteen kone rullasikin vain toiselle puolelle kenttää. Siellä irrotettiin ohjuksesta hakupää ja viriteltiin johtoja lisäämään tapaturmaisen irtoamisen vaikutelmaa. Kun muut koneet laskeutuivat, kohteen kone rullaili jonon jatkoksi toiselta puolelta kenttää.

Vaikka onkin suuria paikkakunnista ja ihmisistä johtuvia eroja, jekku- ja källikulttuuri elää edelleen. Onneksi.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Huoltovastuu

Mekaanikoilla on vastuu tekemistään huolloista ja tarkastuksista. Homman on toimittava ja koneiden pysyttävä ilmassa. Alan miehet tietävät kuitenkin, että mekaanikon huoltovastuu on venyvä käsite ja ulottuu hyvinkin moninaisiin asioihin myös aidan ulkopuolella. Huoltovastuuseen sisältyy useimmiten kaikki tekninen kalusto omassa perheessä.

Tyttären kännykkä lakkasi toistamasta musiikkia kuulokkeiden kautta. Vikakoodaus olisi "Käytön aikana - toimintavirhe/virheellinen toiminta - vakavuus HUOMATTAVA". Korjaukseksi yritin virtojen renkkaamista ja akun irrottamista-asennusta. Viimeisenä oljenkortena asensin käyttiksen uudelleen. Ei auttanut. Tilanteeseen toi lisämaustetta valmistajan nettisivujen tökkiminen. usean sadan megan tiedoston lataaminen ei käynytkään tuosta vaan. Latauspalkin hidasta etenemistä seuratessa ja tytön tuskailua kuunnellessa tuli mieleen, että olisipa värikkäitä päiviä platalla, jos pilotit ottaisivat yhtä raskaasti koneiden hajoamisen.

Pilotti painelisi alahuuli väpättäen laivuerakennukseen ja tiuskisi mennessään kommentteja "paskasta koneesta, jonka saisi heittää seinään!" Purkauksen päätteeksi hän paiskaisi pukuhuoneen oven kiinni ja lukitsisi sen. Mekaanikko maanittelisi rauhoittumaan ja tulemaan ulos.
"Hei älä nyt viitti. Kyllä se kuntoon saadaan, ei tässä kauan mene"
"En mä jaksa odottaa! Tulen hulluksi!
"Enää yks softapäivitys. Pian se valmiiksi tulee."
"Just joo, tyyliin joskus yhdeksältä illalla!"
"Hei, ei se minun syytäni ole, eikä kenenkään. Joskus ne vaan hajoaa. tule nyt ulos ja rauhoitu."
"Ihan paska kone! Miks sen just nyt piti hajota, byääää!"

No, onneksi lentäjät (useimmiten) eivät käyttäydy kuten teinit.
Mutta toisaalta, tämän päivän teinit voivat istua seuraavan hävittäjähankinnan ohjaamoissa.
Toivottavasti hieman kärsivällisyyttä oppineina.

Ai niin, tyttö rauhoittui ja puhelin toimitettiin takuuhuoltoon, mistä se toivottavasti pian tulee ehjättynä.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Muuttamisesta

Olen aiemmin käsitellyt parissa tekstissä muuttamista. Laskeskeltiin kerran vaimokullan kanssa, montako kertaa yhdessäoloaikanamme on majaa muutettu ja pääsimme aikamme pähkäiltyämme lukuun 13. Kaikki eivät ole toki olleet työnantajan käskyttämiä, joukossa on saman kaupungin sisällä tehtyjä muuttoja ja jopa samassa kerrostalossa lukaalista toiseen. Mutta muutettu on, ihan tarpeeksi. Eikä se ole vuosien mittaan tuntunut yhtään helpottuvan, vaikka sitä ehkä luulisi, että kun monta kertaa muuttaa, niin kokemus helpottaa. Ja pyh. Aina on tavarat jonkin verran hukassa, osa särkyy jne.

Mutta ei tässä ollut tarkoitus omia muuttoja ruotia. Tulin vaan ajatelleeksi eräänä päivänä tukikohdan läpi ajaessani, että jos yksityishuushollin muuttaminen on hirveä härdelli, niin millaista on, kun kokonainen joukko-osasto muuttaa?? Vaikea edes kuvitella. Tavaraa on äärettömästi. Pirun isosta pieneen sälään. Traktoreita, moottorikelkkoja, trukkilavoja, roskiksia, työkaluja, salkkuja, kassakaappeja, harjoja, tankkiautoja, tietokoneita jne jne. Ja kaikki on jonkun kuitilla, kuten toiminnan luonteeseen kuuluu. Miten homma toimii? Mistä aletaan? Aletaanko isommasta päästä? Tuleeko muuttolaatikoita vai runtataanko kamat kontin kokoisiin säiliöihin? KUKA sen kaiken tekee?
Kysymyksiä on, vastauksia odotellaan. Varmaa on ainakin se, että tulossa on oikea Megahärdelli, tarkemmalta luokitukseltaan Bordello Grande.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Kahvipöydässä...

...on tässä firmassa yleensä perinteisesti rupateltu kevyenpuoleisia. On naureskeltu, kerrottu vitsejä ja joskus asiantynkääkin. Vartin - virallisesti 12 minuutin - mittaisen kahvitauon jälkeen on olo ollut virkistynyt ja telakalla tai platalla on taas jaksanut tehdä tulosta.

Viime aikoina asiat ovat muuttuneet. Kahvipöytäkeskustelut pyörivät yleensä viimeaikaisen, kaikkia koskettavan aiheen, PVUUD:istuksen ympärillä. Kun uudistus julkistettiin, oli se melkoinen paukku, luki sen sitten putkelta tai paperilta. Mutta todelliset mittasuhteet ja konkreettisia piirteitä se on saanut vasta nyttemmin. Koko ilmavoimien henkilöstöstä noin 75 prosenttia saa jossakin muodossa osansa uudistuksesta. Ei mikään pieni määrä. Moni jää ilman työtä. Ja vielä useammalla on edessä pakkosiirto.

Joillakin paikkakunnilla ollaan viritelty kapinaa ja barrikadeille nousua. Suunnitellaan kansanliikkeitä ja mielenosoituksia. Paikalliset kansanedustajat ja kunnan-/kaupunginvaltuustot esittävät laskelmia ja ilmoittavat jyrkästi, etteivät hyväksy varuskuntien lakkautuksia. Kaikki tämä taitaa vain olla turhaa touhua.

Otetaanpa esimerkiksi Ilmavoimat.
Lentosotakoulu on yksi lopetustuomion saaneista joukko-osastoista.
Alkujärkytyksen jälkeen pohjalaisella innolla on viritelty kaikki edellämainitut konstit. Mutta kun ajattelee uudistusta laajemmalti, niin todennäköisesti liikkeelle polkaistua prosessia on mahdoton enää pysäyttää.

Ajatellaanpa: Kauhava on päätetty lopettaa ja Hawkit siirtää Tikkikselle. Tilat HW-toiminnalle saadaan siirtämällä kuljetuspuoli Pirkkalaan. Samaan muuttokuormaan lähtee KoeLntK Hallista. Pirkkalaan tehdään tilaa siirtämällä Hornaattorit  Rissalaan ja Lappiin. Homma toimii liukuhihnan lailla. Jos jotakin osaa prosessista ruvetaan huomattavissa määrin muuttamaan, kokonaisuus alkaa varmasti tökkimään. Silloin olisi sama peruuttaa koko homma. Ja jos jotain olen systeemistä oppinut, niin se on se, että alkanutta prosessia on mahdoton keskeyttää. Homma viedään suunniteltuun loppuun, meni sitten syteen taikka saveen.

No, loppujen lopuksi tästäkin selvitään. Kukaan ei ainakaan ole näiden asioiden kanssa yksin. Ryhmähenki ja huumori kantavat yllättävän paljon.

Erään kahvitauon tuumailun hedelmänä syntyi saman tien hylätty idea muuttaa Kahvio-kyltin tilalle "Työttömien Kahvio". Huumoria se on mustakin huumori.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Palikkatesti

Firmassa puhutaan toisinaan ns. palikkatestistä. Sillä viitataan joskus kirjalliseen soveltuvuustestiin, toisinaan taas johonkin käytännön tehtävään, yleensä tekniseen sellaiseen. Jonkin laitevaihdon pirullisen monimutkainen kokoamisvaihe voi olla "palikkatesti". Tai toisaalta toinen ääripää, jossa jonkin clampin asennuksessa on kaksi vaihtoehtoa, asentaa se joko oikein- tai väärinpäin, on myös palikkatesti.

Pian on isolla esikunnalla, tarkemmin sanoen sen henkilöstösektorilla, edessä Kaikkien Palikkatestien Äiti. Uudelleen sijoitettavia, uusiin tehtäviin siirrettäviä henkilöitä tulee olemaan paljon.
Tulossa on varsinaiset Megaorjamarkkinat.

Palatakseni otsikkoon, nyt onkin mielenkiintoista nähdä, millaisessa hengessä esikunta palikkatestinsä suorittaa. Millaiset työkalut Wallinin mainitsemasta pakista otetaan käyttöön?
Haetaanko pyöreisiin reikiin niihin sopivasti solahtavat palikat ja neliskanttisiin vastaavat kulmikkaat?
Ts. pyrittäisiin oikeasti sijoittamaan mahdollisimman paljon henkilöitä mieluisiin tehtäviin ja paikkoihin.
Säästyttäisiin ähinältä, väännöltä ja järeiden keinojen käytöltä. Vai otetaanko heti voimakeinot ja sanelu käyttöön.
Vanha vitsi poliisien palikkatestistähän meni jotenkin niin, että loppujen lopuksi paras mies oli se, joka sai pakotetuksi kulmikkaan palikan pyöreään reikään.

Toivottavasti nyt ei käy niin.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Jytky

Tulihan se sitten lopulta sieltä, se selonteko lakkautuslistoineen. Melkoinen jytky.
Oma ennustukseni osui Kuoreveden ja Kauhavan lakkautuksen osalta oikeaan, mutta paljon oli odottamatontakin. HN-toiminnan keskittäminen Lappiin ja Rissalaan on jonkinlainen askel kohti kahden lennoston mallia, mitä en ymmärrä. Ja kaikki tämä muu puljaus... HW:t Tikkikselle, kuljetuspuoli kaiketi niiden alta Pirkkalaan... Jaa-a. Tulee mieleen takavuosien ruletti Vinkojen kanssa. Vinkulaattorit Tikkakoskelle, HW:t lennostoista Kauhavalle. Hirveä ruljanssi roudata koneita oheismateriaaleineen ympäri maata.
Jotenkin sekin osattiin selittää niin päin, että siitä oli hyötyä. Niin käynee nytkin.
Ikävintä on, että nyt todella moni joutuu kokemaan kovemman kautta Puolustusvoimia koskevan lain pykälän 41.

maanantai 6. helmikuuta 2012

PV:n säästöt

Firman taloudellinen tilanne ja tulevat säästötoimet ovat kirvoittaneet myös seuraavanlaisia kannanottoja.

Ja vielä linkki youtubeen: http://www.youtube.com/watch?v=QuchsXVM62o

Jos et halua katsoa koko Putouksen viikkokatsausta, armeijaa koskeva osuus alkaa n. 3 min kohdalta.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Lyhyesti sanottua

Eräs tämän firman erityispiirre on loputon lyhenteiden suo. Asioista ei tehokkuuden nimissä monestikaan puhuta niiden oikeilla nimillä, ei ainakaan oikeanmittaisilla. Tässä tapauksessa lyhyempi on parempi.
Mietitäänpä: Jos laivueenkomentaja pitää palaverin, niin paikkana ei varmasti ole laivueenkomentajan toimisto, vaan LvKom tsto. Koneita ei korjata lentokonekorjaamolla, vaan LekoKmolla, puhekielessäkin usein komolla.
Lentäjät eivät ohjasta Hornetteja tai Hawkkeja, vaan alla on aina HN tai HW. Desantteja ei päästetä päiviltä rynnäkkökiväärillä vaan RK:lla. Hienoa. Tosin ei kai siitä kieli tai paperi liikaa kuluisi, jos toimisto olisi oikeasti toimisto eikä tsto.
No, muistaakseni ohjesäännössä todettiin, että "sanoja voidaan lyhentää alusta tai lopusta tai mielipuolisesti."
Ei kun mielivaltaisesti. Lopputulos kyllä on sama.

Kerran oli tulossa tai jopa meneillään TIERA-projekti. Se tarkoitti muistaakseni TIEtohallinnon RAtionalisointia. Projektin käytännön merkitys jäi hämäräksi. Eräs kollega mietti hetken ja totesi, että koskahan sitten alkaa HUOllon RAtionalisointi. Voisi kuulemma olla paha soittaa kotiin ja sanoa, että menee taas ylitöiksi tämän HUORA-projektin takia...

lauantai 28. tammikuuta 2012

Piinaviikko

Nyt on pikku hiljaa eri uutislähteistä käynyt ilmi, että PV-uudistukseen liittyvät varuskuntien lakkautus- ym. toimenpiteet sisältävä lista julkaistaan 7.2. Ilmi on käynyt myös, että asiasta koko karun totuuden tietää (omien sanojensa mukaan) tasan yksi mies, Ilkka kanerva.

Mitä tästä nyt sitten voi päätellä. Tai mitä tulee mieleen. No, ainakin se, että lähteiden joukossa EI ole virallinen mil.fi tai PVAH. Juu ei kerrota omalle väelle mitään. Olisi jotenkin mukavamman tuntuista, jos työnantaja kertoisi  edes, ettei nyt ole mitään kerrottavaa. Mutta ei, itse saa tietonsa kaivaa kukin mistä haluaa, itse haluamassaan laajuudessa.

Toisinaan käy platalla niin, että vikoja joudutaan korjaamaan kesken lentopäivän platsilla. Lentäjät odottavat tietysti malttamattomina ja heidät pidetään mielestäni hyvin ajan tasalla. "Pitää vaihtaa hilavitkutin ja tarkastaa vatulaation nutaatio. Kestää 20 minuuttia". Niin se homma toimii, kaikki ovat tilanteen tasalla. Mutta kun tuhannet PV:n työntekijät odottavat tietoja asioista, jotka koskevat monia ihmisiä useilla paikkakunnilla, niin eipähän tieto kulje.

Kun ensimmäisen kerran ilmoitettiin, että tammikuun 21. päivä julkistetaan PV:n säästötoimenpiteet, oli mielessä pikkuinen epäilys. Kun kaksi isoa kokkia (PV ja poliitikot) hämmentävät samaa soppakattilaa, täsmällisyys ja tarkkuus pakkaavat unohtumaan reseptistä. Ja niinhän siinä kävi, että pitkäksi meni.

Nyt yksi mies uhoaa ainoana tietävänsä listan toimenpiteet... nyt nähdään, pysyykö mies sanojensa takana, vai lipsahtaako lista jostain julkisuuteen ennen aikojaan. Nyt joka tapauksessa alkaa olla viimeiset ajat laittaa oma ennustus suljettuun kuoreen ja katsoa sitten, miten tavallisen ihmisen maalaisjärjellä tehty "esitys" eroaa upseerien/poliitikkojen versiosta. Arvatenkin eroja on. Huolestuisin, jos ei olisi.

torstai 26. tammikuuta 2012

Kädet puhtaiksi

Ihan sama juttu lentokoneiden ja autojen kanssa. Kun oikein hommiin ruvetaan, niin kädethän siinä likaantuvat. On kaikenlaista vaseliinia, öljyä, rasvaa ja nestettä, joiden kanssa lotrataan. Kurssiaikana oltiin DK:n huoltokurssilla ja opimme paitsi perushommat kuten jarrun ja pyörän vaihdon, myös edellä mainittujen värkkien purkamisen ja huoltamisen. Pyörän ja jarrun vaihdossa kädet paskaantuivat nanosekunnissa vaseliinista ja jarrupaloista irronneesta hienojakoisesta pölystä. Isompia paakkuja pyyhkäistiin välillä rättiin tai jopa haalarin punttiin. Pyörää huoltaessa siitä irrotettiin laakerit, jotka pestiin liuotinbensalla ja tarkastettiin. Ja kuinkahan ne sitten rasvattiin? Ei muuta kuin koura täyteen Aeroshellin Greasea ja painelemaan siihen sitten laakeria niin, että vaseliinia tursusi joka rullan välistä. Oli muuten paskaista hommaa. Kouluttaja pottuili vieressä välittömästi, kun välillä joku vähän kauhisteli homman likaisuutta. Juu ei ollut mitään suojakäsineitä.

Jossain vaiheessa 90-lukua ilmestyivät ensimmäiset paketit sinisiä suojakäsineitä. Aluksi niiden käyttö oli neitimäistä ja aiheutti niin armottoman vit.. huomauttelun varsinkin vanhempien kollegojen taholta, että mieluummin oli ilman ja likasi kätensä. Laakeritkin alettiin rasvata siististi paineilmatoimisella rasvauslaitteella.

Se kyllä oli kumma juttu, että vaikka kätensä olisi kuinka hyvin pessyt, ensin Wurthin mömmöillä ja vielä saippualla sen jälkeen, ei kaikki lika tuntunut millään lähtevän. Kotona vaimokulta pystyi tarkasti näkemään, missä olin kulkenut ja mihin nojannut, kun kaappien oviin jäi muka-puhtaista käsistäni mustia jälkiä.

Kerran eräs vanh...kokenut kollega kertoi putipuhtaiden käsien salaisuuden. Oli kuulemma vahingossa lipsauttanut sen vaimolleenkin. Hänen vaimonsa oli leiponut ja valittanut taikinan vaivaamisen raskautta. Mies oli lupautunut auttamaan. Taikinan vaivaamisen jälkeen hän oli hämmästyen todennut, että kylläpä oli kädet puhdistuneet tehokkaasti, jopa kaikki paska (vaseliini ym. musta töhnä) oli lähtenyt kynsien alta.

Taikina oli lentänyt roskiin ja miekkonen ulos keittiöstä.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kun mikään muu ei auta...

...niin luetaan ohjeet. Niinhän se sanonta menee. Lentokonetyössä niin ei tehdä, ei kerta kaikkiaan. Mutta aidan ulkopuolella asiasta tulee lipsuttua. Kuten seuraava esimerkki osoittaa. Taas kerran.

Anopin pesukone hajosi. Kun takuuaikakin oli sopivasti loppunut, ei oikeastaan ollut muuta tehtävissä kuin hommata uusi kone. Nykyaikana ei kuulemma juuri kannata korjata mitään, se kun tulee kalliimmaksi kuin uuden hankkiminen. (Toivottavasti Esikunnalle ei väitetä niin lentokaluston suhteen...)
No, kävimme sitten ihmettelemässä uutta masiinaa ja samalla piti opettaa sen käyttö. Ja koska kyse oli toisen omaisuudesta, otimme vaimokullan kanssa kerrankin kiltisti ohjeen käteen ja kävimme koneen täytön ja käytön kohta kohdalta läpi. oikein kirjaimellisesti "by the book". Ohje oli mainio. Selkeästi numeroidussa järjestyksessä käytiin läpi ensin pesukoneen täyttäminen. Sitten oli selkeä kuva, mihin lokeroon laitetaan mitäkin ainetta. Teimme ohjeen mukaan ja laitoimme lakanoita koneeseen ja pesu- ja huuhteluaineet oikeisiin lokeroihin. Sitten valittiin oikea pesuohjelma. Tarkistettiin vielä, että vesihana on auki ja töpseli seinässä. Sitten ei kun ohjeen mukaan painettiin käynnistysnappulaa ja uusi kone alkoi hiljaa hyristen pyykkäämään. Helppo homma ja hyvin meni... paitsi että viimeisenä kohtana oli pieni maininta, että ensimmäisellä pesukerralla koneeseen ei saa laittaa varsinaista pyykkiä, vaan pesuohjelma pitää pyöräyttää tyhjänä, laimennetulla pesuaineellaaaaavoiperh...

Hetken huolestumisen jälkeen pähkäilin, että ei se nyt maailmanloppu (eikä pesukoneen) voi olla, jos märkäpyöritys tässä tapauksessa jää pois. Ehkä asennusvaiheen mahdolliset rasvat ym. mömmöt halutaan varmuudella pois ennen varsinaista pyykinpesua. Jos asia olisi oikein OIKEIN tärkeä, siitä olisi ohjeen alussa riittävä määrä WARNINGeja, CAUTIONeja sekä NOTEja.

Tulipahan taas jotain opituksi.
1. Luetaan ne ohjeet LOPPUUN ASTI! sekä
2. Siviilimaailma ei välttämättä osaa tehdä ohjeita yhtä perusteellisesti kuin Firma.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Kiven sisässä

Erinäisiä vuosia on tullut työskenneltyä luolastossa. Kiven sisällä. Kalliossa. Rakkaalla paikalla on monta nimitystä. Kun oikein tulee jalkarätin kokoisia lumipaakkuja taivaalta kiukkuisen tuulen siivittäminä, siellä on oikein mukava tehdä hommia. Joka tapauksessa se on erilaista.

Kun olin ensimmäisiä aikoja "luolamiehenä", kuului asiaan tietenkin perehdytyskoulutus. Näytettiin paikat ja kulkureitit, kerrottiin turvamääräyksistä jne. Perushuttua, kun uuteen ympäristöön totutellaan. Vaan voi helkkari, miten sitä oli hukassa ensimmäisen viikon aikana. Muut viuhtoivat tottuneesti määränpäähänsä lyhintä oikotietä, minä harhailin. On siellä kuitenkin jonkin verran käytäviä ja risteyksiä.
Melko pian tietysti pääkoppaan piirtyivät ne tärkeimmät eli pukuhuone, huoltopaikat, kahvio ja varasto. Niiden tietämisellä selviää työpäivästä. Kerran sitten hiljaisempana aikana eräs vanh...kokeneempi kaveri läksi opastamaan ja näytti, mitä kaikkea niiden tuttujen ympyröiden ulkopuolella olikaan.
Helkkari, että taas olin eksyksissä. Jos joskus luolasto jäisi tarpeettomaksi, sellaiseen saisi älyttömän hienon seikkailumaailman tenaville. Ja lisäksi mahtuisi vaikka sisämikroautorata niiden tenavien isille.

No joo. Yksi jännä piirre oli se, että kun aamulla kömpi luolaan, ei ollut mitään käsitystä siitä, millainen sää ulkona vallitsi. Joskus olin ihan tarkoituksella koko päivän sisällä. Sitten oli mahtavaa mennä iltapäivällä ulos. Ihan sama, satoiko vai paistoiko. Kyllä raikas luonnonilma kuivan ilmastoidun korvikkeen hakkaa mennen tullen.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Polkupyörämarssi

Aivan ensimmäisenä vuotena, kun olin virassa nuorena vääpelinä, tulivat tutuksi jokavuotiset PAK-suoritukset.
Eräänä päivänä yksi laivueen vanhoista sotilasmestareista kysäisi, lähtisinkö polkupyörämarssille. Heitä oli kolmen porukka lähdössä seuraavana päivänä. Ajattelin, että mikäs siinä ja rupesin kyselemään itselleni polkupyörää.

Seuraavana aamuna sovittuun aikaan oltiin valmiina lähtöön. Oikeastaan en ollut ollenkaan valmis, sillä kokemattomuuttani sipulisäkin mallisessa repussa taitoi olla mukana ainoastaan vesipullo ja pari voileipää.
Muut marssijat, laivueen vanhat sotilasmestarit, rupattelivat ja naureskelivat.
   "Pitkäkös se reitti onkaan?" kysäisin.
   "Sata kilometriähän säännöissä sanotaan", tokaisi yksi mestareista.
Olin vähän epävarma omasta kunnostani verrattuna konkareihin, vaikka nuorempi olinkin.
   "Millaista vauhtia meinaatte pitää?" kysyin huolestuneena.
   "Peräsuoli pitkällä sitä pitää sotkea, että ehditään työpäivän aikana", vastasi toinen mestari totisena.
   "Tällaisella marssilla et tule koskaan olemaan, poika. Pidä hatustas kiinni!"

Ja niin sitä mentiin. Melkoista haipakkaa lähdettiin liikkeelle. Varuskunta jäi taakse. Pian kurvasimme syrjäiselle hiekkatielle. Kun vauhtiin päästiin, taival taittui mukavasti. Sää oli syksyisen viileä, mutta poutainen. Oikein sopiva marssikeli. Lentomelusta päätellen kenttä ei ollut kovinkaan kaukana.
Poljettuamme kolmisen varttia mutkittelevaa hiekkatietä ties minne aloin miettiä, että koskahan pidetään tauko. Melkein saman tien kolmikko kurvasi vielä pienemmälle tielle. Sen päässä oli aukio ja hylätty pieni talo, jonka ikkunat oli laudoitettu umpeen. Pihalla oli myös pyöreä, uudehkon näköinen grillikatos. Mestarit rojauttivat pyöränsä heinikkoon ja suuntasivat reppuineen katokseen. Tuota pikaa tulisijassa loimusi tuli ja konkarit kaivoivat repuistaan makkaroita ja sinappia. Homma vaikutti hyvin suunnitellulta, ei voinut kuin ihailla.
Kun eväät oli syöty, mestarit loikoilivat penkillä reput päänalusinaan. Nuori vääpeli komennettiin tulisijan hoitajaksi. Siinä taisi vierähtää sitten parisen tuntia.

Ihan sitä sataa kilometriä ei sinä päivänä ajettu, mutta ihan hyvä hikilenkki kuitenkin. Ja tuli siinä melkoinen annos perinnetietoa ja käytännön kikkoja. Huikein oli käytännön esitys, miten pyörän kanssa suoraan ajosta mennään ilmasuojaan. Yksi mestareista innostui esittämään nuorena oppimaansa. Hän karjaisi yllättäen "ILMASUOJAAN!" ja oli fillareineen pöpelikössä (aivan hallitusti) ennen kuin ehdin ihmetelläkään.
Minkä nuorena oppii, sillä on hyvä myöhemmin ällistyttää nöösipoikia.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Rekrytointia osa 2

Tämä rekrytointi-ilmoitus ei nyt ihan oikeasta elämästä ole, mutta
jokseenkin hymyilyttävä silti.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Ja vanhakin jo nuortui

Otsikko ei sitten tarkoita, että kello olisi ruvennut vuoden vaihteessa käymään taaksepäin.

Joulu(pukki) tuli ja meni ja jätti mennessään muiden lahjojen joukossa uuden pelikonsolin. Tähän ikään ne on jo nähty melkein kaikki. Muksuvuosilta on jäänyt kotitalon vintille Mattel Intellivision -konsoli, vieläkin kunnossa oleva. Ja niitä muita on muutama varastohäkissä.

Mutta asiaan. Nyt hurisee olohuoneen nurkassa telkkarin kyljessä nintendo Wii. Lapsoset sen sinne virittivät ja olivat pelaamassa jo ennen kuin viimeiset kassit joulureissun jäljiltä oli saatu sisälle. Aluksi laite oli nuorison hallussa, mutta kun vaimokullan kanssa päästiin kokeilemaan, innostuttiin pelaamisesta koko perhe. Eikä se käsittääkseni mikään paha asia ole. Family that plays together, stays together.

Omiksi suosikeikseni mukana olleista urheiluhenkisistä peleistä valikoituivat lentäminen, jousiammunta ja miekkailu. Selviä sotilaslajeja, eikös vaan. Nyt pitää hommata lisää ohjaimia, että päästään katsomaan, kuka on kuka ilmataistelussa.

Aikanaan HN:n tyyppikurssilla eräät innokkaat rahtasivat kurssimajoitukseen kunnon pöytätietsikan, jossa pääsääntöisesti pyöri Hornet-simulaattori. Tai oikeastaan tietysti joku Hornet-aiheinen peli. Mutta sitä tuvan asukit hinkkasivat illat ja vertasivat asejärjestelmän ja näyttöjen toimintaa päivän oppituntien antiin. Melko hyvin kai täsmäsivätkin. Ei muuten ollut mitään yksinkertaista pelailua. Käytännössä koneen ääressä oli aina kaksi ukkoa. Toinen hoiti asevalinnat ja oheistoiminnot toisen keskittyessä varsinaiseen lentämiseen.

Tämä Wii-lentäminen on toisesta ääripäästä. Äärimmäisen yksinkertaista. Mutta hauskaa.

No joo. Kunhan arki pyörähtää käyntiin, niin kai se vuosikin siitä alkaa oikein kunnolla. Kovin mahtavaa hehkutusta ei uuden vuoden onnesta kehtaa paasata, ennen kuin PV-uudistuksen yksityiskohtia paljastetaan kuun loppupuolella.